Yhdysvaltalaisyritys voi torstaiyönä tehdä historiaa, jos sen alus laskeutuu onnistuneesti Kuuhun.
Intuitive Machinesin Odysseus-nimellä kulkevan aluksen on määrä laskeutua lähelle Kuun etelänapaa puoli yhden aikaa torstain ja perjantain välisenä yönä.
Jos laskeutuminen onnistuu, olisi se ensimmäinen kerta kun yhdysvaltalaisalus palaa Kuun pinnalle sitten 17. Apollo-tehtävän vuonna 1972.
Aluksen takana on Yhdysvaltain avaruusjärjestön (Nasa) uusi hanke, jonka myötä se delegoi avaruuteen suuntaavan rahtitoiminnan yksityiselle sektorille. Nasa maksoi Intuitive Machinesille noin 109 miljoonaa euroa, jotta yhtiö kuljettaa sen laitteistoja.
Tähän mennessä vain viiden valtion, eli Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Kiinan, Intian ja Japanin avaruusjärjestöt ovat onnistuneet laskeutumaan Kuuhun.
Tammikuussa Astrobotic-yhtiön Peregrine-kuulaskeutuja epäonnistui tehtävässään ja yhteys alukseen menetettiin Tyynenmeren yllä.