Turvakotien asiakasmäärä voimakkaassa kasvussa – viime vuonna yli 5000 asiakasta

8:13img
Huomenta Suomessa keskusteltiin lähisuhdeväkivallasta helmikuussa.
Julkaistu 03.06.2019 17:31(Päivitetty 03.06.2019 17:39)

MTV UUTISET – STT

Turvakotien asiakasmäärä kasvaa edelleen. Viime vuonna turvakodeissa kävi yli 5 000 asiakasta, mikä on lähes viidenneksen (17 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.

– Asiakasmäärän kasvu liittynee turvakotien määrän kasvattamiseen ja turvakotiin pääsyn helpottamiseen, ei lisääntyneeseen lähisuhdeväkivaltaan, arvioi turvakotitoiminnan kehittämispäällikkö Joonas Peltonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) tiedotteessa.

Turvakotiasiakkaiden määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2015, jolloin turvakotien rahoitusvastuu siirtyi valtiolle.
Suurin osa tulee turvakoteihin omasta aloitteestaan tai sosiaalihuollon ohjaamana. Terveydenhuollon ja poliisin kautta tulee yhteensä vain noin 10 prosenttia asiakkaista.

Lisää rahaa ja paikkoja

Turvakodit saavat tänä vuonna valtiolta kaksi miljoonaa euroa lisärahaa. Tänä vuonna turvakotien perhepaikkojen määrä kasvaa niin, että niitä on yli 200. Keski-Suomeen Äänekoskelle avataan uusi seitsemänpaikkainen turvakoti, ja jo toiminnassa oleviin turvakoteihin tulee lisäpaikkoja.

– Turvakotiverkoston kehittämisen lähtökohtana on avata uusia turvakoteja alueille, joilta ne kokonaan puuttuvat ja lisätä perhepaikkoja turvakoteihin, joiden nykyinen paikkamäärä on liian pieni, Peltonen selvittää.

Lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokenut voi hakeutua asiakkaaksi mihin tahansa turvakotiin kotikunnastaan riippumatta. Palvelu on asiakkaalle maksutonta, eivätkä kaikki turvakodit ole milloinkaan samanaikaisesti täynnä. 

Päivitetty 3.6.2019 klo: 17:37: Joonas Peltosen kommentit ja turvakotien rahoitus, sekä paikkamäärät.

Lue myös:

Turvakodeissa asuviin lapsiin panostetaan entistä enemmän – THL: Jokaiselle lapselle omatyöntekijä

Nyt kaikissa Suomen maakunnissa on turvakoti – väkivaltaan apua hakevien tilanne parantunut merkittävästi

Tuoreimmat aiheesta

Perhe