Ukrainan syyttäjänvirasto on aloittanut tutkinnan venäläisen lennokin iskeytymisestä Tshernobylin ydinvoimalaan viime yönä, kertoo CNN.
Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU sanoo iskua sotarikokseksi. Kansainvälisen oikeuden mukaan ydinvoimaloita ja muita siviilikohteita vastaan hyökkääminen on sotarikos.
Venäjä on kiistänyt sillä olleen tekemistä iskun kanssa, mutta SBU:n mukaan paikalta on löytynyt iranilaisvalmisteisen Shahed-taistelulennokin hylyn.
Venäjä on käyttänyt kyseisiä lennokkeja lähes koko hyökkäyssotansa ajan Ukrainassa.
SBU kertoi Telegram-viestipalvelussa, että lennokki oli varustettu erittäin tuhoisaa jälkeä aiheuttavalla räjähdekärjellä.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEAn mukaan räjähdys tapahtui nelosvoimalaa suojaavan suojakuvun rakenteisiin ja aiheutti tulipalon hieman ennen aamukahta.
Tapahtuma ei aiheuta säteilyyn liittyviä suojaustoimenpiteitä Suomessa, STUK kertoo.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan räjähdyksen aiheutti Venäjän miehittämättömän lennokin isku, joka osui voimalan suojakuoreen. Tuoreimpien arvioiden mukaan suojakuori kärsi merkittäviä vaurioita, Zelenskyi jatkoi.
– Nykypäivän Venäjä on maailman ainoa maa, joka hyökkää tällaisiin paikkoihin, miehittää ydinvoimaloita ja käy sotaa välittämättä lainkaan seurauksista, Zelenskyi kirjoitti.
Säteilyarvot pysyivät IAEA:n mukaan räjähdyksestä huolimatta normaalilla tasolla sekä voimalan ulko- että sisäpuolella. Räjähdyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tulipalo on saatu sammutettua, STUK kertoo.
Tshernobylin ydinvoimala ja sen alue olivat Venäjän hallussa lähes kolme vuotta sitten, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa. Ukraina sai venäläiset kuitenkin häädettyä alueelta.
5:00Tältä näytti Tshernobylin voimalassa keväällä 2022 venäläisten lähdettyä – voimalan työntekijät estelivät sotilaita aiheuttamasta mahdollista katastrofia.
Kuuluisa onnettomuus
Tshernobylissä tapahtui historian pahin ydinvoimalaonnettomuus 26. huhtikuuta 1986.
Tuolloin juuri samainen nelosreaktori räjähti levittäen ydinsaastetta Itä-Eurooppaan. Osa lähialueen maaperästä on yhä saastunutta säteilystä.
Kymmeniä tuhansia jouduttiin evakuoimaan Pripjatin kaupungista ja jopa 115 000 ihmisen arvellaan kuolleen räjähdyksestä levinneen säteilyn aiheuttamiin sairauksiin.
Suojakupu valmistui vuonna 2010
STUK kertoo, että ydinvoimaonnettomuudessa vaurioituneen nelosreaktorin ympärille rakennettu suojakupu valmistui vuonna 2010, ja sen teräsrakenteinen suojakaari asennettiin loppuvuodesta 2016. Suojakuvun alla on toinen aiemmin rakennettu suojarakenne suojaamassa vaurioitunutta nelosreaktoria.
– Suojarakennuksen tehtävänä on estää radioaktiivisten aineiden leviäminen ympäristöön, suojata laitosalueella työskenteleviä henkilöitä sekä mahdollistaa reaktorirakennuksen turvallinen purkaminen ja radioaktiivisten jätteiden hallinta useiden vuosikymmenien ajan, STUK sanoo tiedotteessa.
Tshernobylin laitosalueen muut kolme reaktoria on sammutettu lopullisesti laitosonnettomuuden jälkeen, ja polttoaine on poistettu niiden reaktoreista. Alueella sijaitsee myös käytetyn ydinpolttoaineen ja muun ydinjätteen varastoja. Ne eivät ole vaurioituneet, STUK kertoo.
4:16Denis Nazarenko asui 5-vuotiaana Tshernobylin ydinvoimalan lähellä, kun voimalassa räjähti.
1:04Katso myös: Tshernobylissä vietettiin ydinonnettomuuden vuosipäivää huhtikuussa 2023.
Päivitetty 14.2. kello 9.19 Zelenskyin tiedoilla. Korjattu, räjähdys ei tapahtunut ydinvoimalan sisällä, vaan sitä suojaavan suojakuoren katolla.
Korjaus kello 9.37: Tshernobylin ydinvoimala ja sen alue olivat Venäjän hallussa lähes kolme vuotta sitten, kun Venäjä aloitti hyökkäyssotansa. Ukraina sai venäläiset kuitenkin häädettyä alueelta.
Päivitys 14.2.2025 kello 18.35.