Alkoholikohussa ryvettynyt Igor Medved hyppää Kiinan mäkihyppymaajoukkueen ruoriin.
Suomen mäkihyppymaajoukkuetta vuodesta 2024 viime kevääseen valmentanut Igor Medved on Kiinan mäkihyppymaajoukkueen uusi päävalmentaja, puolalainen Sport.pl kertoo.
Medved ryvettyi Suomea luotsatessaan. Slovenialainen passitettiin helmikuussa kesken Milano-Cortinan olympialaisten kotiin alkoholinkäytön myötä. Maaliskuussa Suomen Hiihtoliitto ilmoitti, ettei mies jatka tehtävässään.
Medved sanoo nyt olevansa ylpeä työstään Suomesta ja ilmaisee toivovansa Suomelle menestystä.
– Ihmiset tekevät virheitä. Nykyään voin katsoa ketä tahansa silmiin ilman ongelmia. Olen pelastanut kasvoni, mies kommentoi Sport.pl:n mukaan.
Kiina, jonka ruoriin slovenialainen hyppää, on ollut mäkihypyssä marginaalissa. Medved luonnehtii, että hänellä on edessään "suuri haaste".
Hän näkee Kiinalla kuitenkin paljon kehityspotentiaalia: Pekingin vuoden 2022 talviolympialaisten jäljiltä maassa on infrastruktuuria, moderneja harjoituskeskuksia ja tuulitunneli. Suuret etäisyydet valtavan valtion sisällä vaikeuttavat kuitenkin Medvedin mukaan työtä.
– Haluan Kiinan kehittyvän mäkihyppymaaksi.
Medved on saamassa Kiinassa apureikseen Nejc Frankin, Pierre Hartmannin, Roman Paschkinin ja Denis Kornilowin. Sport.pl:n mukaan venäläisten Paschkinin ja Kornilowin viisumimuodollisuudet ovat vielä vireillä.

