Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"

Lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon – urheiluväki pöyristyi 2:56
Lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon – urheiluväki pöyristyi

Syyskuun alussa voimaan tullut ulkomaalaislain lakimuutos ja sitä seurannut laintulkinta on saanut urheiluseurat takajaloilleen. Olympiakomitean yhteiskuntasuhdepäällikkö Toni Ahva pitää tilannetta kohtuuttomana.

Kyse on ulkomaalaislain muutoksesta, joka astui voimaan syyskuun alussa. Urheiluväki on erityisen huolissaan siitä, että Suomeen töihin saapuvilla urheilijoilla tulisi uuden laintulkinnan mukaan olla voimassa oleva oleskelulupa jo ennen Suomeen saapumista. Aiemmin oleskeluluvan on voinut hakea Suomessa.

Olympiakomitea otti tilanteeseen kantaa keskiviikkona. Sen mukaan ulkomaalaislain muutos ja lain tulkinta "on aiheuttanut suomalaisen urheilun kentälle epäselvän ja kaoottisen tilanteen".

Ulkomaalaislain soveltamiskäytäntöä on yllättäen muutettu niin, että urheilijan oleskelulupa tulee olla voimassa ennen Suomeen saapumista, mikä edellyttää urheilijoiden palaamista takaisin kotimaahansa hakemaan oleskelulupaa ja tunnistautumaan, Olympiakomitea totesi verkkosivuillaan.

Urheiluväen yllättänyt lakimuutos hankaloittaa seurojen toimintaa – "Käytännössä menee mahdottomaksi" 1:02
Tulosruutu: Urheiluväen yllättänyt lakimuutos hankaloittaa seurojen toimintaa – "Käytännössä menee mahdottomaksi".

Olympiakomitean mukaan muutos laintulkinnassa on tullut suurena yllätyksenä urheiluyhteisölle.

Ulkomaalaislain mukaan sopimuksen tehneet urheilijat voivat työskennelle Suomessa 90 päivän ajan ilman oleskelulupaa. Seuroissa tätä on hyödynnetty niin, että pelaajat ovat saapuneet Suomeen ja tehneet oleskelulupahakemuksensa 90 päivän kuluessa maassa jo ollessaan. Nyt hämmennystä aiheuttaa se, että urheilijoiden tulisi palata lähtömaahansa tunnistautumaan oleskelulupahakemusta varten.

Olympiakomitean yhteiskuntasuhdepäällikkö Toni Ahva sanoo MTV Urheilulle tilanteen olevan "tosi kohtuuton urheilijoille, heidän perheilleen, ja koko suomalaiselle urheilulle".

Tällä hetkellä ulkomaalaislain muutos johtaa siihen tilanteeseen, että urheilijoiden tulee lähteä takaisin sinne lähtömaahansa hakemaan oleskelulupaa, esimerkiksi vaikka Pohjois-Amerikkaan, kun aikaisemmin on ollut ihan sujuva käytäntö, että oleskelulupaa on haettu Suomessa, ja ei ole tarvinnut odottaa sitä oleskelulupaa siellä lähtömaassa.

Ahvan mukaan lakimuutoksella ratkaistaan ongelmaa, jota urheilussa ei ole ollut. Hänen mukaansa urheilijoiden lisäksi kärsivät suomalaisseurat, joiden on tilanteen jatkuessa hankalampi saada ulkomaalaispelaajia riveihinsä. Ahvan mukaan on olemassa riski, että suomalaisen urheilun kilpailukyky ja houkuttelevuus heikkenevät, jos oleskelulupakäytäntöjä vaikeutetaan liikaa.

Huolena on se, että hävitään meidän keskeisille kilpailijamaille. Keskeiset kilpailijamaat ottavat kyllä urheilijat mielellään vastaan.

"Menisi todella vaikeaksi"

Lakimuutoksen vaikutus näkyy lähes kaikissa kotimaisissa palloilusarjoissa, mutta erityisen suuri isku on Korisliigassa, jossa noin kolmannes pelaajista tulee Yhdysvalloista.

