Tuhannet nuoret saavat ylioppilaslakkinsa – näin Harjunpäät valmistautuvat juhlapäivään

1:55img
Huomenna tuhannet nuoret valmistuvat ylioppilaaksi. Katso video Harjunpäiden päivästä!
Julkaistu 31.05.2024 18:27
Toimittajan kuva

Erika Sirviö

erika.sirvio@mtv.fi

Ylioppilasjuhliin valmistaudutaan nyt vauhdilla monessa perheessä. 

Lauantaina juhlitaan uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Ylioppilaslakin saa päähänsä tänä keväänä noin 24 800 lukiolaista. 

Yksi heistä on Mikael Harjunpää, jonka kotona juhlavalmistelut ovat jo kovassa vauhdissa. Painepesurilla terassia puhdistava Mikael toteaa, että vielä on paljon tehtävää.

– Pitää vielä lakaista kaikki lattiat ja putsata tahrat eri paikoista, ja sitten pitää vielä liesituuletin imuroida. Siitä tulee aika iso homma, Mikael sanoo. 

Tehokkaan komentoketjun päästä löytyy äiti Anneli Harjunpää, joka kertoo laatineensa tehtävälistat ja jakaneensa kaikille omat askareet. Mukana auttamassa ovat myös Mikaelin Italiasta kotoisin oleva tyttöystävä ja tämän kaveri.

– Me odotetaan noin viittäkymmentä ihmistä, että siinä mielessä ihan kivan kokoiset juhlat. Meillä on ihan kahvipöytä, aika perinteistä voileipäkakkua ja täytekakkua, Anneli Harjunpää kuvailee.

– Ja sitten poikani tyttöystävän kautta meillä on tälläistä Italy-twistiä. Italian kahvipöytäherkut ovat juuri tuolla valmistumassa.

Valmistujaisiin voi upota tuhansia euroja – Oliver, Juho ja Sulo paljastavat omat juhlabudjettinsa

AOP_YO_laaki

Huomenna yli 24 000 lukiolaista saa vihdoin ylioppilaslakin. 

Uudet tuulet puhaltavat

Mikael suunnittelee menevänsä valmistumisen jälkeen armeijaan ja jatkavansa sitten opintoja. Lukiosta hän piti, sillä hänellä oli siellä paljon ystäviä ja opinnot olivat mielenkiintoisia. Siksi valmistuminen on osin haikeaakin.

– No on vähän, koska välttämättä ei tule olemaan helppoa pitää kaikkien kavereiden kanssa yhteyttä, Mikael miettii.

Lue lisää: Ajattelitko lähettää valmistuneelle kirjekuoressa rahaa? Älä tee tätä virhettä

Kunnianosoituksena kasvatuksesta ja muusta huolenpidosta Anneli saa Mikaelilta äidinlyyran. Oman lapsen valmistuminen ylioppilaaksi tuo pintaan monenlaisia tunteita. 

– Kiitollisuutta ja iloisuutta ja ripaus ylpeyttä. Kyllähän aina kun nuori ihminen valmistuu ihan mihin tahansa, niin se on juhlan ja huomion paikka, Anneli-äiti sanoo. 

Katso yllä olevalta videolta tarkemmin miten juhlapäivän valmistelut sujuivat!

Tuoreimmat aiheesta

Juhlat