USB-latureista löytyy edelleen vakavia puutteita, jotka voivat aiheuttaa sähköiskun ja tulipalon vaaran. Asiasta varoittaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), jonka mukaan puutteita on ollut etenkin verkkokaupoista ostetuissa tuotteissa.
Tukes on vuosina 2018–2020 testauttanut yhteensä 126 USB-laturia, joista 105 on ollut puutteellisia eli standardien vastaisia. Niin vakavia puutteita, että ne voivat aiheuttaa sähköiskun tai palonvaaran, on ollut 28 laturissa.
Tukes kertoo, että sen tietoon on tullut myös laturien aiheuttamia tapaturmia. Esimerkiksi yhdessä tapauksessa pikkulapsi oli koskettanut latauksessa olevaa haljennutta laturia ja saanut siitä palovammoja kätensä.
Sähkölaitteen lataukseen suositellaan laitteen alkuperäistä laturia. Laitetta tulisi myös valvoa latauksessa.
– Lataa laite mieluummin paikassa, jossa lapset eivät pääse leluillaan tai käsin koskemaan latauksessa olevaa laitetta, Tukes ohjeistaa tiedotteessa.
LUE MYÖS: Osaatko varautua "nollavikaan"? Voi aiheuttaa jopa hengenvaaran – nyt kannattaa ottaa laturit irti seinästä
Valmistaja ei aina selviä
Eniten ongelmia on ollut USB-latureissa, jotka on hankittu EU:n ulkopuolisista verkkokaupoista. Usein niistä puuttuvat käyttöohjeet ja tieto valmistajasta.
– Tällöin takuuvaihdot, reklamaatiot tai vaatimukset vahingon sattuessa voivat olla hyvin hankalia. EU:n ulkopuolelta ostettujen tuotteiden vahinko- ja ongelmatapauksissa vastuu jää tilaajalle, kun valmistajaa ei pystytä jäljittämään, kertoo Tukesin ylitarkastaja Sami Karisola tiedotteessa.
– EU:n ulkopuolisesta verkkokaupasta ostat aina omalla vastuulla ja riskillä.
USB-latureita markkinoidaan verkkokaupoissa usein monipuolisilla ominaisuuksilla, nopealla latauksella ja alkuperäistarvikkeita halvemmilla hinnoilla. Tukesin mukaan myynti-ilmoitusten lupaukset eivät useinkaan täyty, vaan tuotteet ovat monesti osoittautuneet vaarallisiksi.
Kun puutteellisia tuotteita on löytynyt kotimaisista verkkokaupoista ja kivijalkaliikkeistä, on Tukes tehnyt myyntiä rajoittavia päätöksiä. Vaaralliset laturit on määrätty poistettavaksi markkinoilta ja osasta on tehty takaisinvetoja, eli maahantuoja on velvoitettu keräämään tuotteet pois markkinoilta.
Tukes muistuttaa, että viranomainen ei nykyään tarkasta sähkölaitteita ennakkoon, vaan vastuu tuotteiden turvallisuudesta on valmistajalla, maahantuojalla ja jakelijalla. Tukesin toimivalta ei ulotu ulkomaiden verkkokauppoihin.