Jenni luovutti toisen munuaisensa lapsuudenystävälleen Annikalle. Munuaissiirre on lähentänyt kaksikkoa entisestään. – Jennille oli itsestään selvää, että hän haluaa auttaa, jos vain jos pystyy, Annika kuvaa.
Aiemmin Annika käytti viikostaan neljä päivää dialyysissa käymiseen. Sitten hän sai neljän vuoden odottelun jälkeen munuaissiirteen yllättävän läheltä – nimittäin ystävältään Jenniltä.
– Jennihän sellaisen ehdotuksen teki, Annika nauraa nyt.
Annika ja Jenni ovat olleet ystäviä lapsuudesta saakka. He ovat myös saman ikäisiä – vuoden 1988 tuotteita. Kun Annika sitten tarvitsi avuista suurinta, Jenni ei epäröinyt.
– Se on fakta, että ne, jotka tarvitsevat munuaista, eivät he sitä keneltäkään pyydä, Jenni muistuttaa.
Hän tarjosi omaa munuaistaan Annikalle jo vuonna 2018. Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin Annika tarttui tarjoukseen – ja ennen kuin Suomen laki salli Jennin idean toteutumisen.
"Lopulta kengät eivät enää mahtuneet jalkaan"
Annika oli tavallaan ehtinyt jo luovuttaa. Hän oli melkein saanut elinsiirteen, mutta asiat tuntuivat menevän jatkuvasti pieleen.
Jo vuonna 1995 Annika sairastui ykköstyypin diabetekseen. Vaikka sairaus oli hallinnassa, vuonna 2013 Annikan jalat alkoivat yhtäkkiä turvota.
– Lopulta kengät eivät enää mahtuneet jalkaan, Annika muistelee.
Kaksikko otti selfien puhelinhaastattelun aikana. Vasemmalla Annika, oikealla Jenni. Kuva Annikan kotialbumista
Oireen taustalta löytyi lopulta diabeettinen nefropatia. Se on diabetekseen liittyvä munuaissairaus, joka etenee vuosien kuluessa hiljalleen. Vaikka ruokavalio voikin mahdollisesti hidastaa sen etenemistä, pitkälle edennyttä tautia ei voi hoitaa lääkkein – tarvitaan joko keinomunuaishoitoa eli dialyysia, tai munuaisen siirto.
"Koskaan ei tavallaan ole edes viikonloppuna vapaata"
Annikallekin oli jo aikaisessa vaiheessa selvää, että hän tulee päätymään elinsiirrejonoon. Vuonna 2016 aloitettiin vatsakalvodialyysi, hoitomuoto, jossa käytetään hyväksi ihmisen omaa vatsakalvoa. Hoidossa kuona-aineet ja neste siirtyvät verestä dialyysinesteeseen ja poistuvat sen mukana elimistöstä.
Hoitoa jatkettiin kahden vuoden ajan. Yksi hoitokerta kesti kahdeksan tuntia kerrallaan, mutta sekään ei riittänyt.
– Se ei oikein sopinut minulle. Aloin kuitenkin turvota, Annika kuvailee.
Lopulta Annikan täytyi käydä erikseen hemodialyysissä ensin kolme, sitten neljä kertaa viikossa. Tässä hoidossa veren puhdistaa dialyysikoneen suodatin, ja hoito vaatii aikaa ja vaivaa.
– Koskaan ei tavallaan ole edes viikonloppuna vapaata. Joka lauantai nouset kuudelta ja menet seitsemäksi hoitoon. Joskus tekisi lauantaisin mieli nukkua pidempään, Annika kuvaa.
Annikan hemodialyysihoitoa. Kuva Annikan kotialbumista
"Katkeran itkun kanssa lähdin sitten kotiin"
Taustalla kyti ajatus elinsiirrosta. Aluksi Annikalle suunniteltiin niin sanottua kombisiirtoa, eli yhdistettyä haiman ja munuaisen siirtoa. Kaksi mahdollisuutta epäonnistui flunssan takia. Kesällä 2018 Annika sai puhelinsoiton Helsingistä.
