Suomessa arvioidaan olevan jopa noin puoli miljoonaa diabeetikkoa. Heistä suurin osa sairastaa kakkostyypin eli niin sanottua aikuisiän diabetesta. Kakkostyypin diabetes on salakavala tauti, jonka ensioireita moni ei tunnista.
Kakkostyypin diabeetikon sairaus alkaa yleensä ilman sen kummempia oireita ja se todetaan sattumalta terveystarkastuksen yhteydessä. Sairaus voi olla kestänyt jo pitkään, mutta potilas ei ole ollut sairaudestaan tietoinen.
– Hoitamaton diabetes tuottaa hankalia seuraamuksia, kuten sepelvaltimotautia, sydäninfarkteja, aivohalvauksia, munuaissairautta ja silmän verkkokalvon sairautta. Siksi sen toteaminen ja hoidon aloittaminen on tärkeää. Yleensä diagnoosi varmistuu yksinkertaisella laboratoriokokeella eli paastosokerin määrittämisellä, kertoo sisätautien erikoislääkäri Jyrki Olkinuora Diacorista kertoi diabeteksen diagnosoinnista vuonna 2016.
Erityisesti lihavuus altistaa kakkostyypin diabetekselle, joten paino kannattaa pitää kurissa.
Nämä merkit voivat paljastaa piilevän diabeteksen
Kova jano ja lisääntynyt virtsaneritys
Kun veren sokeripitoisuus kasvaa liian suureksi, munuaisten toiminta saattaa häiriintyä ja sokeria päästä virtsaan. Seurauksena ihminen kokee tarvetta tihentyneeseen virtsaamiseen, joskus jopa useita kertoja yössä. Janon tunne on merkki siitä, että keho yrittää paikata nestehukkaa.
Nälän tunne
Verensokerin heilahtelu voi aiheuttaa kovaa nälän tunnetta. Kun verensokeritasot romahtavat, keho luulee, ettei sitä ole ruokittu ja vaatii lisää sokeria solujen toiminnan turvaamiseksi.
Väsymys ja ärtyisyys
Vessaan nouseminen useamman kerran yössä väsyttää ketä tahansa, samoin se ekstratyö, jota elimistö tekee kompensoidakseen kyvyttömyyttään hyödyntää sokeria. Väsymys puolestaan johtaa ärtyneisyyteen. Kun verensokeri on jatkuvasti koholla, ihminen saattaa tottua krooniseen huonoon oloon.
Raju laihtuminen
Kun solut eivät saa tarpeeksi energiaa sokerista, keho alkaa pilkkoa lihaksista proteiinia polttoaineekseen. Kaloreita palaa myös munuaisten ylikierroksilla käymiseen. Lopputuloksena on mahdollisesti nopea painonlasku, varsinkin tyypin 1 diabeteksessa.
Huonontunut näkö
Korkea verensokeri vaurioittaa verisuonia, minkä seurauksena näkö voi sumentua ja heiketä. 30 prosentilla tyypin 2 diabeetikoista havaitaan silmänpohjanmuutoksia heti taudin toteamisvaiheessa.
Hitaasti paranevat haavat
Koska liika sokeri vaurioittaa verisuonia, tulehdukset, haavat ja mustelmat eivät parane yhtä nopeasti kuin ennen.
Kihelmöivät kädet ja jalat
Liika sokeri veressä vaikuttaa hermoihin. Ihminen saattaa huomata kihelmöintiä ja puutumisen tunnetta tai polttavaa kipua raajoissa. Myös turvotusta saattaa esiintyä.
Ongelmat suussa
Diabetes voi heikentää kykyä taistella pöpöjä vastaan ja saattaa sen takia altistaa hammas- ja suusairauksille. Ikenet saattavat esimerkiksi vetäytyä hampaista tai hampaat löystyä. Diabeetikoiden riski sairastua parandodiittiin eli hampaiden kiinnityskudossairauteen on suurempi kuin muilla.
Toistuvat tulehdukset
Diabetes nostaa tulehdusherkkyyttä, mikä tekee ihmisen alttiiksi esimerkiksi hiivatulehduksille ja sieni-infektioille. Jos emättimen happamuusaste muuttuu pysyvästi, hiivatulehduksesta voi tulla krooninen vaiva. Diabeetikot sairastuvat myös virtsatietulehdukseen jonkin verran keskimääräistä useammin mahdollisesti heikentyneen rakon toiminnan takia.
Iho-ongelmat
Kakkostyypin diabetekseen on liitetty ihon kutiamista sekä taivetummuutta eli ihon paksuuntumista ja tummumista etenkin kaulassa ja kainaloissa.
Lähteet: Diabetes.fi, Diacor, Terveyskirjasto.fi, Tohtori.fi
***
30:35