Rajavartiolaitoksen esikunnan toimistoupseeri menetti työnsä syyllistyttyään näpistelyyn luottamuksellista asemaansa hyväksikäyttäen. Vuonna 2014 tapahtuneen rikoksen uhreiksi joutui paitsi miehen työpaikka myös miehen työtoveri.
MTV Uutiset selvitti Rajavartiolaitoksen työntekijöiden tekemiä väärinkäytöksiä ja niiden seurauksia vuosina 2010–2021. Viime viikolla julkaistuissa artikkeleissa käytiin läpi Rajavartiolaitoksen virkamiesten epäasiallisiksi katsottuja toimia ja niitä tekoja, jotka johtivat irtisanomiseen asti.
Selvityksen julkaisun jälkeen MTV Uutiset sai haltuunsa videotallenteen artikkelissa mainitusta näpistelytapauksesta. Kamerasta tietämätön Rajavartiolaitoksen esikunnan toimistoupseeri jäi kiinni itse teossa.
Lue myös: "Rajasissi" uhkasi ampua kaikki, lentokentällä työskennellyt hyväksikäytti lapsia – näistä syistä Rajavartiolaitoksella on annettu potkuja
Vei viinipullon ja pikkusetelin
Toimistoupseeri jäi teostaan kiinni vuonna 2013. Esimiesasemassa ollut, Rajavartiolaitoksen esikunnan turvallisuusasioista huolehtinut mies oli vienyt Rajavartiolaitoksen omistaman viinipullon ja työkaverinsa viiden euron setelin.
Mies työskenteli vahtimestareiden esimiehenä, hänellä oli etäkäyttömahdollisuus kulunvalvontajärjestelmään ja hän vastasi monista turvallisuusasioihin liittyvistä muista seikoista. Näiden vuoksi hänellä oli myös pääsy kaikkiin esikunnan tiloihin.
Mies jäi kiinni nololla tavalla, kun hänen tekonsa tallentui työtoverin tietokoneen web-kameraan. Työtoveri oli asentanut kameran työpisteelleen epäiltyään aiemmin, että joku on tonkinut hänen laukkuaan.
Viinipullon osalta hänet kavalsi työtovereille esimerkiksi alkoholilta haiseva hengitys.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miten todisteet puhuivat miestä vastaan.
Oli aiemmin kielletty työskentely alkoholin kanssa
Miehen virkauraa ei pidetty täysin nuhteettomana, sillä vuosina 2011 ja 2012 häntä epäiltiin virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta, jonka vuoksi häneltä on muun muassa estettiin pääsy edustustilaisuuksia varten säilytettäviin alkoholijuomiin.
Ennen vuotta 2011 hän oli toinen kahdesta henkilöstä, jolla oli avain alkoholikaappiin. Vuonna 2011 kaapin lukko kuitenkin vaihdettiin, eikä avaimia enää saanut antaa miehelle.
Lisäksi mieheltä oli kielletty osallistuminen esikunnan vierailu- ja tilaisuusjärjestelyihin alkoholin kuljettamisen tai viemisen osalta. Mies ei myöskään saanut ajaa esikunnan autoja.
Lue myös: Natsiviestejä, rattijuopumus tyky-päivillä ja muun muassa Mika Myllylän urkintaa – MTV selvitti rajavartiostolaisten väärinkäytökset
Vei irtisanomisensa korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Mies tuomittiin käräjäoikeudessa kahdesta näpistyksestä, näpistyksen yrityksestä ja kolmesta palvelusrikoksesta 40 päiväsakon rangaistukseen.
Seuraavana vuonna 2014 Rajavartiolaitos päätti irtisanoa miehen. Se katsoi miehen hyväksikäyttäneen hänelle määrättyä virkatehtävää ja luottamuksellista asemaansa tekoja varten.
– Tuomiossa kuvattu tahallinen menettely osoittaa tekijässään epärehellisyyttä ja on yleisesti omiaan vähentämään tekijän luotettavuutta työnantajan, työtovereiden sekä yhteistyötahojen silmissä. Teidän tapauksessanne kyseisten rikosten torjuminen on vieläpä kuulunut nimenomaisiin virkatehtäviinne, päätöksessä todetaan.
– Ottaen huomioon, että tehtäviänne on jo aiemmin jouduttu rajaamaan työssä aiheuttamanne luottamuspulan vuoksi, olette nyt syyksi luettujen rikosten myötä menettänyt sen luottamuksen, jota virkanne hoitaminen edellyttää.
Mies valitti irtisanomisestaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti, sillä hän piti irtisanomistaan kohtuuttomana seurauksena näpistelystä. Hän vetosi tapauksiin, jossa Rajavartiolaitoksella työskennelleet henkilöt olivat saaneet pitää työpaikkansa kovempien rikostuomioiden jälkeen.
Rajavartiolaitos kiinnitti vastauksessaan huomiota siihen, että teot tapahtuivat virantoimituksessa ja sitä pidettiin toistuvana. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei irtisanominen ollut kohtuuton toimenpide.
Katso myös tämä video: MTV:n selvitys: Tällaisista syistä Rajavartiolaitokselta on irtisanottu työntekijöitä.
4:23