Monissa kodin arkisissa esineissä on nappiparistoja ja muita pieniä paristoja, ja paristoluukut voivat vahingossa aueta lasten käsissä. Jos lapsi nielee pariston, seuraukset voivat olla vakavat.
Ympäri maailman raportoidaan vuosittain onnettomuuksia, joissa lapsi on saanut vakavia vammoja nieltyään pariston. Tapausten takia kesäkuussa vietetään kansainvälistä paristoturvallisuuden viikkoa, jolla halutaan kiinnittää kuluttajien huomio pikkuparistojen lapsille aiheuttamiin riskeihin. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Myrkytystietokeskus muistuttavat, että pikkuparistoja sisältävät kodin esineet tulee pitää poissa lasten ulottuvilta ja tarkistaa lelujen paristoluukut säännöllisesti.
Lapset maistelevat tietyssä iässä mielellään sellaisiakin esineitä, joita ei ole tarkoitettu lapsen suuhun. Autonavaimet, kaukosäätimet ja monet muut kodin arkiset esineet sisältävät pieniä paristoja, ja paristoluukut saattavat aueta lapsen käsissä.
Lelujen valmistajien on lähtökohtaisesti huolehdittava, etteivät lelujen paristot pääse irtoamaan. Lelutkin kuitenkin kuluvat ja rikkoontuvat rajuissa leikeissä, ja lapsi voi saada pariston suuhunsa.
Vaarana tukehtuminen ja ruokatorven vauriot
Jos paristo juuttuu lapsen kurkkuun tai ruokatorveen, seurauksena voi olla tukehtuminen tai ruokatorven vaurioituminen. Jos lapsi kuolaa, oksentaa, ei syö tai hänellä on nielemisvaikeuksia, paristo on todennäköisesti juuttunut ruokatorveen ja sairaalahoito on tarpeen. Pahimmassa tapauksessa sylki tai vatsanesteet laukaisevat paristossa sähkövirran, joka voi polttaa ruokatorvea tai suolistoa.
Pienet, halkaisijaltaan alle 2 senttimetrin nappiparistot läpäisevät yleensä ruuansulatuskanavan ongelmitta. Jos oireita ei ilmene, tilannetta voi seurata kotona. Jos kyseessä on suuri paristo (halkaisija yli 2 cm) tai paristo ei ole poistunut kahdessa vuorokaudessa, on syytä lähteä lääkäriin tai sairaalaan.
Vältä paristojen vaarat:
• Katso ympärillesi: pikkuparistoja on yllättävän monissa kodin jokapäiväisissä esineissä, kuten auton ovien kaukosäätimessä. Pidä tällaiset esineet poissa lasten ulottuvilta.
• Tarkista säännöllisesti, että paristolelut ovat kunnossa eikä lapsi voi saada paristolokeroa auki.
• Hävitä käytöstä poistetut paristot välittömästi. Jos keräät niitä kierrätystä varten, varmista, että lapset eivät pääse keräyslaatikkoon käsiksi. Lisätietoja akkujen ja paristojen hävittämisestä
Nielikö lapsi pariston?
• Jos epäilet, että lapsi on niellyt pariston, tarkkaile lapsen vointia. Älä yritä saada häntä oksentamaan.
• Jos lapsella on nielemis- tai hengitysvaikeuksia tai hän kuolaa, kakoo tai oksentelee, vie lapsi välittömästi sairaalaan.
• Jos lapsi on oireeton, seuraa tuleeko paristo ulos. Ellei paristo ole tullut ulos kahdessa vuorokaudessa tai jos lapselle kehittyy oireita, vie lapsi lääkäriin.
• Epäselvissä tapauksissa saat toimintaohjeet Myrkytystietokeskuksen päivystyksestä, p. 09 471 977.