Vähemmän lihaa, kohti kestävää ruokakulttuuria - toim. Hanna Mattila (Gaudeamus 2016)
Vähemmän lihaa -kirja kertoo nimensä mukaisesti tavoitteesta vähentää erityisesti punaisen lihan kulutusta ja lisätä kasvissyöntiä. Usean ruoka-alan asiantuntijan artikkeleista koostettu kirja on asiallinen katsaus suomalaisten lihankulutuksesta.
Kirja lähtee ajatuksesta, että lihan syömisen vähentäminen on järkevää sekä ympäristön että terveyden näkökulmasta. Lihantuotanto on tehoton tapa tuottaa proteiinia ihmisravinnoksi, koska kaikki eläinten syömät kasvit eivät muutu lihaksi. Kirja valistaa myös, että lihantuotanto tarvitsee kasvintuotantoa enemmän maapinta-alaa. Suomessakin valtaosa viljelyalasta käytetään rehuntuotantoon. Juuri rehuntuotanto kuormittaa ympäristöä ja aiheuttaa päästöjä.
Ympäristöä kuormittava lihantuotanto kuormittaa myös ihmistä. Uusimmat ravitsemussuositukset suosittelevat punaisen lihan ja lihajaloisteiden käytön vähentämistä. Vastaavasti suositukset kehottavat lisäämään kasviproteiinin ja muiden kasvisten käyttöä.
Järkisyitä siis lihansyönnin vähentämiselle löytyy mutta ihmisten tavat muuttuvat hitaasti. Ruokailuun liittyy paljon tapoja ja tottumuksia, joiden takia ihmiset syövät paljolti sitä mitä ovat oppineet syömään. Lihansyöntiä on pidetty aiemmin luksuksena ja nyt on vaikea luopua tuosta luksuksesta.
Kirja kertoo ehkä turhankin monisanaisesti tarinansa - osin tämä johtuu siitä, että kirjoittajia on paljon ja osa asioista toistetaan useassa artikkelissa. Perustarina on tässä: Vaurastuminen on lisännyt lihankulutusta, lihansyöntiä on pitkään pidetty ravitsemuksellisesti tärkeänä ja kulttuurisesti juuri lihan syönti liittyy vahvasti erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Liha on nykyisin sekä arki- että varsinkin juhlaruokaa. Kesällä lihan grillaaminen on tärkeä yhteisöllinen toimenpide.
Erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla mutta niihin tarttuminen on hidasta. Kirja ehdottaakin useita toimenpiteitä, jotta lihansyönnille keksittäisiin vaihtoehtoja. Esimerkiksi opiskelijaruokaloissa on keksitty tehdä vähälihaisia aterioita, joiden menekki on ollut kiitettävä. Vastaavasti markkinoilla on pyritty löytämään erilaisia kasvisvaihtoehtoja lihalle - tunnetuimpia ovat tofu ja seitan. Oleellista olisi kirjan asiantuntijoiden mukaan kuitenkin se, että vero- ja tukipolitiikka muutettaisiin sellaiseksi, että lihansyönti olisi nykyistä kalliimpaa.
Luomutuotantoa ei kirjan mukaan pidä mitenkään ylistää, sillä sen ympäristövaikutukset ilmastoon ja vesien rehevöitymiseen ovat nykytietämyksen valossa samantyyppisiä kuin normaalissakin tuotannossa. Lisäksi yhtä lihakiloa varten joudutaan luomutuotannossa käyttämään enemmän peltohehtaareja kuin tavallisesa tuotannossa.
Lihansyönnin vähenemisellä olisi merkittäviä vaikutuksia suomalaiseen maatalouteen. Tähän asti maatalouspolitiikka on edistänyt lihan tuotantoa ja kauppaa. Kirjan mukaan huonosti kannattava ja paikoin ympäristöhaittoja aiheuttavaa tuotantoa ei voida sanoa perusteiltaan kestäväksi, vaikka se tarjoaakin edullista lihaa kaupalle ja kuluttajille. MTK:n näkemys voisi olla hyvinkin poikkeava ja siksi maalikkolukijalle olisi ollut hyvä lisätä kirjaan vaikkapa opponoiva osuus, jossa tuottajatkin olisivat kertoneet näkemyksensä.
Kirja ei kuitenkaan ole fundamentalistinen siten, että se haluaisi tehdä meistä kaikista vegaaneja tai kasvissyöjiä. Nimensä mukaisesti se kehottaa jokaista meistä vähentämään lihan kulutusta ja ainakin tämän kirjan tiedot luettuaan toivomus on varsin relevantti. Kirjan artikkeleissa myönnetään, että ihmisten ruokatottumusten muuttaminen ei ole helppoa mutta kuitenkin mahdollista. Maailmanlaajuisestihan lihansyönti tulee kasvamaan vielä huomattavasti, koska maapallon väkiluku nousee vielä runsaasti.
Pertti Nyberg
Kirjoittaja toimii journalistina MTV Uutisissa