– Sanottiin, että varaosat ovat löytyneet. Lähdin sinne. Olin ehtinyt käydä hemodialyysissa vain pari kuukautta, Annika kuvailee.
Olo oli toiveikas. Leikkauspöydälle ei kuitenkaan koskaan päästy.
– Ehdin jo ensimmäiset hylkimisenestolääkkeetkin syödä, kun tutkimuksissa huomattiin, että sydämeni olikin laajentunut, sinne oli kertynyt nestettä. Kardiologi totesi, ettei minua voidakaan leikata. Katkeran itkun kanssa lähdin sitten kotiin, Annika muistelee.
"Voidaanko edes testata, olenko sopiva luovuttaja"
Elokuussa 2018 Annikalle tehtiin hemodialyysia varten fisteli eli veritie käteen. Samalla sydänpussi päätettiin tyhjentää nesteestä. Operaatiossa kävi, kuten toisinaan käy. Tuli komplikaatioita: Annikan sydän pysähtyi ja hänet piti elvyttää, sitten iskivät vielä keuhkokuume ja verenmyrkytyskin.
– Menetin mahdollisuuden kombisiirtoon, koska se olisi ollut liian rankka. Munuaisensiirtolistalle pääsi kuitenkin, Annika kuvailee.
Ystävänsä kamppailua vierestä seurannut Jenni oli valmis yllättämään Annikan. Hän tarjoutui vapaaehtoisesti luovuttamaan oman munuaisensa.
– Ehdotin, voidaanko edes testata, olenko sopiva luovuttaja. Siihen aikaan se ei kuitenkaan ollut Suomessa laillista, ja idea hautautui siihen, Jenni kertoo.
Annika. Siirron jälkeisenä päivänä otettu selfie. Kuva Annikan kotialbumista
Kaikki muuttui maaliskuussa 2019. Silloin Suomessa sallittiin munuaisen luovuttaminen myös muille kuin vanhemmalle, sisarukselle tai aviopuolisolle.
– Kesällä 2019 kysyin asiaa Annikalta uudestaan. Annikahan tyrmäsi ehdotuksen heti! Jouduin vähän häntä puhumaan ympäri, Jenni nauraa.
Jenni olikin täydellisen sopiva
Lopulta Annika suostui testeihin. Asenne ei ollut yhtä innostunut kuin Jennillä: syvällä sisimmässään Annika epäili, ettei hänen ystävänsä kuitenkaan olisi sopiva luovuttaja.
– Vaikka ääneen suostuin testaukseen, ajattelin itsekseni hiljaa, ettei Jenni kuitenkaan sovi, että mennään vaan kokeilemaan, Annika kuvailee.
Naisilla oli sama veriryhmä, mutta lääkärikin piti epätodennäköisenä, että Jennin munuainen olisi Annikalle sopiva. Pitkän odottelun jälkeen saatiin kuitenkin yllätys.
– Kuin ihmeen kaupalla lääkärikin sanoi, että olenkin aivan sopiva luovuttaja, Jenni kuvaa.
"En uskaltanut luottaa, että tämä nyt onnistuu"
Sitten alkoi tapahtua. Jenniä tutkittiin päästä varpaisiin. Puolen vuoden ajan hän ramppasi testeissä, joissa tutkittiin kaikkea verenkuvasta sisäelimiin. Annika antoi siunauksensa, vaikka oikeastaan odotti jonkin menevän pieleen. Hän ei saattanut uskoa, että luovuttaja löytyisi niin läheltä.
Kuva Jennin tutkimuksista.
– Epävarmuus näkyi Annikasta. Menimme askel kerrallaan, ja se oli epävarmaa aikaa. Aina, kun päästiin yksi etappi eteenpäin, toisia oli vielä odottamassa, Jenni kuvailee.
