Ulkoministeri Valtonen Ruotsin vierailullaan: Teemme kaiken mahdollisen, että Ruotsista tulee Naton jäsen

LK Elina Valtonen 210623
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen tapasi virkaveljensä Tobias Billströmin Tukholmassa keskiviikkona.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 21.06.2023 18:54

MTV UUTISET – STT

Suomen ensimmäisiä tavoitteita Natossa on saada myös Ruotsi jäsenmaaksi.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoo, että Suomi tekee kaiken mahdollisen niin poliittisella kuin virkatasollakin, että Ruotsista tulee Naton jäsenmaa.

Valtonen oli keskiviikkona ulkoministerinä ensivierailullaan Ruotsissa. Hän tapasi matkallaan Ruotsin ulkoministeri Tobias Billströmin.

– Suomen ensimmäisiä tavoitteita Natossa on Ruotsin jäsenyyden toteutuminen, Valtonen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Sama tavoite on kirjattu myös Suomen uuteen hallitusohjelmaan.

Valtonen kertoi tapaamisen tiedotustilaisuudessa, että heillä oli Billströmin kanssa hyvät keskustelut muun muassa Natosta, Venäjän hyökkäyssodasta sekä Ruotsin ja Suomen suhteesta.

Valtonen lisäksi esitteli tiedotustilaisuudessa hallitusohjelmaa. Hän muun muassa kertoi hallitusohjelmassa linjattavan, että hallitus huolehtii tiiviistä suhteesta Ruotsiin, joka on Suomen läheisin kumppani.

Valtonen jatkaa Tukholman-vierailun jälkeen matkaansa Viroon, jossa hän tapaa torstaina ulkoministeri Margus Tsahknan.

Molemmissa maissa keskustelujen aiheina ovat muun muassa kahdenväliset suhteet, ajankohtaiset turvallisuuspoliittiset kysymykset sekä alueellinen yhteistyö.

Lue myös: Tohtorista telinemieheen: Orpon hallitus on sekoitus sähikäisiä ja asiapoliitikkoja – yksi heistä "menee vaikka ampiaispesään, eikä välitä paskaakaan"

Lue myös: Näin paljon rahaa kansanedustajat käyttivät vaalikampanjoihin – kokoomuslaiset ylivoimaisia ykkösiä

Tuoreimmat aiheesta

Nato