Tutkija Trumpin salamurhayrityksestä: "Yksi rikka rokassa lisää yleiseen mielikuvaan siitä, että kaaos seuraa Trumpia"

0:29img
Silminnäkijä kuvasi Trumpin salamurhayrityksestä epäillyn pidätyksen.
Julkaistu 16.09.2024 14:47

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltalaispoliitikot normalisoivat puheissaan poliittista väkivaltaa, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén sanoo.

Entiseen presidenttiin kohdistuva ampumisyritys on yleensä historiallinen tapaus, myös Yhdysvalloissa.

Saattaa kuitenkin olla, että salamurhayritykset eivät hätkähdytä rapakon takana yhtä paljon kuin ennen – etenkään tämän syksyn presidentinvaalikampanjassa.

–  Tavallaan kaksi salamurhayritystä samassa kampanjassa on järkyttävämpää. Samaan aikaan ihmisille voi tulla sellainen olo, että ei taas, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén sanoo STT:lle.

Republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpin läheisyydessä ammuttiin sunnuntaina laukauksia, kun hän oli pelaamassa golfia Floridassa. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI sanoi tuoreeltaan ampumisen vaikuttavan Trumpiin kohdistuneelta salamurhayritykseltä. FBI kertoo tutkivansa tapausta.

Trumpin kampanjatiimi on kertonut entisen presidentin olevan turvassa ampumisen jälkeen.

Lindénin mukaan tapahtuneella ei välttämättä ole vaaleille yhtä suurta merkitystä kuin heinäkuussa tapahtuneella salamurhayrityksellä.

–  Heinäkuisessa salamurhayrityksessä oli yleisö ja monta ammattikuvaajaa, uutiskuvaajaa ja videokuvaajaa. Lisäksi Trump itse käyttäytyi siinä tilanteessa sellaisella tavalla, josta saatiin sankaritarinaa tukevat kuvat ja videot, Lindén sanoo.

Heinäkuun ampuminenkin tosin jäi nykyisen presidentin Joe Bidenin presidenttikilvasta vetäytymisen varjoon.

Sunnuntain salamurhayritys taas tapahtui suurten massojen katseiden ulottumattomissa, Trumpin omistamalla golfklubilla.

–  Tässä tarinassa hän (Trump) ei ole samassa määrin sankari.

143390046

Välikohtaus satttui golfklubilla.

Trump yrittänee hyödyntää poliittisesti

Useat yhdysvaltalaismediat ovat kertoneet, että ampumisyrityksestä kiinni otettu 58-vuotias mies oli poliisille ennestään tuttu, kiivas Ukrainan tukija ja Trumpin vastustaja.

New York Timesin mukaan mies oli viime vuonna antanut lehdelle haastattelun, jossa hän sanoi matkustaneensa Ukrainaan värvätäkseen rintamalle afganistanilaisia vierastaistelijoita. Miehellä ei kerrota olevan sotilaskokemusta.

Salamurhayrityksen motiivi saattaakin olla poliittinen.

–  Jos hänellä (ampujalla) on selkeästi poliittinen manifesti Trumpia vastaan, se on tietenkin jonkinlainen mahdollisuus Trumpin kampanjan kannalta, hyödyntää sitä poliittisesti ja luoda tarinaa, että demokraattipuolue on Trumpia vastaan.

Trump voisikin punoa tapahtuman osaksi salaliittotarinaansa siitä, että demokraattipuolue pyrkii toimimaan häntä vastaan.

Heinäkuisessa välikohtauksessa ampuja taas kuoli. Lisäksi se, mitä hänestä saatiin tietää, ei vaikuta Lindénin mukaan viittaavan siihen, että salamurhayritys olisi kohdistettu nimenomaan Trumpia tai Trumpin politiikkaa vastaan.

–  Nyt sen sijaan ampuja on hengissä ja häntä päästään kuulustelemaan, joten hänestä varmaan saadaan tietää enemmän kuin toisesta (heinäkuun ampujasta), Lindén toteaa.

143390016

Poliisi julkaisi pian tapahtuneen jälkeen kuvia varusteista, joita epäilty ampuja oli paikalle jättänyt.

"Ei näytä purevan liikkuviin äänestäjiin"

Tarina ei kuitenkaan Lindénin arvion mukaan vaikuta purevan kaikkiin äänestäjiin.

