Työministeri Lindström kolumnissaan: Hallitus kyykyttää työtöntä? – "Yli ymmärryksen menee, kun pokkana väitetään"

Hämmentäväksi tämän tekee ennen kaikkea se, että raflaavasti otsikoituja juttuja putkahtaa maailmaan ilman, että esitystä oli edes julkaistu, saati että toimittajat useimmissa tapauksissa olisivat soittaneet ministeriöön kysyäkseen, mikä on asioiden todellinen laita.

Kovin vaikeata on myös tunnistaa lakiesityksestä väitteet työttömien velvoitteiden roimasta kasvusta, sillä esityksen tarkoitus on pääasiassa korvata jo olemassa olevia työttömien työnhakuun liittyviä velvoitteita.

"Siihen tässä on tottunut..."

Siihen tässä on tottunut, että oppositio haukkuu esityksiä niitä lukematta, mutta kun mediassa esiintyy asiantuntija-nimikkeellä henkilöitä, jotka syvällä rintaäänellä kommentoivat esitystä vaikka eivät sitä selvästikään ole edes nähneet, niin en tiedä enää mitä ajatella.

Samoin täytyy ihmetellä osan työmarkkinakenttää, kummankin puolen, viimeaikaisten ulostulojen jyrkkyyttä. Ymmärrän hyvin, että niin sanotussa Tupojen jälkeisessä maailmassa, kaikki työmarkkinaosapuolet hakevat osin uudestaan omaa paikkaansa. Totean vain, että oppositioretoriikan jatkuva käyttö johtaa lopulta tilanteeseen, jossa näiden vaikutus hallituksen politiikkaan on sama kuin oppositiolla.

En nyt ala väittämään, etteikö nykyhallitus ole työttömyysturvasta leikannut tai siihen liittyvää velvoittavuutta tiukentanut. On leikattu ja on tiukennettu, samoin kuin leikkasi ja tiukensi edellinenkin hallitus. Vastapainoksi on tosin tehty myös joukko selviä parannuksia työttömien palveluihin ja tukiin. En myöskään odota, että ay-liike tai työttömien yhdistykset taputtavat selkään, ainakaan leppoisasti, kun näitä tiukennuksia ja leikkauksia tehdään.

Yli ymmärryksen sen sijaan menee se, kun aivan pokkana väitetään, että nämä muutokset tehdään vain puhtaasti työttömän kyykyttämisen ilosta ja aletaan kyseenalaistamaan jopa ihmiskäsitystä.

Olen itsekin ollut jonkinmoisen pätkän työttömänä ja tuttavapiirissäni oli samaan aikaan useampi saman kohtalon kokenut. En mitenkään väitä, että olisin ollut jotenkin kaikkein kurjimmassa asemassa tai että vertaisin itseäni pitkäaikaistyöttömiin. En tietenkään, sillä ansiosidonnaiseni oli korkeampi kuin mitä joistakin töistä maksetaan palkkaa, mutta väitän kuitenkin omakohtaisesti tietäväni jotain myös työttömänä olosta.

Velvoitteita työttömille

On varmaan tässä yhteydessä myös syytä avata muutamalla sanalla sitä, mikä on ns. pohjoismainen työttömyydenhoidon perusfilosofia. Sen voisi hiukan yksinkertaistaen tiivistäen olevan muuhun maailmaan verrattuna korkea työttömyysturvan taso yhdistettynä aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, joka sisältää sekä velvoitteita työttömille että palveluita heidän työllistymisen parantamiseksi. Tätä samaa perusfilosofiaa on noudatettu jo pitkään Suomessa ja niin sitä on noudattanut myös nykyhallitus.

Yksinkertainen syy tähän on se, että tämän politiikan toimivuudesta on olemassa tutkittua näyttöä ja siten on myös monen alan asiantuntijoiden suosittelema. Eräänlaisena mallimaana tällä saralla on jo pitkään pidetty Tanskaa. Esimerkiksi nyt esitetty omaehtoisen työnhaun velvoite ja vuoden alusta käyttöön otettu kolmen kuukauden välein tehtävät työttömien haastattelut, ovat olleet jo jonkin aikaa siellä käytössä.

Työllisyyspolitiikan kritiikin kärki osuu usein siihen, että työttömiä velvoitetaan tekemään tiettyjä asioita, kuten esimerkiksi työnhakua, jotta työttömyysturvaa maksetaan. Tämän taustalla ei ole halu kiusata tai kyykyttää työtöntä vaan se yksinkertainen tosiasia, että on sekä työttömän että yhteiskunnan etu saada työtön nopeasti töihin. Työttömän todennäköisyys työllistyä nimittäin tipahtaa dramaattisesti jo muutaman kuukauden työttömänä olon jälkeen, joten mitä laajemmin etsii töitä heti työttömyyden alusta, sitä todennäköisemmin sitä löytää.

Yksilön näkökulmasta on täysin ymmärrettävää, että hän ei haluaisi hakea muuta kuin ns. oman alan töitä, mutta maksajan eli yhteiskunnan näkökulmasta on vaikeata perustella "vain" oman alan työn hakemista. Uskon myös, että työssä olevana on helpompaa myös saada se ”unelmatyö”.

Entä jos alueella ei ole työpaikkoja?

Puretaanpa vielä muutama mediassa esiintynyt konkreettinen kritiikki liittyen hallituksen suunnitelmiin asettaa velvoitteita työttömien omaehtoiseen työnhakuun. Hukkuvatko yrittäjät nyt miljooniin hakemuksiin? Eivät, sillä työnhakuvelvoite ei koske lähellekään kaikkia työttömiä ja se korvaa osaltaan jo olemassa olevia työttömien työnhakuvelvoitteita. Hakemusten määrä tuskin tämän takia lisääntyy dramaattisesti.

Meneekö viranomaisten kaikki aika työnhakijoiden raportteja lukiessa? Ei mene, sillä tarkoitus ei ole kaikkia lukea. Työnhakua koskevia tietoja käydään kootusti läpi yhdessä työnhakijan kanssa kolmen kuukauden välein tehtävien haastattelujen yhteydessä. Entä ihmiset joilla ei ole nettiä? Raportoinnin voi myös hoitaa erikseen sovitulla tavalla esimerkiksi puhelimitse, sillä kuten jo totesin, kaikkia hakemuksia ei ole tarkoitus kontrollimielessä lukea.

Entä jos alueella ei ole työpaikkoja? Yhtenä esityksen tavoitteista on myös ihmisten liikkuvuuden lisääminen työpaikan saamiseksi. Ihmisiä kannustetaan etsimään työtä kauempaakin ja työn vastaanottamista tuetaan laajentamalla liikkuvuusavustuksen myöntämisedellytyksiä mahdollisesti jo vuoden 2018 alusta. Tarvittaessa maakunta ja työtön voivat kuitenkin sopia myös muista tavoista edistää omatoimisesti osaamistaan tai työllistymistään. Jne, jne. Kaikkiin näihin olisi löytynyt selvä vastaus, jos olisi lukenut esityksen tai soittanut ministeriöön ja kysynyt.

Toivoisinkin lopuksi yhtä asiaa. Kun hallitus julkaisee seuraavan uudistuksen työllisyydenhoidossa, niin perehdytään ensin kunnolla esitykseen ja kritisoidaan sitten jos kritisoitavaa löytyy. Tällä vältytään työttömien turhalta pelottelulta. Heillä on muutenkin tarpeeksi mietittävää. Jooko?

Jari Lindström, työministeri (ps.)