Tanssiraati innostui Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman urheilujakson suorituksista sekä parinvaihtoviikon kaksikoista.
Viidennessä suorassa Tanssii Tähtien Kanssa -lähetyksessä asteltiin parketilla urheiluteeman tahtiin, ja jakson päätteeksi kotiin joutuivat lähtemään artisti Olli Halonen sekä tähtiopettaja Kerttu Nieminen.
Huomenta Suomen Tanssiraati ruoti illan lopputuloksen. Pudotus ei raatilaisten, MTV Uutisten viihdetoimittajien Alexia Tänavin ja Aino Hailin mukaan tullut täysin yllätyksenä.
– Olli ja Kerttu olivat olleet joissain lähetyksissä pudotusuhan alla, sinällään ei ehkä ihan järisyttävä yllätys. Hyvinhän he vetivät ja Ollilla oli iso kehitys noiden viikkojen aikana. Mutta kuitenkin jotain jäi ehkä puuttumaan, ei ihan siihen täyteen loistoonsa Olli puhjennut näiden viikkojen aikana kuitenkaan, Haili pohti.
– Eilinen tanssihan oli tosi hauska ja se oli vauhdikas, heillä oli tätä formulateemaa siinä, mutta jotain kuitenkin puuttui. Jotenkin osasin ehkä itse aavistella sitä, että nyt saattaisi olla heillä lähdön paikka. Pelin henkihän on se, että sieltä joutuu aina joku kotiin lähtemään, Tänav totesi.
Tanssikärpänen on kuitenkin puraissut Halosta toden teolla, sillä Hailin mukaan tämä kertoi lähetyksen jälkeen aikovansa mahdollisesti lisätä tanssillisia elementtejä vastaisuudessa omille keikoilleenkin.
Illan suurimpiin onnistujiin sen sijaan lukeutuivat Gogi Mavromichalis ja Kia Lehmuskoski, jotka saivat kauden ensimmäiset kymppinsä tanssistaan Jukka Haapalaiselta ja Helena Ahti-Hallbergilta. Kaksikko vakuutti myös Tanssiraadinkin.
Lue myös: TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
Mavromichalis ja Lehmuskoski tanssivat quickstepin, jonka Mavromichalis itsekin kertoi olleen hänelle erityisen haastava. Lähetyksen jälkeen Mavromichalis oli kertonut Hailille, että tanssin onnistuminen oli ollut hiuskarvan varassa, sillä vielä viikonlopun aikana ennen suoraa lähetystä hänellä oli kertomansa mukaan suuria ongelmia koreografian suhteen.
– Hän oikein huokaisi sitä, että tämä oli muuten aika raskas viikko, tämä ei ollut helppoa, Haili kertasi.
Tänav alleviivasi kaksikon tanssin koreografiaa, joka onnistui jälleen tarinallisuudellaan.
– Rakastan sitä, että heillä on vähän tämmöinen tarina tämmöisistä ehkä rakastavaisista, mikä on semmoinen kantava teema kaikissa heidän koreografioissaan ja tansseissaan niin kyllä, kympit olivat tosi ansaitut, Tänav totesi.
Kehuja heittäytymisestä teemaan saivat myös erityisesti Arja Koriseva ja Valtteri Palin jonka paso doblea höysti lasketteluteema. Myös Niina Lahtisen ja Sami Heleniuksen "El Classico" viihdytti raatia.
Tulevana sunnuntaina TTK:ssa nähdään yksi kauden odotetuimmista hetkistä, kun parinvaihtoviikko huipentuu. Poikkeusviikon parit arvottiin selostaja Antero Mertarannan toimesta, ja odotukset tulevan viikon suhteen ovat Tanssiraadillakin korkealla. Täysin tuntemattomaan kenenkään pareista tuskin tarvitsee tulevan viikon aikana hypätä.
– Kyllähän nämä parit toisiaan tuntevat ja viettävät paljon aikaa toistensa kanssa siellä TTK-treeniksellä, tosi useinhan he treenaavat vaikka samoissa saleissa samoihin aikoihin, eli aikamoisen läheisissä tunnelmissa voivat ollakin, Haili kertoi.
Muutamat yhteen päätyneet parit olivat tiettävästi sitä jo etukäteen toivoneetkin.
– Siellähän oli muutama sellainen pari, jotka olivatkin manifestoineet tätä, että haluaisivat päätyä pariksi, Haili kertoi.
Tällaisia pareja olivat Tanssiraadin mukaan muun muassa Niina Lahtinen ja Kastanja Rauhala sekä Kia Lehmuskoski ja Bess. Ylipäätään parinvaihtoviikon kaksikot olivat kaikkinensa raadin mukaan hyvin kiinnostavia.
Parinvaihto voi tehdä myös hyvää tanssioppilaille, jotka ovat nyt harjoitelleet kilpatansseja noin parin kuukauden ajan.
– Kun se opettaja vaihtuu, voit saada sellaista uudenlaista katsantokantaa näihin tansseihin, kaikilla opettajillahan on se oma tyylinsä, jolla he opettavat näitä oppilaita. Uskon, että tämä voi olla todella hedelmällistä näiden tähtioppilaiden kehityksen kannalta, Tänav kertoi.