Tutkimus: Yksinäiset alttiita masennukselle, kroonisille kivuille ja uupumukselle

8:12img
KATSO MYÖS: Työpaikoilla koetaan yksinäisyyttä – vinkit etätyöläiselle.
Julkaistu 12.09.2022 07:10

UUTISPALVELU DUODECIM – MTV LIFESTYLE

Tutkimus paljastaa yksinäisyyden ikävät seuraukset.

Yksinäiset kuusikymppiset saattavat sairastua masennukseen ikätovereitaan todennäköisemmin, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. He ovat alttiita myös kroonisille kivuille ja uupumukselle.

Yhdysvaltalaisten tulokset ovat mielenkiintoisia, sillä yksinäisyys, masennus ja muut oireet on yhdistetty toisiinsa aiemminkin, mutta tutkimuksista on ollut vaikea päätellä, onko yksinäisyys edeltänyt oireita vai johtunut niistä.

Tutkimuksessa asiaa selvitettiin seuraamalla 6 000 keskimäärin 65-vuotiasta lähes kahdeksan vuoden ajan. Yksinäisyydestä ja oireista kyseltiin vähintään kahdesti.

Lue myös: "Musertavan häpeällisiä kokemuksia" – asiantuntija kertoo, miten auttaa kiusattua tai yksinäistä lasta

Itsensä yksinäiseksi kokeville ilmaantui seurannan aikana kroonisia kipuja viidenneksen todennäköisemmin kuin osallistujille, jotka eivät olleet yksinäisiä. Uupuneeksi itsensä alkoi kokea puolet useampi ja masennusoireita kehittyi kaksi kertaa todennäköisemmin.

Oireet myös kasautuivat ja yksinäisistä kaksi kertaa useammalla todettiin sekä masennusta, uupumusta että kipuja seurannan aikana, tutkijat kirjoittavat. Osallistujien ikä, sukupuoli, sosiaalinen ja taloudellinen asema, oireet tutkimuksen alussa tai asumisjärjestelyt (asuiko yksin vai puolison kanssa) eivät selittäneet tuloksia.

Lue myös: Yksinäisyys voi suurentaa naisten sydänriskejä – erityisesti korona-ajan ongelman kanssa

Mistä tulokset johtuvat?

Aineisto ei paljasta, mistä yhteydet johtuvat, mutta mahdollisia selityksiä on useita. Yksinäisyys on stressaavaa, mikä altistaa sairauksille. Yksinäisyys voi myös vaikuttaa elintapoihin ja vähentää muun muassa liikuntaa, mikä myös altistaa monille sairauksille.

Aiemmissa tutkimuksissa yksinäisyys ja sosiaalinen eristyneisyys on yhdistetty muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja niistä aiheutuviin kuolemiin.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American Geriatrics Society -lehdessä.

Lue myös: Tutkimus: Yksinäisillä suurentunut vaara menehtyä sydän- ja verisuonitauteihin

Katso myös: Anniina asuu Kalliossa yksin kissansa kanssa: "Ei tuu riitaa siitä, että kuka siivoaa"

1:09img

Yksin Kalliossa asuva Anniina kertoo, millaista on asua yksin.

Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Tuoreimmat aiheesta

Yksinäisyys