Yhdysvaltoihin tarvittaessa sotilaallisesti lisättävistä alueista puhuneen seuraavan presidentin vuoksi "koko maailma kävelee nyt tulisilla hiilillä".
Tiistaina paikallista aikaa Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump piti lehdistötilaisuuden, joka tyrmistytti sekä kotimaan yleisöä että kansainvälisiä liittolaisia.
Jopa Trumpin mittapuulla poikkeuksellisessa puheenvuorossa seuraava presidentti muun muassa sanoi, ettei sulje pois sotilaallisia toimia Panaman kanavan ja Grönlannin saamiseksi Yhdysvaltojen haltuun.
Trump puhui myös Kanadan alistamisesta osaksi Yhdysvaltoja taloudellisin keinoin.
– Hyvin vähän tässä on mitään konkretiaa. Tämä on aika vastuuton heitto, sillä se on nyt aiheuttanut sekasortoa ja hämmennystä ympäri maailmaa. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä tässä on kyse, pohtii Trumpin puheita Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen professori Benita Heiskanen.
"Imperialistista retoriikkaa"
Trumpin mahtipontiset puheet kuulostavat tuulahdukselta 1800-luvulta, jolloin suurvallat vielä avoimesti ostelivat ja valloittivat uusia maa-alueita imperialismin hengessä.
– Tällaista imperialistista retoriikkaa ei ole totuttu kuulemaan pitkään aikaan. Tässä käytetään samanlaista sanastoa kuin 1800-luvun alkupuolella Monroe-doktriinin aikaan, Heiskanen sanoo.
Monroe-doktriini oli Yhdysvalloissa 1800-luvulta 1900-luvulle asti valloilla ollut ulkopoliittinen oppi, jonka mukaan koko läntinen pallonpuolisko oli Yhdysvaltojen etupiiriä, jonka asioihin eurooppalaisten valtioiden ei tule sekaantua.
Aikakaudella nähtiin muun muassa Yhdysvaltain ja Meksikon välinen sota, jonka jäljiltä Meksiko menetti yli puolet pinta-alastaan Yhdysvalloille.
Vuosisadan loppupuolella yhdysvaltalaisen imperialismin huippuvuosina nähtiin myös Puerto Ricon, Havaijin ja tilapäisesti myös Filippiinien liittämiset Yhdysvaltoihin. Filippiinit sai itsenäisyytensä vasta vuonna 1946.
– Toinen asia on myös se, että MAGA-liike on nimenomaan vastustanut tällaista interventionistista ajattelua. Tämä on hyvin erikoinen ulostulo kärkeen, koska tämä ei edusta sitä ajattelutapaa, mitä (Trumpin) kampanjan aikana edistettiin, Heiskanen sanoo.
"Trump hallitsee mediatilaa"
Maailmansotien jälkeisessä maailmanjärjestyksessä tällaista kansainvälistä oikeutta rikkovaa imperialistista puhetta ei juuri ole kuultu valtavirran poliittisten päättäjien suusta.
Edes Ukrainaan vuonna 2022 laajan hyökkäyksen aloittanut Venäjän presidentti Vladimir Putin ei puhunut näin avoimen valloitushaluista kieltä, vaan verhoili aikeensa muun muassa Venäjän turvallisuushuoliin.
Onko Trumpin maailmankuva tosiaan kuin 1800-luvun imperiuminrakentajalla konsanaan, vai onko kyse tyhjästä puheesta ja retorisesta painostuksesta?
– Hänellä on ehdottomasti kiusaajan maailmankuva ainakin joitakin ihmisiä kohtaan. Siihen kuuluvat pakottaminen, kiristäminen ja muut sellaiset keinot. Hän näkee niissä arvoa ja julistautuu usein voittajaksi tällaisissa asioissa, ja se resonoi hänen kannattajiensa parissa, arvioi STT:lle Ulkopoliittisen instituutin tutkija Eoin McNamara.
