Ulla, 90, myy yhä renkaita ja uskoo työnteon pitävän virkeänä: "Se taitaa olla geeneissä"

1:37img
Katso video: 90-vuotias Ulla Kotka on myynyt renkaita jo 60 vuotta.
Julkaistu 27.10.2022 09:15
Toimittajan kuva

Outi Airola

90-vuotias Ulla Kotka ei aio jäädä eläkkeelle. Hän vietti syntymäpäivänsäkin työpaikallaan.

Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan. Eipä sitä aavistanut Ulla Kotkakaan, kun hänen miehensä kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1971. Kotona oli kolme lasta, 7-, 9- ja 15-vuotiaat. Oli myös yritys, rengasliike, jota mies oli pyörittänyt.

– Olin kyllä ollut liikkeessä töissä, hoitanut paperiasioita ja siivonnut. Sitten mietin hetken ja jäin pyörittämään liikettä yksin, muistelee Kotka yli 50 vuoden takaisia tapahtumia.

Kokkolalainen Ulla Kotka kirjoitti nuorena ylioppilaaksi, meni verotoimistoon töihin, perusti perheen ja siirtyi jo 1962 rengasliikkeeseen, kun sinne tarvittiin "paperiasioiden" hoitajaa. Nyt on Ullalla siis takanaan jo 60 vuotta Rengas-Kotkilla?

– Kyllä! Ja viihdyn täällä edelleen yhtä hyvin, vakuuttaa 90-vuotias.

Ulla Kotka3

Viime viikolla asiakas toi Ulla Kotkalle puusta veistämänsä kotkan lahjaksi.

Poika jatkaa yrityksen johdossa

Rengas-Kotkia pyörittää nykyisin Ulla Kotkan poika Gustav, mutta Ulla tulee edelleen töihin joka aamu. Hän ei ole malttanut vielä jäädä eläkkeelle.

– Ei hyvänen aika! Tulen kahdeksaksi töihin ja lähden viideltä. Otan vastaan asiakkaat, myyn renkaita, tarkastan että varastossa on tavaraa, teen tilauksia, siivoan. Aivan samaa työtä kuin ennenkin, vakuuttaa nainen.

Myös asiakkaat ovat tottuneet Ullan läsnäoloon.

– Jos olen käymässä jossain, he kyselevät heti, missä mummo on, sanoo Kotka nauraen.

Ulla Kotka2

Ulla Kotka tuli alun perin töihin Rengas-Kotkille vuonna 1961, jolloin hänen miehensä pyöritti firmaa. Vuonna 1971 hän jäi pitämään liikettä yksin miehensä kuoltua äkillisesti.

Synttärit rengasliikkeessä

Viime viikolla rengasliikkeessä oli tavallista enemmän hulinaa. Väkeä virtasi kukkapuskien kanssa, joku oli veistänyt valtavan puukotkankin Ulla Kotkan kunniaksi. Lapset ja lastenlapset olivat järjestäneet synttärit yllätyksenä, Kotka otti vieraat vastaan työkäsineet kädessä.

– He olivat kaiken järjestäneet, ihanat juhlat, kiittelee Kotka.

Ulla Kotka ei osaa sanoa, mikä on hänen pirteytensä ja terveytensä salaisuus.

– ­Se taitaa olla geeneissä, äitini oli samanlainen, arvelee Kotka.

Hän uskoo kuitenkin, että työnteko pitää ihmisen virkeänä.

– ­Kyllä ehdottomasti! Tunnen itseni tärkeäksi, kun saan tehdä jotakin. Kun jäin leskeksi, työ oli minulle tärkeää että selvisin yksinhuoltajana elämässä eteenpäin. Ja täällä liikkeessä jo kaikki silloin auttoivat, muistaa Kotka.

Hän ihmettelee itsekin hyvää vointiaan ja jaksamistaan.

– Tuntuu, että en ole muuttunut. Että teen työtä samalla tavoin kuin nuorempana.

Työn lisäksi Ulla Kotkan elämään mahtui ennen golf, mutta sen hän on jo jättänyt.

– Se vei liikaa aikaa työnteolta.

Pakko on puhua myös työasiaa, sillä renkaat tuntuvat olevan lähellä Kotkan sydäntä. Mitkä ovat parhaat renkaat?

– En saa sanoa! Ne on renkaat, jotka myyjä myy ja asiakas haluaa, muotoilee mestarimyyjä.

Tuoreimmat aiheesta

Työ