Tv-sarjasta tuttu valaanpyynnin vastustaja vankilassa Grönlannissa – "Japani haluaa kostaa"

Kuuluisa valaidenpyyntiä vastustava aktivisti Paul Watson vakuuttaa jatkavansa työtään meriluonnon puolesta, vaikka onkin nyt vankilassa Grönlannissa.

– Olen vain vaihtanut laivaa. Laivani on nyt Nuukin vankila, 73-vuotias yhdysvaltalais-kanadalainen Paul Watson sanoo Nuukin vankilan vierailutilassa.

Watson on perustanut luonnonsuojelujärjestö Sea Shepherdin sekä Captain Paul Watson Foundationin (CPWF), minkä lisäksi hän on muun muassa esiintynyt Whale Wars -televisiosarjassa. 

Väitetään aiheuttaneen vammoja miehistön jäsenelle hajupommilla

Hänet tunnetaan radikaaleista taktiikoistaan, joihin lukeutuvat muun muassa yhteenotot valaanpyyntialusten kanssa merellä.

Watson pidätettiin heinäkuussa Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa Japanin vuonna 2012 antaman pidätysmääräyksen perusteella. 

Watsonia syytetään vahingon aiheuttamisesta japanilaiselle valaanpyyntialukselle Etelämantereella vuonna 2010.

Pidätysmääräyksen mukaan Watson olisi myös aiheuttanut vammoja japanilaiselle miehistön jäsenelle hajupommilla, jonka tarkoituksena oli häiritä valaanpyytäjien toimintaa.

Satatuhatta vaatinut Watsonin vapauttamista

Watsonin ja hänen asianajajansa mukaan Japani haluaa kostaa aktivistille ja tehdä hänestä varoittavan esimerkin. Nuukin tuomioistuimen on määrä päättää keskiviikkona, jatketaanko Watsonin vankeutta.

Watson kuvailee vankilaansa parhaaksi, jossa hän on koskaan ollut. Vankilassa on merinäköala, ja hän voi sellistään katsella valaita ja jäävuoria.

– Melkein kuin olisin laivani kannella, hän sanoo.

Vankeus ei miestä hänen omien sanojensa mukaan haittaa, mutta hän kertoo kaipaavansa kolme- ja seitsemänvuotiaita lapsiaan.

Yli satatuhatta ihmistä ympäri maailman on allekirjoittanut vetoomukseen, jossa vaaditaan Watsonin vapauttamista.

Watson: He eivät voi luovuttaa minua

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanslia on pyytänyt Tanskaa olemaan luovuttamatta Watsonia. Aktivisti on asunut Ranskassa lähes kahden vuoden ajan.

Watson arvioikin Tanskan olevan vaikeassa tilanteessa.

– He eivät voi luovuttaa minua, koska ensinnäkin he ovat ihmisoikeuksien äänekkäitä puolustajia, hän sanoo ja kuvailee Japanin oikeusjärjestelmää keskiaikaiseksi.

–  En tehnyt mitään, ja vaikka olisin tehnyt, rangaistus olisi 1 500 kruunua Tanskassa – ei edes vankeutta – kun taas Japani haluaa tuomita minut 15 vuodeksi, hän lisää.

Watsonilla on kummallakin pallonpuoliskolla alus, joka on valmiina toimiin, jos valaanpyynnin sallivat maat jatkaisivat valaiden pyytämistä. Nykyisellään valaanpyynnin sallivat Japanin lisäksi Islanti ja Norja.

– Vuonna 1974 tavoitteeni oli hävittää valaanpyynti, ja toivon voivani tehdä sen ennen kuolemaani, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat