Vakava onnettomuus EM-kisakatsomossa – kannattaja putosi kolmen metrin matkan

Puolalaiskannattaja loukkaantui vakavasti jalkapallon miesten EM-kisojen Itävalta-ottelussa. Fani oli pudonnut Berliinin olympiastadionilla kolmen metrin korkeudesta ja loukkaantunut vakavasti, kertoo saksalainen uutistoimisto DPA.

Puola hävisi Itävallalle 1-3-lukemin ja jatkopelit jäivät haaveeksi. Samanaikaisesti katsomossa nähtiin ikävä onnettomuus. Kannattaja putosi kolmen metrin korkeudesta ja loukkaantui vakavasti.

Pelastushenkilökunnan edustaja kertoi, että katsoja oli ollut hetken aikaa tajuttomana. Hänet vietiin tämän jälkeen sairaalaan ja hänellä oli useita vammoja. Ketään muita ei loukkaantunut tilanteessa.

Puola on D-lohkossa viimeisenä ilman pisteitä. Sillä ei ole enää mahdollisuuksia edetä jatkoon Itävalta-tappion myötä. Itävalta on lohkossa kolmantena kolmella pisteellä. Hollanti ja Ranska ovat maiden edellä neljällä pisteellä. Puolan viimeinen ottelu on Ranskaa vastaan, Hollanti kohtaa puoelstaan Itävallan.

Lue myös:

    Uusimmat