Väkivaltainen mies uhkasi tappaa yhteiset lapset: Nyt iranilainen Sofia elää unelmaansa Suomessa
Sofia Jaldiani, 50, toivoi jo nuoresta tytöstä asti elämältä enemmän kuin hänen lähipiirinsä naiset Iranissa. Hän kyseenalaisti naisten kokemaa epätasa-arvoa ja unelmoi omasta kampaamosta. Elämästä tuli yhtä helvettiä, kun vanhemmat valitsivat tyttärelleen aviomiehen, joka paljastui väkivaltaiseksi ja epäväkaaksi mieheksi.
Sofia Jaldianin elämä Iranissa oli monella tapaa hyvin erilaista kuin nykyisin Suomessa oman kampaamon omistajana.
Kaikesta päätti aina mies. Hyvin tavallista on, että naisen asioista päättää ensin perheen isä, kenties veli, jonka jälkeen määräysvalta siirtyy aviomiehelle. Aviomiehelle, jonka vanhemmat tyttärelleen valitsevat.
Näin kävi myös Sofialle, kun hän oli vasta 17-vuotias. Siitä alkoikin nuoren naisen elämässä pelon ja ahdistuksen aikakausi, joka tuli päätökseen vasta miltei 20 vuotta myöhemmin.
– En saanut itse päättää siitä, miten pukeudun. En saanut mennä, minne haluan. Jos menin esimerkiksi vanhempieni luo, minulla piti olla miespuolinen saattaja mukana. Elämäni oli kuin vankilassa, Sofia kuvaa MTV Uutisten dokumenttisarjassa Maailmani muuttui.
Palataan kuitenkin ajassa vielä lapsuuteen, jolloin nuorelle tytölle selvisi, mitä hän haluaisi aikuisena ammatikseen tehdä.
Nuket saivat kyytiä
Iltatähtenä syntynyt Sofia tykkäsi leikata hiuksia ja useinmiten nuket saivat kokea muodonmuutoksen tulevan kampaajan käsissä.
Jonkin ajan kuluttua veljen vaimo ehdotti vaihtokauppaa. Jos Sofia jättäisi nuket rauhaan, niin hän saisi leikata hänen tyttäriensä hiukset.
– Keittiönsakset kädessä kysyin häneltä, että oletko ihan varma. Hän oli, ja niin leikkasin kolmen tyttären hiukset onnistuneesti, Sofia nauraa tapahtumaa muistellen.
Tuon onnistuneen leikkauskokemuksen jälkeen oli täysin selvää, mitä hän haluaisi jatkossakin tehdä. Vanhemmat järjestivät kotitaloon huoneen, jossa Sofia aloitti tarjoamaan kauneus- ja kampauspalveluita alle 15-vuotiaana.
Lue myös: Pomon sanat saivat hakeutumaan tutkimuksiin – ALS vei Tuijan kyvyn puhua, syödä ja liikkua
Muutto Suomeen
Elämä muuttui totaalisesti, kun aviomies päätti, että he muuttaisivat Iranista Suomeen. Avioliittoon oli syntynyt tyttölapsi, joten kolmisin alkoi elämä uudessa kotimaassa täysin vieraassa kulttuurissa.
Huivi jäi Iraniin. Sofia pystyi kulkemaan vapaammin, mutta onnellista elämä ei kuitenkaan ollut.
Aviomies oli alkoholisti ja peliriippuvainen, jonka käytös oli hyvin arvaamatonta. Siksi tieto toisesta raskaudesta sai Sofian miltei paniikkiin. Kaiken kukkuraksi tulossa oli kaksoset.
Pelko siitä, että mies tekisi lapsille jotain, oli alati läsnä.
– Lasten isä uhkasi tappavansa lapset. Minä pelkäsin niin paljon, että lapsille tapahtuu jotain. Olen myös Iranissa nähnyt, kun naisia on murhattu, Sofia muistelee selvästi ahdistuneena.
Suomen yhteiskunta, muutama sukulainen ja uudet ystävät auttoivat yksinhuoltajaksi jäänyttä Sofiaa, kun mies lopulta lähti Suomesta Iraniin. Mies tiesi, että Suomessa lasten oikeudet ovat hyvät ja laki määrittää sen, mitä maassa saa tehdä ja mitä ei.
Nelihenkinen perhe oli jälleen uuden edessä. Alkoi itsenäinen elämä ja unelmien toteuttaminen.
Millaista elämä oli väkivaltaisen miehen kanssa, ja miten Sofia sai rakennettua unelmiensa elämän Suomeen? Yllä olevalta videolta näet koko haastattelun.
Maailmani muuttui -sarjan seuraava jakso nähdään 16. huhtikuuta Huomenta Suomessa kello 9.50 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Seuraavassa jaksossa kuulemme Jussi Vasaman tarinan siitä, miten elämä muuttui peruuttamattomasti mopo-onnettomuuden seurauksena.
Uusimmat
-
20:20
Suomalaistähti varmisti olympiapaikan Pariisiin
-
20:01
Xi suitsutti Budapestissa Kiinan ja Unkarin välejä – vierailu tulkittu yritykseksi heikentää lännen yhtenäisyyttä
-
20:00
Lipuntarkastajien toiminnasta suivaantunut mies aiheutti vakavan vaaratilanteen bussissa Helsingissä
-
19:58
Meneekö tässä Israelin viisuedustaja? MTV:n toimittaja kuvasi Malmössä järeän poliisisaattueen
-
19:50
Uusien autojen keskihinta nousi parissa vuodessa yli kymppitonnilla – tässä syy
-
19:45
Tshekin SM-liigatähti kokemassa tylyn kohtalon Leijonat-pelin alla – hymähtää Konsta Heleniuksen "muurista"
-
19:40
Kouvolassa raju ulosajo
-
19:31
MTV seuraa: Ruotsissa käynnissä mielenosoitus Israelin viisuosallistumista vastaan, paikalla 10 000 ihmistä
-
19:12
Tytär näki isänsä ensimmäistä kertaa ilman partaa – hellyttävä reaktio
-
19:09
Krista Tervo rykäisi kovan tuloksen
-
19:08
Retkikesä pelastettu? Retkeilijöiden taukopaikkoja ei karsita ainakaan vielä tulevana kesänä
-
19:05
Uusi kuva paljastaa "jumalan käden" syvällä avaruudessa
-
18:55
18-vuotias huippulupaus kilpailukieltoon – dopingnäytteessä samaa ainetta kuin venäläisellä kohutähdellä
-
18:46
Leijonien tärkeä taustahahmo vetäytyy sivuun MM-kisojen jälkeen – Jukka Jaloselta lämpimiä sanoja
-
18:25
Koivuallergikkoja odottavat tukalat päivät
-
18:20
NHL-seura päätyi kovaan ratkaisuun: "Päätös oli vaikea"
-
18:08
Suomalaislegendan ikivanha MM-ralliennätys on vaarassa – Sébastien Ogier hakee hyvitystä
-
18:07
EU-parlamentin puhemies Metsola Kiovassa: Tukea Ukrainalle lisättävä
-
17:52
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät Kairosta
-
17:40
Lasten ja nuorten terapiatakuu kaipaa vielä viilausta – Psykologiliitto pelkää hoidon viivästyvän
-
Lataa lisää