Helsinkiläisen Seagullsin talous- ja hallintojohtaja Aku Perho sanoo lakimuutoksen ja uuden laintulkinnan vaikutuksen olevan todella suuri. Myös Perho ilmaisee huolensa suomalaisen urheilun kilpailukyvyn rapautumisesta, jos urheilija ei voi saapua maahan ennen myönteistä oleskelulupapäätöstä. Maahanmuuttovirasto Migrin verkkosivuilla olevan käsittelyaikalaskurin mukaan urheilijan jättämän ensimmäisen oleskelulupahakemuksen käsittelyaika on kaksi kuukautta.

Käytännössä se menisi todella vaikeaksi ulkomaalaispelaajien kanssa. Se tarkoittaisi sitä, että pitäisi jo keväällä saada vastauksia pelaajilta ja saada sopimukset kiinni. Kaikki tällä alalla tietävät, että kukaan ei vielä keväällä halua sitoutua eikä sopia yhtään mistään mitään, koska sillon edellinen kausi on vielä kesken.

Uusi tilanne konkretisoitui Seagullsille karulla tavalla, kun sen yhdysvaltalaislaituri Jeffrey Carroll loukkaantui kesken kauteen valmistautumisen. Seagulls tiedotti torstaina Carrollin olevan sivussa koko kauden ajan, ja että hänen sopimuksensa on purettu. Seagulls kartoittaa uutta pelaajaa Carrollin tontille.

Lakimuutos hankaloittaa huomattavasti myös esimerkiksi SM-liiga-seurojen kesken kauden tekemiä pelaajahankintoja.

"Tilanne on tosi huolestuttava"

Olympiakomitea pyrkii Ahvan mukaan vaikuttamaan tilanteeseen niin, että oleskeluluvan hakeminen olisi jatkossakin mahdollista Suomessa, ja että lupaprosessit olisivat mahdollisimman sujuvia. Olympiakomitea vei torstaina asiasta lausunnon eduskunnan hallintovaliokunnalle.

Oikeastaan pääasia on se, että ratkaisu tulisi nopeasti, koska tilanne on tällä hetkellä tosi huolestuttava monissa urheiluseuroissa, Ahva sanoo.

Hänen mielestään lakitulkintaan vaikuttaminen olisi hyvä tapa edetä asiassa.

– Jos lakitulkintaa pystytään muuttamaan niin, että urheiluseuroille tehdään ohjeistus. Toinen ratkaisu on sitten muuttaa lakia tarvitaessa. Jos tulkintaa ei saada muutettua, sitten on ehdottomasti lain muutoksen paikka.

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist (r.) sanoo jakavansa urheiluseurojen huolen.

Tämä on vakava asia Suomelle ja Suomen urheilulle. Se on huono asia, jos Suomeen ei saada ammattiurheilijoita. Se on myös huono asia, että heille tulee olemaan tosi haastava saada näitä lupia. He joutuvat matkustamaan edestakaisin,  Bergqvist sanoo.

Näen tämän hyvin haastavana asiana ja toivon, että tähän saadaan ratkaisuita.

Bergqvist sanoo nostavansa asian keskusteluun hallituksessa.

Toivon, että voidaan nyt tehdä sellaisia päätöksiä, että tämä voidaan korjata tavalla tai toisella, että urheilijat pääsevät Suomeen joustavasti ja sujuvasti myös tulevaisuudessa, ja että vastuuministeri ottaa koppia tästä.

Asiasta vastaava liikenne-, viestintä- ja sisäministeri Lulu Ranne (ps.) sanoo, että keskustelut ovat käynnissä, mutta ei halua puuttua yksittäisten keskusteluiden sisältöihin.

Migrillä (Maahanmuuttovirasto) on tulkinnanvaraisuutta ja harkinnanvaraisuutta ja oleskelulupien osalta on oltu myös yhteyksissä siihen suuntaan.

Lisää aiheesta torstain Tulosruudussa kello 22.25.

Lue myös:

    Uusimmat