Sodan alkaessa Ukrainan armeija oli rapakunnossa, mutta isänmaallisuuden huuma vei kokemattomat sotilaat taistelemaan.
Kun Oleksandr Vasyltshenko sai vapautuksen armeijasta ja palasi kotiin Itä-Ukrainan rintamalta, hän meni suoraan kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan.
Munuaiset olivat pettäneet, kun hän oli ollut vartioimassa Ukrainan armeijan tykkejä. Telttoja ei aina ollut, jolloin maastoretkillä nukuttiin talviyöt lumisella maalla.
– Kolmesti leikattiin, hän kertoo.
Kun Venäjä valtasi Krimin ja sota Itä-Ukrainassa alkoi vuonna 2014, Ukrainan armeija oli kaikkea muuta kuin valmis. Armeijan kalusto ja johdon ajattelu olivat perintöä kylmän sodan ajalta, varusmiespalvelu oli lopetettu eikä rahaa ollut. Nopeasti edenneet tapahtumat tulivat täytenä yllätyksenä.
Ukrainan yli pyyhkäisi kuitenkin isänmaallisuuden aalto, joka sai monet ilmoittautumaan armeijaan vapaaehtoisina. Niin teki myös pankissa lakimiehenä työskennellyt Vasyltshenko, jolla oli myös lentoinsinöörin koulutus. Aiemmin hän oli osoittanut mieltään Kiovan Itsenäisyydenaukiolla.
– Olin Maidanilla joka päivä, aina töiden jälkeen.
Vasyltshenko palveli ensin värväystoimistossa, ja rintamalle hänet lähetettiin elokuussa 2014.
Ensikosketus kivääriin
Samaa velvollisuudentunnetta totteli yrittäjänä työskennellyt Pavlo Jakimtshuk. Ensin hän kuljetti rintamalle varusteita, kuten kypäriä ja ruokaa. Syyskuussa 2014 hän lähti sotimaan, mutta ei armeijan riveihin vaan vapaaehtoisten muodostamaan Aidar-pataljoonaan, joka toimi asevoimista irrallaan. Vastaavia pataljoonia taisteli sodan alussa kymmeniä.
Jakimtshuk sanoo, ettei luottanut huonomaineiseen armeijaan. Hänellä oli myös kiire päästä rintamalle, joten värväytymiseen kuulunut parin kuukauden koulutus ei kiinnostanut. Äidilleen hän valehteli olevansa kaukana etulinjasta.
Rintamalla hän sai ensimmäistä kertaa käteensä rynnäkkökiväärin.
– Saattoi vain oppia nopeasti sotimaan tai lähteä kuolleena kotiin, hän kertoo.
Ystäviä kuoli, ja hän kuljetti heitä pois rintamalta.
Nykyään Aidarilla on huono maine. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi syyskuussa 2014 raportin, jonka mukaan sen taistelijat syyllistyivät sieppauksiin ja mahdollisesti jopa teloituksiin.
Jakimtshuk kommentoi syytöksiä sanomalla, että osa pataljoonan sotilaista syyllistyi ryöstelyyn, mutta hän itse ei nähnyt mitään.
– Olin tiedustelussa ja hoidin siellä omia hommiani.
Hän kertoo ryöstelyn kuitenkin vaikuttaneen siihen, että hän lähti Aidarista alle parissa kuukaudessa. Myöhemmin hän palasi rintamalle Ukrainan armeijan riveissä.
Itsenäiset pataljoonat siirrettiin vuoden 2015 alkupuolella asevoimien komentoon.
Roska-auto säikäyttää
Vasyltshenko ehti komennuksensa aikana suojella tykistöautoja, toimia tiedustelijana ja vahtia tiesulkuja.
Päästyään rintamalta maaliskuussa 2015 hän ei palannut pankkiin vaan johtaa nyt veteraanijärjestöä ja työskentelee valtion virastossa. Hänelle on käynyt hyvin – moni asetoveri on joutunut kierteeseen, jossa alkoholinkäyttö vie ensin työpaikan ja sitten puolison. Sotaan hän olisi valmis lähtemään uudelleen.
Jakimtshuk kertoo tapaavansa psykologia. Joskus yöllä, kun roska-auto kolistelee ikkunan takana, hän herää ja piiloutuu sängyn alle tai alkaa etsiä kivääriä. Ylähuuli on osin tunnoton, sillä kranaatti-iskussa irronnut puunpala osui häntä kasvoihin.
Silti tavarat on pakattu, jos isänmaa kutsuu.
– Ja jos he eivät anna minulle asetta, tiedän, mihin sellainen on haudattu.