Trump väitti CNN:llä hyväksikäyttösyytöksiä keksityiksi – oikeus oli eri mieltä

Trump kieltäytyi vastaamasta kumman toivoo voittavan sodan, Venäjän vai Ukrainan.

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump väitti uutiskanava CNN:llä, että kirjailija-toimittaja E. Jean Carrollin syytökset Trumpia kohtaan hyväksikäytöstä ovat keksittyjä ja niiden motiivi oli poliittinen.

Trump myös kiisti tuntevansa Carrollia.

– Tämä nainen, en tunne häntä. En ole koskaan tavannut häntä. Minulla ei ole mitään käsitystä, kuka hän on, Trump sanoi.

Trump sanoi kuitenkin ottaneensa Carrollista ja tämän puolisosta valokuvan vuosia sitten.

Oikeus New Yorkissa katsoi tiistaina Trumpin syyllistyneen 1990-luvulla Carrollin seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Yhdeksänhenkinen valamiehistö katsoi Trumpin syylliseksi myös kunnianloukkaukseen tämän solvattua Carrollia sosiaalisessa mediassa.

Oikeus ei sen sijaan katsonut Trumpin syyllistyneen raiskaukseen. Trump määrättiin maksamaan Carrollille yhteensä viiden miljoonan dollarin korvaukset, kaksi miljoonaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kolme miljoonaa kunnianloukkauksesta.

Kyseessä oli siviilioikeudellinen juttu, ei rikossyyte.

Trump sanoi CNN:n lähetyksessä, ettei usko oikeuden päätöksen vaikuttavan naisten päätöksiin äänestää häntä. Trump pyrkii Yhdysvaltojen presidentiksi ensi vuoden vaaleissa. Keskiviikon haastattelu oli ensimmäinen jonka hän oli antanut CNN:lle moneen vuoteen.

Trump uskoo, että olisi pystynyt estämään Venäjän ja Ukrainan sodan

Trump kieltäytyi CNN:n haastattelussa sanomasta, kumman hän haluaa voittavan sodan, Venäjän vai Ukrainan.

– En ajattele voittamista ja häviämistä. Ajattelen ennemmin ratkaisua, Trump sanoi.

– Haluan heidän lopettavan tappamisen ja minä teen sen.

Trump uskoi ratkaisevansa sodan 24 tunnissa. Hän myös väitti, että olisi voinut estää sodan neuvottelemalla suoraan Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.

Trump sanoi myös, että hänen mielestään Putin teki virheen hyökätessään Ukrainaan. Trump väitti myös, ettei Putin olisi ikinä hyökännyt Ukrainaan, jos hän olisi ollut presidentti.

Lue myös:

    Uusimmat