Vain pieni osa ampumakelvottomista aseista on ilmoitettu poliisin rekisteriin – aikaa enää kaksi viikkoa

Suomessa voi olla kymmeniätuhansia deaktivoituja ampuma-aseita. Tällaisen aseen hallussapito muuttuu pian rangaistavaksi, ellei siitä ilmoiteta poliisille.

Vasta hyvin pieni osa deaktivoiduista aseista on ilmoitettu poliisille. 

Poliisin arvion mukaan suurin osa Suomessa olevista deaktivoiduista eli pysyvästi ampumakelvottomista aseista odottaa yhä rekisteröintiä, vaikka aikaraja umpeutuu kahden viikon kuluttua.

Deaktivoidun aseen hallussapito muuttuu lain mukaan rangaistavaksi kahden viikon päästä heinäkuun 15. päivänä, jos siitä ei ole tätä ennen ilmoitettu poliisille. 

Poliisihallituksen ylitarkastaja Tarja Ranta kertoo STT:lle, että ilmoituksia on tähän mennessä tehty vasta todella vähän.

– Tällä hetkellä rekisterissä on suurin piirtein 2  700 ilmoitusta, hän sanoo.

Ranta kuitenkin viittaa pelkästään sähköisellä asioinnilla tehtyjen ilmoitusten kokonaismäärään ja muistuttaa, että niiden lisäksi ilmoituksia on voitu tehdä käymällä fyysisesti paikan päällä poliisilaitoksella.

Luvut ovat joka tapauksessa todella pienet. 

Ranta arvioi, että yhteensä deaktivoituja ja poliisille ilmoittamattomia aseita on Suomessa noin 30  000–40  000.

Taustalla pyrkimys parantaa turvallisuutta

Rekisteröinnin taustalla on EU-direktiivin vaatimus, jonka myötä heinäkuussa 2019 Suomessa tuli voimaan ampuma-aselain muutos. 

Ranta kertoo, että muutos teki deaktivoiduista ampuma-aseista niin sanottuja ilmoituksenvaraisia esineitä.

Lain voimaantulosta lähtien on siten ollut viisi vuotta aikaa ilmoittaa poliisille deaktivoidun aseen hallussapidosta. 

Rannan mukaan poliisi on pitänyt aiheesta kuluneen vuoden aikana kovasti mekkalaa, jotta ihmiset eivät jättäisi ilmoitusten tekemistä viime tippaan.

Rekisteröinnillä pyritään lisäämään turvallisuutta. 

Merkittävä osa deaktivoiduista aseista on nimittäin voitu deaktivoida puutteellisesti.

Ampuma-aseiden deaktivointia koskeva EU-asetus tuli voimaan vuonna 2016, mutta itse deaktivointia koskevia vaatimuksia tarkennettiin uudella asetuksella vuonna 2018.

– Sellaiset aseet, jotka on deaktivoitu ennen vuotta 2018, saattavat olla helposti muutettavissa takaisin toimiviksi ampuma-aseiksi. Sehän on tietysti aina riski, Ranta sanoo.

Omistajanvaihdoksista on ilmoitettava erikseen

Ihmiset hankkivat deaktivoituja aseita tyypillisesti koriste-esineiksi tai mielenkiinnosta ampuma-aseita tai niiden historiaa kohtaan.

Deaktivoidusta aseesta tulee ilmoittaa uudestaan poliisille silloin, kun se vaihtaa omistajaa. 

Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun deaktivoitu ase ostetaan, myydään, lahjoitetaan tai saadaan perinnöksi.

Ilmoituksen tekemiseen on aikaa 30 päivää luovuttamishetkestä.

–  Tässä on ihan sama periaate kuin normaalistikin, kun aseen omistukseen tulee muutoksia, jotta pysymme perässä siitä, kenellä näitä aseita on, Ranta kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat