Tuntematon nainen kapsahti Ronja Alatalon kaulaan ruokakaupassa – kohtaaminen sai Salkkarit-tähden tajuamaan tärkeän asian

Salkkarit jättänyt Ronja Alatalo kertoo uusista tuulistaan 5:50
Videolta näet koko haastattelun: Salkkarit jättänyt Ronja Alatalo kertoo uusista tuulistaan

Ronja Alatalo puhuu kauniin sanoin Salkkarit-faneista ja näiden hänelle lähettämistä viesteistä.

Viime viikolla kerrottiin, että näyttelijä Ronja Alatalo ja hänen roolihahmonsa Hani poistuvat Salatuista elämistä. Alatalo saapui sunnuntaina seuraamaan suoraa Tanssii Tähtien Kanssa-lähetystä ohjelman studiolle, jossa hän kertoi MTV Uutisille Salkkarit-taipaleeseensa liittyviä muistojaan sekä jakoi ajatuksiaan liittyen Pihlajakadun jättämiseen.

Haastattelussa Alatalo muisteli kesällä kokemaansa herttaista kohtaamista Salkkarit-fanin kanssa. Kohtaaminen tapahtui Itä-Suomessa sijaitsevassa pienessä marketissa, jossa Alatalo oli tekemässä ostoksia mökille. 

– Marketissa eräs nainen tuli halaamaan, ikään kuin hyppäsi kaulaani ja sanoi, että "Ei ole totta!", aivan kuin olisimme olleet vanhoja tuttuja, Alatalo muistelee.

Kohtaaminen sai näyttelijän tajuamaan, kuinka suuresta ilmiöstä Salatuissa elämissä on kyse. Hän totesi, että joillekin ihmisille saattaa olla yllättävää, kun tv-ruudusta tuttu henkilö tuleekin yhtäkkiä vastaan esimerkiksi omassa lähikaupassa.

– Eihän pienemmillä paikkakunnilla välttämättä näy niin paljoa televisiosta tuttuja henkilöitä kuin vaikkapa Helsingissä, Alatalo sanoi.

Siitä tuli niin lämmin olo, että me todella olemme ihmisten olohuoneissa ja päivittäisessä elämässä. Se tuntuu minulle tosi liikuttavalta ja todella, todella isolta etuoikeudelta aina, kun joku tulee kiittämään tai kehumaan sarjaa. Siitä tulee olo, että on tehnyt jotain tärkeää ja saanut luoda yhteyttä ja kohtaamisia ihmisten kanssa, hän jatkoi.

Salatut elämät ma-pe MTV Katsomossa ja klo 19.30 MTV3-kanavalla. Seuraavan viikon jaksot perjantaisin MTV Katsomo+ -tilauksella. 

Lue myös:

    Uusimmat