Watfordin Troy Deeney kertoili Liverpool-voiton jälkeisessä haastattelussaan suoraan, miten ihmeellistä oli, että kerta toisensa jälkeen vastustajat lähtevät heitä vastaan pelaamaan kahdella topparilla. Deeneyn mukaan he ovat pelanneet niin nyt puolisen vuotta eikä häntä ja Odion Ighaloa saa kuriin mikään sillä tavalla pelaava puolustus.
Mikä oli yksi Valioliigan moderneimman valmentajan vastaus? Mauricio Pocchettino laittoi ensimmäistä kertaa kolmen alakerran kehiin tällä kaudella. Ja se toimi. Aina ekan puoliskon viime hetkille, kun Valioliigan yksi kuumimmista pelaajista, Ighalo, yksinkertaisesti vain halusi liikaa tehdä maalin. Viisi lähintä pelaajaa olivat Spursin miehiä, mutta nigerialaista ei ajoittain tunnu pidättelevän mikään.
Koko ysikymppistä ajatellen, se oli silti erinomainen ratkaisu. Deeney ja Ighalo eivät loistaneet samalla tavalla kuin aikaisemmin. Tosin sitä auttoi myös Nathan Akeen typerä punainen. Se taas osoitti sen, että Pochettinolla on vielä paljon opittavaa esim. Jose Mourinholta. Hän on aina valmistanut joukkueensa kaikkiin mahdollisiin pelissä tapahtuviin tilanteisiin. Niin alivoimalla kuin ylivoimalla pelaamiseen.
Watford-pelin perusteella Pocchettino ei. Spursin pelaaminen oli kamalaa. Ponnetonta ja vailla minkäänlaista ideaa/osaamista murtaa sumppu. Watford oli millien päässä voitosta, mutta minuuttia myöhemmin dramaattinen loppuratkaisu saatiin toisessa päässä. Koko ottelun loistanut Kieran Trippier antoi kaksi keskitystä (eka paitsio), josta toisen Heung-Min Son ohjasi takavasaralla Heurelho Gomesin längistä maaliin. Onnekas voitto, mutta hyvällä joukkueella sellaista aina onkin matkassa. Unohtamatta voittavaa maalivahtia; Lloris antoi jälleen mahdollisuuden voittaa ja Spurs käytti sen.
Aika entinen ei enää toivottavasti palaa
Ei ainakaan Stoke Cityyn. Vielä tänäkin päivänä Stokesta on monella kuva, joka on muodostunut Tony Pulisin ajoista. Se on myös jäänyt elämään pelkkää pitkää palloa roiskivana ja fyysisenä joukkueena. Perusbrittiläistä vanhan ajan taistelupalloa pelaavana joukkueena.
Ehkä nämä viimeiset kaksi ottelukierrosta viimeistään toisivat nekin ihmiset takaisin vuoteen 2015. Vaikka Stoke ei edelleenkään ole tehtaillut maaleja parhaimpien joukkueiden tahtiin, se pelaa ajoittain jopa häikäisevän kaunista jalkapalloa. Hyökkäyspään nelikko: Bojan, Xherdan Shaqiri, Marko Arnautovic, Ibrahim Afellay esittävät sellaista taidetta parhaimmillaan mistä ManU:n ja Chelsean tähtipelaajat vain haaveilevat.
Arnautovic on kuin köyhän miehen Zlatan: ylimielinen kukkopoika, mutta lähes yhtä maaginen ajoittain. Kuntoon päässyt Afellay rytmittää peliä järkevästi ja kontrolloidusti. Bojanin pelkkä kosketus palloon on jotain, mitä Pulisin aikana katseltiin ihastellen suu auki tv-huoneessa Barcelonan pelejä seuraten. Shaqiri vetelee cruyff-käännöksiään, neljänkymmenen metrin läpisyöttöjään ja täysin mahdottomia maalejaan(osuma Evertonia vastaan) todellinen jumalmoodi päällänsä.
Kauneutensa lisäksi Stokesta löytyy myös tehoja. Se on voittanut Chelsean, Cityn ja ManU:n tällä kaudella. Mark Hughes ansaitsee ison tunnustuksensa työstään; hän ei pelkästään ole tehnyt Stokesta voittavaa joukkuetta (olihan se sitä Pulisinkin parhaina vuosina), mutta hän on muokannut koko seuran ideologiaa. Stokelona on siitä kaikkein mairittelevin lempinimi.
Pellegrinin perisynti
Kierroksen helmi on tätä kirjoittaessa vielä pelaamatta. On vielä arvoitus, miten Cityn parjattu puolustus pärjää superkaksikko Jamie Vardy-Riyad Mahrezia vastaan. Ennusmerkit eivät silti ole hyvät ja siitä saa taas ottaa ison miinuksen Manuel Pellegrini.
Kolmatta kauttaan Cityä luotsaava chileläinen on tehnyt saman virheen nyt ties montako kertaa Cityssä ollessaan. Eli tuo juuri loukkaantumisesta toipuneen pelaajan liian aikaisin kentälle.
Viimeisin esimerkki on Vinny Kompany. Kolme kertaa(!!) jo tämän kauden ainana samasta pohjevammasta kärsinyt Kompany teki paluunsa Sunderland-ottelussa. Hän kesti noin yhdeksän minuuttia kunnes loukkaantui taas. Pohjevamma! Miten se oikeesti on Pellegrinillä niin vaikeaa tajuta? Kompanyn kohdalla se on tapahtunut jo aikaisemmillakin kausilla, kuten myös Sergio Agueron. Sama kaava tuntuu vaan toistuvan vuodesta toiseen.
Ymmärrän sen, että kaipuu Kompanyyn on kova, koska Marin Demichelis-Eliaquim Mangala-Nicolas Otamendi on pahimmillaan kuin parhaat brittikomediasarjat, mutta pitkässä juoksussa kiirehtiminen ei pelasta mitään. Päinvastoin kiirehtiminen voi syöstä Pellegrinin yhä suurempiin vaikeuksiin. Cityllä on edessään kova tammikuu näiden joulun ajan kiireidenkin jälkeen. FA-cupin lisäksi liigacupin semifinaalit Evertonia vastaan.
Pellegrini ei ole saanut lähellekään maksimitehoja irti ryhmästään eikä sitä varmasti auta se, että hän peluuttaa pelaajat rikki kiirehtimisellään.
Enemmänkin Pellegrininä keskittyisin hiomaan harjoituskentällä edellämainitun topparikolmikon liikkumista ja sijoittumista niin, että se olisi edes alkeellisella tasolla.