Maailmanloppu on lähempänä kuin koskaan viimeisen 64 vuoden aikana, arvioi ydinaseiden asiantuntijoista koostuva järjestö Bulletin of the Atomic Scientists.
Järjestö on arvioinut maailmanlopun läheisyyttä kellotaululla toisen maailmansodan lopusta, vuodesta 1945 lähtien. Kelloa siirrettiin eilen puolella minuutilla lähemmäs keskiyötä, eli maailmanloppua. Kello on nyt kaksi ja puoli minuuttia vaille keskiyön. Tätä lähempänä maailmanloppua on oltu vain vuonna 1953, kun sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto testasivat ydinaseitaan ja kylmä sota kiihtyi kuumimmilleen.
– Maailmanlopun kello on nyt lähempänä keskiyötä kuin se on ollut koskaan lähes kaikkien meidän täällä istuvien elinaikanamme, järjestön puheenjohtaja Lawrence Krauss kertoi tiedotustilaisuudessa.
Viimeksi kello siirtyi viittä vaille keskiyöstä kahdella minuutilla eteenpäin vuonna 2015, jolloin syynä olivat ydinasehuolet sekä ilmastonmuutos. Tällä kertaa kellon siirtämiseen oli kolme perustetta: Ydinaseet, ilmastonmuutos sekä tuoreimpana muutoksena Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi. Myös Venäjän kasvava uhka oli huomioitu muutoksessa.
Maailmanlopun uhkaa ovat järjestön mukaan kasvattaneet muun muassa Trumpin ehdotukset, että Etelä-Korea ja Japani voisivat hankkia ydinaseita kilpaillakseen ydinkokeita tehnyttä Pohjois-Koreaa vastaan. Järjestöä huolettaa myös kiinalaisten tuki Pakistanin ydinasearsenaaliin sekä myös Intian ydinasevaraston kasvattaminen.
Trumpin hallinto nostaa järjestön mukaan mahdollisuutta avoimelle konfliktille. Järjestö huomioi uhkakuvissaan myös kyberturvallisuuden heikentymisen.
2:17
6:52
1:24
7:26