– Jos yritämme ajatella mitä hänen päässään liikkuu, niin hän saattaa ajatella, että tämä on jonkin sortin neuvottelutaktiikka. Eli jos hän haluaa saada jotain myönnytyksiä Panamalta tai Tanskalta Grönlannin suhteen, niin tämä on tapa painostaa heitä ja saada heidät taivuteltua antamaan parempi diili Yhdysvalloille.
Oli tempauksen päämäärä mikä tahansa, on kyseessä jälleen yksi Trumpin taidonnäyte mediatilan hallinnassa, kertoo Benita Heiskanen.
– Trump hallitsee aina mediatilaa ja vie hapen kaikilta muilta asioilta. Siinä hän onnistui täydellisesti, nimittäin koko maailma kävelee nyt tulisilla hiilillä, Heiskanen sanoo.
Kiinan varjo nähdään uhkana
McNamaran mukaan Trumpin puheiden taustalla saattaa olla huoli siitä, että Grönlanti itsenäistyisi ja Kiina yrittäisi ulottaa vaikutusvaltaansa arktiselle alueelle sen kautta.
Grönlannin talous on riippuvainen Tanskan rahoituksesta, ja itsenäisenä maana sen taloustilanne olisi haavoittuvuus, jota Kiina voisi käyttää hyväkseen.
– Tämä on eräänlaista shokkidiplomatiaa. Voi olla, ettei hän valloita Grönlantia sotilaallisesti eikä hän saa tilaisuutta ostaa sitä, mutta hän on varmasti herättänyt tanskalaisten huomion. Ja jos Grönlannissa jatkossa harkitaan askeleita kohti kiinalaisia sijoituksia, niin he tietävät varoa askeleitaan, tutkija arvioi Trumpin tarkoitusperiä.
McNamaran mukaan Trump kerskuu usein vaalitilaisuuksissaan hurraavalle yleisölleen sillä, kuinka hän on saanut kansainvälisissä kiistoissa tahtoaan läpi painostuksella ja ettei kukaan muu olisi siihen pystynyt.
– Samaan aikaan hän suhtautuu lämpimästi autoritaarisiin johtajiin, erityisesti Putiniin. Varmaan hän näkee heissä oman peilikuvansa, koska nämä johtajat myös käyttävät kiristystä, pakottamista ja muita kiusaajan taktiikoita, mukaan lukien sotilaallista voimaa tarvittaessa.
Hullun miehen taktiikka
McNamaran mukaan Trumpin aggressiivinen ja arvaamaton retorinen tyyli ei ole täysin ennen kuulumatonta Yhdysvaltain ulkopolitiikan historiassa.
Moni on verrannut Trumpin puheita kylmän sodan aikakauden presidentti Richard Nixonin "hullun miehen teoriaan", jossa Nixonista annettiin harkitusti kuva arvaamattomana ja epävakaana toimijana, jotta tämän ennalta arvaamattomuus herättäisi pelkoa kommunistien leirissä.
– Jotkut ovat argumentoineet sen puolesta, että tämä on vahvuus. Kiina ja Venäjä inhoavat Trumpin ennalta arvaamattomuutta. Läntisessä maailmassa arvostamme ennalta arvattavuutta ja luottamuksen rakentamista. -- Venäjän ja Kiinan hybridisodankäynnin doktriineissa tätä ennalta arvattavuutta on pyritty häiritsemään strategisen edun saamiseksi. Trump kääntää tämän heitä vastaan arvaamattomuudellaan, McNamara sanoo.
Benita Heiskanen löytää vertauskuvan Trumpin toiminnalle myös nyrkkeilyn maailmasta.
– Kun Muhammad Ali otteli Sonny Listonia vastaan vuonna 1964 ja voitti ensimmäisen maailmanmestaruuden, hänhän tekeytyi hulluksi, jotta sai vastustajan niin ymmälleen, ettei tämä ymmärrä mistä on kyse. Kyllähän tässä on vähän samanlainen vaikutus. Esitetään niin hurjia ajatuksia, että saadaan koko maailma sekaisin.
Lehdistötilaisuudessa kaiken muun lomassa Trump esitti myös Meksikonlahden nimen vaihtamista Amerikanlahdeksi.