Mielenterveysongelmat koettelevat paitsi sairastunutta itseään myös tämän kumppania ja perhettä. Koko yhteiskunnan läpäisevä avoin keskustelukulttuuri on Uutisaamussa vierailleiden asiantuntijoiden mukaan avain siihen, että mielenterveyden haasteet eivät "tartu" perheen sisällä.
Parisuhdekeskus Katajan ja mielenterveysomaisjärjestö FinFamin toteuttama tuore kysely osoittaa, että kumppanin psyykkinen sairaus kuormittaa ja lisää stressiä parisuhteessa, mikä voi ajaa kumppanit erilleen.
Kysely tekee näkyväksi ammattilaisten entuudestaan tunnistaman ongelman, josta kuitenkin usein vaietaan. Mielenterveysongelmat ja niiden vaikutukset parisuhteeseen ovat edelleen tabu. On helpompi kertoa puolison murtuneesta jalasta kuin mielestä.
Mielenterveyden häiriö heijastuu kumppanin luonteeseen ja käytökseen sekä arjen dynamiikkaan. Kumppanuus voi muuttua enemmän hoivasuhteeksi, seksielämä kuihtua, vuorovaikutus kärsiä, lasten hoitaminen ja arjen pyörittäminen hankaloitua, perheen ulkopuoliset ihmissuhteet näivettyä.
– Mielenterveyshäiriöistä olisi tärkeä puhua, koska se vaikutus parisuhteisiin on niin laaja, Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Suvi Laru sanoo.
Mitä aiemmin ongelmiin puututaan, sen parempi. FinFamin toiminnanjohtaja Pia Hytönen kehottaa tarttumaan asiaan heti huolen herätessä.
Hälytysmerkit orastavasta mielenterveysongelmasta näkyvät usein yhteyden katoamisena. Toinen saattaa vetäytyä, seksuaalisuuteen liittyvät vaikeuden korostua. Tavallista on, että muutenkin arjessa haastavat asiat kärjistyvät. Jos asioita ei selvitä, uhkana on ero.
Lue myös: "Yleensä ensimmäinen merkki siitä, että jotain on tekeillä" – nämä asiat voivat paljastaa, että kumppanisi on etääntymässä sinusta
Tukea usein liian myöhään
Ennaltaehkäisevä työ olisi tärkeää perheiden kuormituksen vähentämiseksi. Kyselyssä moni kuitenkin kertoi avun tulevan liian myöhään jos ollenkaan. Eniten tukea saivat eronneet.
Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana.
Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12.
Ohjelma on katsottavissa myös MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä.
– Moni ero voitaisiin estää sillä, että se tuki saadaan ajoissa, Hytönen sanoo.
Jos parisuhdeongelmiin saa apua oikealla hetkellä, voi suhde pelastua. Apua ajoissa saaneet vastaajat kokivat parisuhteen tulevaisuuden hyvin paljon toiveikkaampana kuin ilman tukea jääneet.
Yksinkertaiset kysymykset, kuten "Miten voit?" tai "Miten kotona menee?", voivat todella auttaa syvissä vesissä uivaa ihmistä. Mielenterveyshaasteiden vaikutuksista koko perheeseen olisi tärkeää puhua niin parisuhteessa, ystävien ja muiden läheisten kesken kuin palveluissakin.
Kun ihmiset tietävät, mistä hakea apua ja minkälaista tukea on saatavilla, on ongelmat helpompi nostaa pöydälle piilottelun sijaan. Vastaajat kaipasivat erityisesti tukea arjen pyörittämiseen, terapeuttista tukea, vertaistukea ja selkeämpää tukijärjestelmää.
– Lähes 100 prosenttia koki, että näistä asioista tulisi pystyä puhumaan palvelujärjestelmässä ja näistä asioista ei ollut koskaan kysytty. Tämä on se, mikä on surullista ammattilaisena, Laru sanoo.
Lue myös: Mitä järkeä on mennä naimisiin? Avioliiton edut voivat yllättää: "Jokainen liitto päättyy ennemmin tai myöhemmin"
Mielenterveysongelmat voivat "tarttua" kumppaniin
Läheisen ihmisen psyykkinen sairaus huolettaa, lisää stressiä ja voi altistaa jopa masennukselle. Monesti kumppani unohtaa oikeuden omaan elämäänsä, kun haluaa antaa kaikkensa sairaalle rakkaalleen.
Lopputuloksena parisuhteessa voi olla kaksi sairastunutta. Vanhempien pahoinvointi heijastuu myös perheen lapsiin.
Hytönen toivoo terveen kumppanin pitävän huolen omista rajoistaan. Ystävistä, harrastuksista, töistä ja omasta elämästään ylipäätään on hyvä pitää kiinni eikä antaa parisuhteen muuttua hoivasuhteeksi. On myös sairastuneen etu, jos kumppani jaksaa arjessa.
Koko perheen hyvinvointia tukeakseen olisikin tärkeä haluta ja hakea apua mielenterveysongelmista johtuviin parisuhteen haasteisiin. Vaikeuksista voi nimittäin myös oppia ja suhde voi niistä vahvistua. Kyselyyn vastanneista 17 prosenttia koki psyykkisten sairauksien lähentäneen kumppaneita.
Jotta kriisin voi kääntää voimavaraksi, on tärkeää ymmärtää mielenterveyden haasteet osana arkea. Vaikka parisuhde muotoutuu uudelleen ja siihen tulee erilaisia elementtejä, yhteyden rakkaaseen ei tarvitse kadota.
Haaveiden ei tarvitse antaa kaatua – ne voivat vain muuttua.
Lue myös: Tällainen käytös enteilee avioeroa, mutta havaitsetko hälytysmerkit ajoissa? – "Päättää parisuhteen aika nopeasti"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Ovatko eripariset seksihalut hyvä syy erota? Katso alta asiantuntijan näkemys.
1:43
Kun seksi tai rakkaus ei kiinnosta yhtään – Lotta-Leo kertoo alla olevalla videolla, millaista on aseksuaalin elämä.
8:29