Jenni iloitsi jokaisesta positiivisesta testituloksesta, mutta Annika pidätteli itseään. Hän halusi varmuuden ennen kuin tohtisi iloita.
– Olin koko ajan vähän negatiivinen ja epävarma, koska olin kokenut jo niin monta pettymystä. Olinhan jo saanut soiton, että varaosia on löytynyt, kun olin vielä kombisiirtolistalla. Ne tilaisuudet menivät kuitenkin ohi. En uskaltanut luottaa, että tämä nyt onnistuu. Tuntui, että niin monta takaiskua on käynyt, Annika kuvailee.
"Jennille oli itsestään selvää, että hän haluaa auttaa, jos vain jos pystyy"
Lopulta tulokset saatiin: Jenni sopisi munuaisen luovuttajaksi ja leikkaus voitaisiin tehdä. Enempää tutkittavaa ei ollut.
Annikallekin valkeni, että hän todella saa uuden munuaisen ystävältään.
– Jennille oli itsestään selvää, että hän haluaa auttaa, jos vain jos pystyy. Niin kauan kuin olen Jennin tuntenut, hän on aina ollut samanlainen. Heikompien puolustaja, tukipylväs, ei pelkästään minulle, vaan yleisestikin, Annika sanoo.
Kuva aamulla juuri ennen kun tiet erosivat ja lähdettiin valmistautumaan siirtoon. Vasemmalla Jenni, oikealla Annika. Kuva Annikan kotialbumista
Osa ihmetellyt, miksi Jenni antoi munuaisen "vain" ystävälleen
Siirtoleikkaus tehtiin kesäkuussa 2020. Sekä Annika että Jenni ovat tointuneet siirtoleikkauksesta hyvin: Annikan uusi munuainen toimii, ja Jennille munuaisen luovuttaminen ei luultavasti aiheuta suuria seuraamuksia. Toipuminenkin on sujunut yllättävän hyvin.
– Odotin kovempia kipuja. Ehkä siksi tuntuu, ettei tämä ollutkaan niin paha juttu kuin aluksi arvelin. Olo on kuin ennenkin. Jos ei arpea olisi, ei osaisi sanoakaan, että on luovuttanut munuaisen, Jenni kuvailee.
Annikaa on onniteltu ja taputeltu selkään munuaissiirteen johdosta. Jenni on saanut osakseen myös ihmettelyä sen vuoksi, että antoi niin suuren lahjan "vain" ystävälleen.
– Ihmettelijöille olen sanonut, että mielestäni on surullista, jos ihmisellä ei ole ketään niin tärkeää, jolle voisi toisen munuaisensa luovuttaa. Ajattelen, että sehän on rikkautta, kun on läheisiä ihmisiä, Jenni sanoo.
Kuva matkalta siirtoleikkaukseen. Kuva Annikan kotialbumista.
Jenni käy lääkärin kontrolleissa loppuelämänsä. Moni on suoraan ihmetellyt, miten hän pärjää vain yhdellä munuaisella.
– Terve ihminen voi tulla hyvin toimeen yhdellä munuaisella. Ja minuthan on ennen tätä tutkittu ja terveeksi todettu. Jos riskit olisivat olleet todella kovat, ei minun olisi annettu luovuttaa. Tokihan edelleen on esimerkiksi riski, että voisi tulla munuaisen vajaatoiminta, mutta se riski on todettu pieneksi, Jenni sanoo.
"Jenni, ajattele, pala sinusta on oikeasti minussa"
Kuten kaikkiin ystävyyksiin, myös Annikan ja Jennin yhteiseen taipaleeseen liittyi sivupolkuja. Toisinaan yhteyttä pidettiin enemmän, toisinaan vähemmän. Munuaissiirre on lähentänyt kaksikkoa entisestään: mikään ei tavallaan ole muuttunut, mutta silti osa Jenniä on konkreettisesti Annikassa.