–  Se ei näytä purevan liikkuviin äänestäjiin, joista osa ei seuraa tarpeeksi politiikkaa, että he edes tietäisivät koko tarinasta, ja osa on esimerkiksi sitä mieltä, että Trumpin oikeusjutut olivat aivan syystä.

Trumpin ydinkannattajien kiihkoa ylläpitämään salamurhayritys lienee omiaan.

–  Että he ovat varmasti motivoituneita (äänestämään), koska Yhdysvalloissa äänestäminen vaatii aika paljon vaivannäköä.

Lindénin mukaan tapahtunut voisi toisaalta vahvistaa mielikuvaa Trumpista epätasapainoisena presidenttinä.

–  Se, että jotakuta yritetään kaksi kertaa salamurhata, voi olla yksi rikka rokassa lisää yleiseen mielikuvaan siitä, että kaaos seuraa Trumpia.

Lue myös: Kommentti: Salamurhayritys golfkentällä muuttaa jälleen asetelmat vaalivuoristoradalla – Harrisilla edessä vaikea valinta

MTV:n kirjeenvaihtaja: Näin Trumpin epäilty salamurhayritys vaikuttaa vaalikampanjointiin

Media: Trumpin epäillystä salamurhayrityksestä kiinni otettu on 58-vuotias mies – tämä hänestä tiedetään

Harrisin kampanjassa jo hillitty retoriikkaa

Sen sijaan Trumpin vastaehdokkaan, Yhdysvaltain nykyisen varapresidentin Kamala Harrisin kampanjaan salamurhayrityksellä ei Lindénin mukaan välttämättä ole suurempaa vaikutusta.

–  Harrisin kampanjassa on jo muutenkin jonkin verran hillitty retoriikkaa. Ehkä jotain mainoksia joudutaan vetämään pois.

Lindén nostaa esimerkiksi demokraattien varapresidenttiehdokkaan Tim Walzin lanseeraaman, viraaliksi nousseen kampanjasanan "outo", jota Lindén pitää jo itsessään merkkinä retoriikan lieventymisestä.

–  Jos ajatellaan Bidenia sanomassa, että Trump on uhka Yhdysvaltain olemassaololle ja siihen rinnalle Walz leppoisasti sanomassa, vähän naureskellen, että vitsit nuo ovat outoja.

Lindenin arvion mukaan Harris on jo onnistunut muuttamaan kampanjansa viestiä Bidenin kampanjaan verrattuna enemmän eteenpäin katsovaksi.

Lindénin mielestä Harrisin kampanjan kannalta oli tärkeää, että salamurhayritys tapahtui televisioväittelyn jälkeen.

LK1609 Maria Lindén, ulkopoliittinen instituutti

Tutkija Maria Lindénin mukaan tapahtunut voisi toisaalta vahvistaa mielikuvaa Trumpista epätasapainoisena presidenttinä.

Poliitikkojen puheet normalisoivat väkivaltaa

Lindénin mukaan erityisesti Yhdysvalloissa on viime vuosina yleistynyt sellainen poliittinen retoriikka, joka voi pahimmillaan johtaa väkivaltaan.

Lindén nostaa esimerkiksi pari vuotta sitten kohuksi nousseen, republikaanien kongressiedustajan Paul Gosarin luoman animevideon, jossa Gosarin videolla esittämä hahmo verisesti murhaa vastapuolen poliitikon. Kun demokraattipuolueen kongressiryhmä vaati videosta seuraamuksia, suurin osa republikaanien edustajaryhmästä oli sitä mieltä, ettei asiasta pitäisi tulla seuraamuksia.

Kesällä taas julkisuuteen vuosi Joe Bidenin puhelu, jossa hän totesi lahjoittajilleen, että on aika asettaa Trump häränsilmään. Häränsilmällä (bull's eye) tarkoitetaan maalitaulun keskusta. Heinäkuussa Trumpiin kohdistuneen salamurhayrityksen jälkeen Biden myönsi, että ilmauksen käyttäminen oli virhe.

–  Molemmilla puolilla (poliittista spektriä) on sanottu sellaista, mitä ei pitäisi. Sen lisäksi, että vastakkainasettelu eli affektiivinen polarisaatio aiheuttaa sen, että poliittinen vastustaja nähdään vihollisena niin kuin sodassa.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump