Huippujengi-ohjelman tuottaja Heidi Hakkarainen ja juontaja Jukka Hildén paljastavat, minkälaisissa olosuhteissa kiipeilyohjelmaa tehtiin.
Huippujengi-ohjelmassa kahdeksan julkisuudesta tuttua henkilöä valloittaa Jukka Hildénin kanssa Perun Andeilla sijaitsevan vuoren huippua. Hildén tunsi suurimman osan kiipeilijöistä entuudestaan, ja oli osaltaan mukana kutsumassa heitä mukaan jännittävään seikkailuun.
– Roolini oli paljon muutakin kuin vain juontaa ohjelmaa. Olin kiipeilijöiden mukana alusta loppuun saakka tuntemassa ilon ja tuskan: olimme niin sanotusti samassa veneessä, Jukka Hildén kuvailee.
– Kuvasin myös itse Jukka-Camia kevyillä kameroilla, ja olin usein kiipeilijöiden iholla, kun asioita tapahtui. Tuotannon varsinaiset kuvaajat eivät aina päässeet yhtä iholle kiipeilijöiden kanssa. Minun tehtäväni oli auttaa kilpailijoita pukemaan tunteita sanoiksi, mies kertoo.
Huippujengin Perun retkikunta muodostui 8 kiipeilijästä, ohjelman juontajasta, Laskuvarjojääkärikillan kouluttajista, perulaisista UIAGM-sertifioiduista vuoristo-oppaista sekä ohjelman taltioineesta Rabbit Filmsin työryhmästä. Tuotantotiimin vahvuus Perussa oli 15 henkilöä.
Ääriolosuhteissa kuvaaminen vaati koko työryhmältä asennetta ja pitkää pinnaa.
– Haasteellisissa olosuhteissa työskentely ja jaksaminen on pienistä asioista kiinni. Halusin pitää hyvää fiilistä yllä koko tuotannon sekä Killan kouluttajien ja kiipeilijöiden välillä. Halusin , että meistä tulisi yksi iso, onnellinen vuorenpeikkojen perhe, koska tällaiset haasteet ovat kilpailua itseään vastaan muiden avustuksella, Hildén miettii.
"Mikään ei ollut itsestään selvää"
Ohjelman tuottaja Heidi Hakkarainen kiitteleekin paitsi kiipeilijöitä, myös koko tuotantoryhmää upeasta panostuksesta vaikeissa olosuhteissa.
– Kun operoidaan vuoristoalueella 3000–6000 metrin korkeudessa, on happea vähän ja olosuhteet vuorella vaihtelevat haastavasta liki mahdottomaan. Tämä laittaa ihmisen lujille jo pelkän liikkumisen suhteen. Kun sen päälle vielä tehdään ohjelmaa, täytyy antaa erityiset propsit kuvaajille ja äänittäjille, jotka taistelivat omaa jaksamista vastaan ja tekivät hienoa sisältöä ja visuaalista jälkeä ohjelmaan, Hakkarainen kehuu.
– Mikään ei ollut noissa olosuhteissa itsestään selvää, ja myöskään tiimi ei välttynyt sairastumisilta matkan aikana. Onneksi aina oli kuitenkin riittävästi tiimiä toimintakunnossa ohjelman taltioinnin kannalta, hän kertoo.
Kiipeilijät kuuntelevat ohjeistusta.
Perussa retkikunta eli autenttisissa olosuhteissa, ja viiden tähden hotelleista ei vuoristo-oloissa ollut tietoakaan. Huippujengin koko retkikunta piti majaa samoissa olosuhteissa, mukaan lukien myös tuotantotiimi.
– Matkan alkuvaiheen sopeutumisvaiheessa asuttiin hostellissa Huarazin pikkukaupungissa, sen jälkeen perusleirissä telttamajoituksessa Ischincan laakson perusleirissä. Perusleirissä nukuttiin teltoissa ja syötiin messiteltassa. Vuoristossa syötiin aitoa perulaista ruokaa, Hakkarainen kertoo.
Kaikenlaisiin yllätyksiin täytyi varautua monelta eri kantilta, vuoristossa kun ei voi ennustaa, mihin suuntaan olosuhteet kehittyvät.
– Tuotannossa tehdään aina suunnitelmat ja niille varasuunnitelmat, tässä tapauksessa varasuunnitelmia piti olla ainakin nelinkertainen määrä. Suurin yllätysmomentti liittyi siihen, ettei kukaan ennakolta voi sanoa, miten kukin sopeutuu ohueen ilmanalaan ja miten onnistuu välttymään sairastelulta ja sietämään uhkaavan vuoristotaudin oireilta, tuottaja toteaa.
– Olin itse varautunut aika lailla kaikkeen, joten yllätyksiä ei juurikaan tullut. Ehkä kuitenkin se jaksaa yllättää, mihin ihminen pystyy tarvittaessa venymään sekä fyysisellä että henkisellä tasolla. Oli mahtavaa nähdä, miten suuri yhteistyön ja yhteishengen voima oikeasti on. Olen erityisen ylpeä Huippujengin kiipeilijöiden ja tuotantoryhmän rohkeudesta, sinnikkyydestä ja yhteishengestä, hän ylistää.