– Sairaalassa tuli liikuttava hetki, kun meidät oli jo leikattu ja liikkumislupakin oli satu. Kävimme yhdessä kahvilla käytävässä. Istuimme siinä kauniissa paikassa ja Annika sanoi yhtäkkiä, että Jenni, ajattele, pala sinusta on oikeasti minussa, Jenni sanoo.
– Ehkä Jenni tajusi sen silloin vasta kunnolla. Hän sanoi minulle, että ole hiljaa, minua alkaa itkettää! Annika nauraa.
– Jenni sanoi monta kertaa leikkauksen jälkeen, että ajattele, miten ihmeellinen ihmiskeho on. Sen kuulin monta kertaa Jennin suusta.
Yhteiskuva kaksi päivää siirron jälkeen. Kuva Annikan kotialbumista
Jenni myöntää arvostavansa omaa kehoaan nyt aivan uudella tavalla. Hän on kahden lapsen äiti ja onkin ottanut tavakseen sanoa, että hänen kehostaan on synnytetty kaksi elämää ja pelastettu yksi.
– On hienoa, miten kehosta voidaan ottaa palanen ja antaa se toiselle, ja se palanen rupeaa hänen kehossaan toimimaan, Jenni kuvailee.
"Kyllä se vain on niin, ettei kaikilla ole tuollaisia Jennejä elämässään"
Elävä munuaisluovutus
- Suomessa terve, täysi-ikäinen ja hoidostaan päättämään kykenevä ihminen voi luovuttaa yhden munuaisensa omaiselle tai läheiselle henkilölle.
- Munuaisen voi nykyisin luovuttaa myös anonyymisti.
- Kun luovuttaja on tutkittu hyvin, munuaisen luovutus on turvallinen toimenpide.
- Luovutuksen voi estää esimerkiksi lääkehoito tai pitkäaikaissairaus.
- Luovuttajan seuranta jatkuu erikoissairaanhoidossa koko elämän.
- Jos harkitset munuaisen luovutusta läheisellesi, ota yhteys oman keskussairaalasi munuaislääkäriin.
Sairaalassa Annika sai kuulla olevansa Jennin kanssa Pohjois-Suomen ainoa ja Suomen kolmas ystäväsiirron läpikäynyt. He toivovat, että ystäväluovutus yleistyisi. Moni onkin kaksikon tarinan kuullessaan vakuuttanut, että tekisi tarpeen tullen itsekin samoin.
– Olen ehkä ällöpositiivinen, mutta ajattelen, että kun tulee tosipaikka, kyllä monet toimisivat. Haluan uskoa ihmisistä hyvää, Jenni sanoo.
– Ne, jotka siirrettä tarvitsevat, eivät tule sitä pyytämään. Aktiivisuuden pitää tulla luovuttajan puolelta. Luovuttajan pitää olla aktiivinen osapuoli ja yhteydessä sairaalaan.
Annika on skeptisempi. Hän uskoo, että aina teot eivät yllä suurien sanojen tasalle.
– Kyllä se vain on niin, ettei kaikilla ole tuollaisia Jennejä elämässään. Valitettavasti, Annika sanoo.
Sitä, onko Jenni pelastanut Annikan hengen, ei vielä tiedä. Varmaa on, että hän antoi ystävälleen lisävuosia.
– Toivon, että siirrännäinen kestää kauan, mielellään loppuelämän. Koska diabetes on olemassa, se voi aiheuttaa liitännäissairauksia. Monille käy niin, että siirrännäinen lakkaa jossain vaiheessa toimimasta. Osa saa kaksi, jopa kolme munuaissiirtoa. Itse kuitenkin toivon, että tämä jää ainoaksi.
LUE MYÖS: Kipu mullisti Ritvan, 39, elämän 7 vuotta sitten – perheenäiti löysi tapansa selvitä: "Jos kipua ei voi poistaa, pitää mieltä yrittää huijata”
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Osittainen lähde: Elinluovutuskortti.fi, Muma.fi