Tutkimus: Maahanmuuttaja- ja suomalaistaustaisten lasten koulutuserot johtuvat muusta kuin maahanmuuttajataustasta sinänsä

käytettyjä lukiokirjoja lukio koulutus koulu
Lehtikuva
Julkaistu 30.08.2019 05:09

MTV UUTISET – STT

Maahanmuuttajien lapset suorittavat huomattavasti harvemmin toisen asteen tutkinnon, kuin Suomessa syntyneet. Tuore tutkimus kuitenkin osoittaa, että eroa selittävät perhetausta, asuinalue ja perheen tulotaso, ei maahanmuuttajatausta sinänsä.

Kun otetaan tausta huomioon, Suomessa syntyneet maahanmuuttajien lapset suorittavat toisen asteen tutkinnon vähintään yhtä todennäköisesti kuin samankaltaiset suomalaistaustaiset lapset, ilmenee Journal of Economic Geography -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Maahanmuuttajavanhempien keskimääräinen tulotaso on alhaisempi, heillä on keskimäärin enemmän työttömyyskuukausia, he ovat useammin yksinhuoltajia, ja heillä on tyypillisesti enemmän elätettäviä kuin Suomessa syntyneillä vanhemmilla.

Lisäksi maahanmuuttajien lapset asuvat suomalaistaustaisia lapsia useammin huono-osaisemmilla alueilla, kirjoittaa yksi tutkimuksen tekijöistä, erikoistutkija Laura Ansala Helsingin kaupungin Kvartti-lehdessä.

Oikeastaan Suomessa syntyneet maahanmuuttajien lapset kouluttautuvat 23-vuotiaaksi mennessä todennäköisemmin, kuin Suomessa syntyneet, jos tausta otetaan huomioon. Tämä pätee suurimpaan osaan maailman alueista tuleviin maahanmuuttajiin.

Alueellisia eroja on, ja toisen asteen suorittamisen todennäköisyys on erityisen alhainen Somaliasta, Turkista ja Irakista saapuneiden maahanmuuttajavanhempien lasten keskuudessa.

Ulkomailla syntyneet maahanmuuttajalapset kouluttautuvat huonommin

Todennäköisyys kouluttautumiselle on kuitenkin sitä pienempi, mitä vanhempia lapset ovat Suomeen saapuessaan. Mitä puolestaan tulee ulkomailla syntyneisiin maahanmuuttajalapsiin, todennäköisyys suorittaa toisen asteen tutkinto jää suomalaistaustaisia alhaisemmaksi, vaikka tausta huomioitaisiinkin.

Ratkaisevaa koulutuksen hankkimiselle onkin tutkimuksen perusteella se, että on syntynyt Suomessa tai tullut tänne mahdollisimman nuorena.

Ansalan mukaan tutkimuksen perusteella maahanmuuttajien Suomessa syntyneiden lasten kouluttautumista voisivat edistää kaikki heikommassa asemassa olevia nuoria tukevat toimet sekä maahanmuuttajavanhempien sosioekonomista tilannetta parantavat toimet. 

Tuoreimmat aiheesta

Koulutus