Ulkoilmassa on nyt radioaktiivista ainetta enemmän kuin yleensä – STUK: Leijailee Ukrainasta

Ulkoilmasta eri puolilla Suomea syyskuussa kerätyistä näytteistä on löytynyt hieman tavallista enemmän radioaktiivista cesiumia, tiedottaa Säteilyturvakeskus (STUK).

Tavanomaista hieman suurempia cesium-137-pitoisuuksia havaittu kaikilla kahdeksalla keräysasemalla, STUK kertoo tiedotteessaan. Pitoisuudet ovat STUKin mukaan kuitenkin niin pieniä, että niistä ei ole haittaa ihmisille tai ympäristölle.

Eteläisimmät asemat ovat Helsingissä ja Kotkassa, pohjoisin on Ivalossa.

STUK kertoo, että saman suuntaisia cesium-havaintoja on tehty muuallakin Euroopassa. Missään ei kuitenkaan ole kerrottu, että pitoisuudet olisivat haitallisen suuria.

Radioaktiivista cesiumia havaitaan yleisesti Suomen ulkoilmassa, sillä vuonna 1986 tapahtuneesta Tshernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta peräisin olevaa laskeumaa on yhä maaperässä.

STUK arvoi, että nyt havaitut tavanomaista suuremmat pitoisuudet voivat olla peräisin maastopaloista Ukrainassa. Palot ovat nostaneet radioaktiivisia aineita ilmaan, ja alueen ilmaa on kulkeutunut palojen aikaan myös Suomeen.

Lue myös:

    Uusimmat