Uusi laskentamalli: Islannin vulkaaninen pöly leviää arktiselle alueelle ja jopa Irlantiin asti – nopeuttaa lumen ja jään sulamista

Miekkavalas jahtaa sillejä Norjan merialueella Tromssan lähellä.
Kuvituskuvassa miekkavalas jahtaa sillejä Norjan merialueella Tromssan lähellä. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.02.2019 17:58

MTV UUTISET

Korkeiden leveysasteiden geologinen pöly vaikuttaa arktiseen ympäristöön enemmän kuin on aiemmin ymmärretty.

Arktisten tutkijoiden työpajassa Islannissa tänään esitelty malli osoittaa, että Islannin vulkaaninen pöly voi levitä paitsi arktiselle alueelle myös Britteinsaarille asti.

Laskentamalli näyttää, kuinka Islannin vulkaaninen pöly voi levitä sekä arktiselle alueelle Islannista pohjoiseen, länteen Grönlantiin sekä etelään Irlantiin ja Britanniaan asti.

– Olemme jo aiemmin kansainvälisessä yhteistyössä selvittäneet, kuinka Islannin musta vulkaaninen pöly muuttaa lumen heijastaman auringon säteilyn määrää ja sulattaa lunta ja jäätä samaan tapaan kuin musta hiili, Ilmatieteen laitoksen tutkija Outi Meinander kertoo.

– Seuraava vaihe on todentaa nyt esitellyn mallin tuloksia arktisella alueella. Sitä varten suunnittelemme kansainvälistä mittauskampanjaa.

Islannin pöly tulee tulivuorista ja vulkaanisista maa-aineksista

Islanti on merkittävin arktisen alueen pölyhiukkasten lähde. Islannin vulkaaninen pöly on peräisin sekä tulivuorenpurkauksista että tuulen nostattamasta vulkaanisesta maa-aineksesta.

Vulkaaninen pöly voi Islannissa ja muualla arktisella alueella joko edistää tai hidastaa lumen ja jään sulamista hiukkaskerroksen paksuuden mukaan.

– Mallin vulkaanisen pölyn leviämisestä on tehnyt Maailman ilmatieteen laitoksen WMO:n hiekka- ja pölymyrskyjen varoitusprojekti. Testausvaiheessa oleva malli kattaa laajan alueen Islannin ympärillä, SDS-WAS-projektin puheenjohtaja Slobodan Nickovich kertoo.

Ilmatieteen laitos Islannin kokouksen pääjärjestäjä

Yli 40 tutkijaa eri arktisista maista osallistuu tänään kansainvälisen arktisen tiedekomitean työpajaan, jossa analysoidaan korkeiden leveysasteiden pölylähteiden merkitystä terveyteen ja arktiseen ilmastonmuutokseen.

Suomen Ilmatieteen laitos on tilaisuuden pääjärjestäjä yhteistyössä Suomen ulkoministeriön Itämeren, Barentsin ja arktisen alueiden yhteisen hankkeen kanssa. Tilaisuutta isännöi Islannin maataloustieteellinen yliopisto. 

Tuoreimmat aiheesta

Sää