Trump palaa kaupunkiin, jossa hän selvisi salamurhasta "jumalallisen kaitselmuksen ansiosta"

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas ja entinen presidentti Donald Trump aikoo palata kampanjoimaan Pennsylvaniaan paikalle, jossa hänet yritettiin salamurhata kolme kuukautta sitten.

Asiasta kertoneen Donald Trumpin kampanjaväen mukaan Trump esiintyy Butlerin kaupungissa 5. lokakuuta.

Samalla paikalla kolme kuukautta aiemmin Trumpia kohti ammuttiin useita laukauksia, kun hän oli esiintymässä lavalla. Epäillyn ampujan, 20-vuotiaan pennsylvanialaisen Thomas Matthew Crooksin hallusta löydettiin puoliautomaattikivääri.

Viranomaisten mukaan kyse oli salamurhayrityksestä, mutta epäillyn motiivia ei vielä tiedetä.

– Trump pelastettiin, minkä "maailma on tunnustanut jumalallisen kaitselmuksen teoksi", viestintätiimi runoili.

Lue myös:

    Uusimmat