Katukannabis on jatkuvasti vahvempaa, mutta se ei ole ainoa asia, joka aiheuttaa yhä enemmän psyykkisiä ongelmia käyttäjillä. Katso videolta kannabikseen liittyviä myyttejä, joita asiantuntija kumosi.
Mehiläisen päihdepalveluiden johtaja, ylilääkäri Kaarlo Simojoki kertoo, että katukannabiksessa päihdyttävän aineen, THC:n, pitoisuus on moninkertainen esimerkiksi 1970-lukuun verrattuna.
Siitä on seurannut ongelmia, joista voit lukea lisää tästä.
Mutta myös käyttötavat ovat muuttuneet, ja silläkin on seurauksensa.
– Monet samanaikaiset trendit ovat lisänneet psyykkisten oireiden riskiä, Simojoki tiivistää.
Vielä 1970-luvulla kannabista lähinnä poltettiin rouheena, mutta nykypäivänä yhä useammin sitä höyrystetään, esimerkiksi vapettamalla, tai käytetään öljyjä.
Silloin THC-pitoisuudet saattavat olla esimerkiksi jopa 90 prosenttia. Vertauksen vuoksi mainittakoon, että poltettuna nykypäivänä katukannabiksessa THC-pitoisuus on maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan 18–22 prosenttia.
Tutkimusten mukaan uudet käyttötavat ovat lisänneet psyykkisiä haittoja.