Tutkija: Venäjä ei pysty esittämään päätepistettä sodalle – Putinin ydinaseuhittelu oli "kevyimmästä päästä", mutta sillä voi silti olla maailmanlaajuinen vaikutus

2:14img
Video: Putinin pitkästä puheesta erottui yksi pelottava lause
Julkaistu 21.02.2023 17:29

MTV UUTISET–STT

Vladimir Putin demonisoi tiistaisessa puheessaan länttä ja sanoi Venäjän keskeyttävän osallistumisen Uusi Start -ydinasevalvontasopimukseen. Venäjä on kuitenkin esittänyt pahempiakin ydinaseuhkailuja, sanoo Upin tutkija Jyri Lavikainen.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kansakunnan tilaa käsittelevässä puheessa kuultiin jälleen kerran todellisuudesta Kremlin vääristelty versio, jossa länsi on syypää Ukrainassa käytävään sotaan ja Venäjä yrittää sotilastoimillaan Ukrainassa vain lopettaa konfliktin.

Noin tunnin ja 45 minuuttia kestäneessä puheessa kuultiin yksi kansainvälisesti kiinnostava uutinen, kun Putin ilmoitti Venäjän keskeyttävän osallistumisensa Yhdysvaltojen ja Venäjän väliseen Uusi Start -ydinasevalvontasopimukseen.

–  Se tarkoittaa käytännössä sitä, että sopimus on jo melkeinpä historiaa, koska eihän Venäjä siihen palaa ellei se saa poliittisia tavoitteitaan Ukrainassa läpi, arvioi Ulkopoliittisen instituutin (Upi) tutkija Jyri Lavikainen STT:lle.

–  Se on todennäköisesti kylmän sodan jälkeisen asevalvonta-arkkitehtuurin loppu.

Putinin mukaan Venäjä ei varsinaisesti vetäydy sopimuksesta vaan jättää noudattamatta sitä. Lavikainen uskoo Venäjän haluavan näin provosoida Yhdysvaltoja olemaan se osapuoli, joka sopimuksesta lähtee.

–  Venäjä on revisionistinen valtio, eikä sillä ole intresseissä vakauden ja luottamuksen rakentaminen niin kauan, kuin sillä on näitä suurvaltapoliittisia tavoitteita, Lavikainen arvioi Venäjän motiiveja toimilleen.

Katso: Putin: "Venäjän olemassaolo on vaarassa"

1:15img

Tekeekö Venäjä muutoksia ydinasearsenaaliinsa?

Uusi Start on ollut ainoa voimassa oleva kahdenvälinen asesopimus Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä.

Venäjä lakkautti sopimuksen mukaiset asetarkastukset elokuussa ja ilmoitti syyksi sen, että Yhdysvallat olisi estänyt venäläistarkastajien toimintaa.

Lavikaisen mukaan Putinin ilmoituksella voi olla konkreettista vaikutusta maiden ydinasearsenaaleihin.

– Sopimus esimerkiksi rajoitti mannertenvälisiin kantolaitteisiin sijoitettavien ydinkärkien määrää, mikä tarkoittaa sitä, että Venäjä voi nyt halutessaan siirtää varastoista huomattavan määrän lisää ydinkärkiä ballistisiin ohjuksiinsa, Lavikainen sanoo.

Toisaalta jos Yhdysvallat vastauksena jättää noudattamatta sopimusta, se voisi tehdä saman, jolloin Venäjä voisi Lavikaisen mukaan jäädä strategisten ydinkärkien määrässä jopa alakynteen.

Lavikainen ei myöskään usko, että Venäjän ydinkärkien varustaminen pysyisi Yhdysvaltojen tiedustelulta salassa.

Putinilla ei ollut tarjota ratkaisuja

Sodan jatkon kannalta Putinin puheessa ei kuultu mitään viitteitä Venäjän suunnitelmista tai tavoitteista.

– Ainoa mitä hän oikeastaan korosti oli se, että Venäjä kestää loppuun asti ja kaikki uhraukset, mitä joudutaan tekemään, ovat sen arvoisia, Lavikainen sanoo.

Sisällön puolesta sama puhe olisi voitu Lavikaisen mukaan pitää jo vaikka puoli vuotta sitten.

– Se ehkä kertoo siitä, että Venäjä ei pysty esittämään mitään voittoa, tavoitetta tai päätepistettä sodalle. Sen vuoksi korostetaan ainoastaan sitä, että on täysin välttämätöntä jatkaa.

Tiettyä neuvottomuutta osoitti Lavikaisen mielestä myös ydinasevalvontasopimusta koskenut ilmoitus.

–  Heillä ei ollut mitään muuta uhkausta esittää kuin se, että he jättävät noudattamatta sopimusta. Jos ajattelee kuluneen vuoden aikaisia ydinaseuhkailuja, tämähän on kevyimmästä päästä.

Katso: Näin Putin aloitti puheensa:

1:09img

Putin väitti Venäjään laittomasti liitettyjen alueiden päättäneen itse

Putin piti puheensa päivälleen vuosi sen jälkeen, kun hän tunnusti Ukrainaan kuuluvien Luhanskin ja Donetskin separatistialueiden itsenäisyyden.

Syksyllä Venäjä liitti yksipuolisesti ja laittomasti itseensä paitsi Donetskin ja Luhanskin, myös Hersonin ja Zaporizhzhjan alueet niillä järjestettyjen valekansanäänestysten jälkeen.

Putin väitti puheessaan, että alueiden asukkaat olisivat itse tehneet valinnan tulevaisuudesta, joka on yhteinen Venäjän kanssa. Lavikainen pitää puheita osana Venäjän informaatiosotaa omaa kansaansa vastaan.

–  Venäjän johdolle on tärkeää toistaa näitä valheita kerta toisensa jälkeen, jotta ne taotaan kansan päähän ja imeytyvät sinne pysyvästi.

Putin vakuutti Venäjän talouden kestävän

Sota Ukrainassa ei ole sujunut Venäjän toiveiden mukaisesti, eikä Putin päässyt puheessaankaan kehuskelemaan sotasaavutuksilla. Sen sijaan Putin kehui maan taloustilannetta haastavissa oloissa.

Presidentti vakuutteli puheessaan, että lännen pakotteet eivät ole vahingoittaneet Venäjän taloutta eivätkä pysty siihen vastaisuudessakaan. Putinin mukaan länsi on vahingoittanut pakotteilla vain itseään.

Putin hehkutti muun muassa Venäjän maatalouden satoa ja alhaisia työttömyyslukuja.

Puheen aikana Putin ehti käymään läpi myös lukuisia muita sisäpoliittisia aiheita, muun muassa infrastruktuuria, koulutusta ja lapsiperheiden tukemista.

Putinin puheen yleisönä olivat parlamentin molemmat kamarit sekä muuta hallintoa ja Venäjän eliittiä. Yleisössä olivat muun muassa puolustusministeri Sergei Shoigu, ulkoministeri Sergei Lavrov, entinen presidentti Dmitri Medvedev ja Venäjän keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullina.

Yleisö puhkesi taputuksiin useaan kertaan puheen aikana. Puheen päätteeksi yleisö nousi ylös laulamaan Venäjän kansallishymnin.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä