MTV Sportin jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen niputtaa viikoittain tuoreeltaan Valioliiga-kierroksen mielenkiintoisimmat puheenaiheet. Mitä jäi tästä Valioliiga-kierroksesta mieleen?
Sky Sportsin tv-lähetyksessä Thierry Henryn ilmeet ja eleet olivat näkemisen arvoiset, kun tieto Brendan Rodgersin potkuista tuli suoraan lähetykseen. Hän tarrasi Jamie Carragheriä reidestä kiinni ja Carralta loksahti leuka auki. Tuskin kosketuksesta vaan tiedosta. Täytenä yllätyksenä sitä ei voi pitää missään nimessä, mutta omalla tavallaan pysäyttävä hetki se oli. Joillekin Pool-faneille varmasti "viimeinkin!!", mutta eräänlainen kaiho jäi kuitenkin elämään Rodgersin ajasta.
Se oli parhaimmillaan Valioliigan parasta jalkapalloa, mitä punaiset esittivät. Siinä oli pallonhallintaa pitkillä hyökkäyksillä ja näyttävillä kombinaatioilla, mutta siinä oli myös terävää ja suoraviivaista nopeaa etenemistä, missä Sturridge ja Suarez hoitivat viimeistelyn kylmäpäisen kauniisti. Ilman Valioliigan historian kuuluisinta liukastumista ja lipsahdusta, Rodgers olisi varmasti saanut mestaruuden turvin vielä jatkaa prosessiaan. Mestaruutta ei koskaan tullut, eikä Rodgersin prosessi sitten lopulta edennyt oikein mihinkään. Päinvastoin. Rodgersin viime ajoista jää kuva, että hän alkoi epäillä myös omaa filosofiaansa, koska jokaisella kaudella hänen Poolinsa pallonhallintaprosentti on pienentynyt pienentymistään.
Ihmeelliset pelipaikkakohtaiset valinnat sekä ennen kaikkea epäonnistuminen siirtomarkkinoilla koitui lopulta kohtalokkaaksi. Yhteen hioutunutta joukkuetta on vaikea rakentaa kausi toisensa perään, jos melkein avauskokoonpanollisen verran on vaihtuvuutta pelaajistossa. Epäusko omaan filosofiaan ja hämmennys jäivät mieleen Rodgersin viime ajoista, mutta myös kaiho muisto siitä kauniista pelistä, mitä Rodgersin Liverpool esitti.
Jose - The Overrated One?
Myös Lontoossa alkaa oikeasti olla jo pysäyttävä hetki edessä kohta. En Mourinhon potkuihin usko, mutta Chelsea on tällä hetkellä sellaisessa kaaoksessa, jossa se ei ole vuosikymmeniin ollut. Myös Mou on ensimmäisestä kertaa urallaan vastaavassa tilanteessa, josta moni manageri ei ole löytänyt ulospääsyä historian saatossa. Kun korttitalo alkaa sortua, sitä on vaikea estää. Tämä on Mourinhon uran suurin testi, tällaisessa tilanteessa hän ei ole ennen ollut. Kaiken hän on kokenut ja saavuttanut, mutta miten hän selviää tästä?
Ei kolmannen kauden syndrooma ole tekaistu myytti Mourinhosta. Realissa (ja ensimmäisella kerralla Chelseassa) tapahtui sama mikä nyt on tapahtumassa. Muista seuroista hän on tajunnut lähteä aikaisemmin.
Mourinhon valmennustapa on käsittämättömän uuvuttava henkisesti ja fyysisesti. Se on ollut helposti nähtävissä, että pelaajat ovat väsyneitä. Tilanteet pelataan alibimaisesti eikä jalka nouse viime kauden malliin. Kuinka paljon siihen vaikuttaa myös se, ettei pelaajat enää vaan jaksa Mourinhoa?
"Pelaajien valmentaja" -kuuluu aina sanonta Mourinhosta, kun hänestä puhutaan. Mitäköhän ennen kaikkea Matic ajattelee tästä? Kuinka paljon se, että Mourinho miljoonien tv-katsojien edessä nöyryytti Maticia palvelee joukkuhenkeä? Vai halusiko vaan taas buustata omaa egoaan ottamalla Maticin vaihtoon 20 minuuttia myöhemmin kun oli kentälle laittanut? Jo ennen peliä Sotonia vastaan Guardianissa oli artikkeli, missä kokeneempi pelaajisto oli ihmetellyt miksi Oscar, Remy ja Falcao eivät matkustaneet Portoon laisinkaan mukaan. Minkä vuoksi esim. Kenedy, Loftus-Cheek ja Rahman, jotka ovat vähäisten minuuttien ajan pelanneet hyvin, istuvat penkillä koko ajan, kun taas surkeasti pelanneet Cesc, Ivanovic ja Hazard pitävät kausikorttinsa avaukseen pelistä toiseen? Palveleeko se joukkuehenkeä, että raadat harjoituksissa hyvin, mutta et pelaa laisinkaan vaikka nimimiehet alisuorittavat rankasti koko ajan, mutta pelaavat silti? "Pelaajien valmentaja" on lisäksi kritisoinut omia pelaajiaan tällä kaudella enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Ja ne jutut presseissä ja pelien jälkeen. Nyt otettiin taas vaihteeksi tuomarikortti käyttöön (kun lääkärit, omat pelaajat ja Wenger noin miljoonaan kertaan on jo käytetty) ja kritisoitiin Robert Madley. Just. Se ainoa tilanne, jossa Falcao meni nurin, ei ollut pilkun paikka. Sen sijaan kahteen otteeseen Madleyn olisi pitänyt viheltää pilkku...Southamptonille. Niin väsynyttä Jose, niin noloa Jose.
Peili, Jose, peili. Se on nyt ainoa paikka minkä kautta mennä ja lähteä purkamaan pommia, mikä tikittää uhkaavasti Cobhamissa.
Monien taktiikoiden/pelitapojen peli
Arsenal ja City jylläävät sarjan kärjessä luottaen omaan vanhaan tuttuun tapaansa pelata jalkapalloa eli pallonhallintaan. Siihenhän jalkapallon evoluutio on mennyt ja hyvä niin, se on kaunein (ja oikein toteutettuna) paras tapa pelata.
Kuningaspeliä voi silti onneksi pelata myös monella muulla tavalla. Leicester, Palace ja West Ham käyvät siitä hyvinä esimerkkeinä. Kaikki kolme joukkuetta majailevat tilastojen häntäpäässä, kun katsotaan syöttöjen määrää/ottelu, joukkueen syöttöprosenttia ja pallonhallintaa. Sijoituksiltaan silti kärkipäässä.
Leicester vielä konkreettisimpana esimerkkinä: viime kierrokselle lähdettäessä sillä oli vähiten syöttöjä koko Valioliigassa, huonoin syöttöprosentti ja toiseksi pienin pallonhallintaprosentti koko sarjassa...ja Leicester on tehnyt yhdessä West Hamin kanssa Cityn jälkeen eniten maaleja Valioliigassa. On sarjassa viidentenä, Palace neljäs ja West Ham kuudes.
Kauan eläköön erilaisuus!!!