Tutkimus paljasti diabetesriskiä pienentävän hygieniarutiinin – kerta päivässä ei riitä

4:49img
Ahdistaako hammaslääkäri? Esittelyssä yleisimmät työvälineet – tätä niillä tehdään.
Julkaistu 04.03.2020 19:31

UUTISPALVELU DUODECIM - MTV LIFESTYLE

Säännöllinen hampaiden harjaaminen voi tuoreen tutkimuksen mukaan pienentää riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. Riski on puolestaan suurentunut henkilöillä, joilla on hampaiden kiinnityskudoksen tulehdus.

Tutkimus perustuu lähes 190 000 korealaisen mittaviin terveysvakuutustietoihin, ja niiden perusteella hampaansa kolmesti päivässä harjaavien riski sairastua diabetekseen on 8 prosenttia pienempi kuin samanikäisten, jotka harjaavat korkeintaan kerran päivässä. Yhteys oli voimakkaampi alle viisikymppisillä ja heillä riitti kaksi harjauskertaa päivässä. Potilaita seurattiin kymmenen vuotta ja sinä aikana heistä 16 prosenttia sairastui tyypin 2 diabetekseen.

Hampaiden kiinnityskudoksen tulehdus eli parodontiitti oli 18 prosentilla tutkituista, ja heidän sairastumisriskinsä oli keskimäärin 9 prosenttia suurempi kuin samanikäisten, joiden ikenet olivat kunnossa, mutta riski riippui potilaan iästä. Nuoremmissa ikäluokissa parodontiittiin liitetty riski oli noin kaksi kertaa suurempi. Myös potilaat, joiden suusta puuttui paljon hampaita, sairastuivat diabetekseen muita todennäköisemmin.

Hampaiden harjaaminen ja hyvä suuhygienia on yhdistetty pienentyneeseen diabetesriskiin aiemminkin. Todennäköisesti yhteys selittyy kroonisella tulehdustilalla, joka liittyy sekä diabetekseen että hampaiden kiinnityskudoksen tulehdukseen.

Tutkimus julkaistiin Diabetologia-lehdessä.

Lue myös: Sorrutko hammaspesun helmasyntiin? Huono suuhygienia voi sairastuttaa vakavasti – älä sivuuta tätä hälytysmerkkiä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Copyright Duodecim 2020. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Suun terveys