Louis van Gaal on tähän asti pystynyt vastaamaan kritiikille hyvien tuloksien ansiosta. Niin kauan kuin tulokset ovat hyviä, ei kritiikillä ole ollut niin suurta painoarvoa.
Tämä viikko toi muutoksen. Katastrofaalisesti ulos Mestarien liigan jatkopeleistä ja heti perään tappio Bournemouthin vieraana.
Varsinkin ottelu Wolfsburgia vastaan oli taktisesti hyvin epätyypillistä van Gaalille. Neutraalista näkökulmasta se oli viihdyttävä (toisin kuin lähes kaikki ManU:n pelit tähän asti), mutta peli ei ollut missään vaiheessa ManU:n hallussa. Van Gaalin tapa kontrolloida ottelua tapahtuu pallonhallinnan kautta määritellen ottelun tempoa ja rytmiä, mutta nyt mentiin päästä päähän, ja ManU oli aivan hukassa.
Vitality Stadiumilla takaa-ajo Bournemouthia vastaan jäi täysin torsoksi. Silloin ManU piti kyllä taas palloa hallussaan, mutta saamatta mitään aikaan. Viimeisessä kolmessa Valioliigakamppailussa ManU on saanut jokaisessa matsissa yhden vedon maalia kohti toisella puoliajalla.
United-fanit ovat yhä enemmän kääntyneet van Gaalia vastaan. He haluavat joukkueen pelaavan vanhalla kunnon ManU-tyylillä; "United Waytä" kunnioittaen. Pelkistettynä laiturien kautta nopeatempoista jalkapalloa, vastustajan maalille suoraviivaisesti edeten. Se ei ehkä ole ihan nykypäivän jalkapallostandardien mukainen pelitapa, mutta fanien yleisen mielipiteen mukaan ManU:n pelaaminen on sielutonta, ilotonta, tylsää.
Van Gaalin vastaus United-fanien "hyökätkää, hyökätkää" -huutoihin oli vangaalmainen: "En ymmärrä näitä huutoja, mehän pidämme palloa hallussamme 60 prosenttia eli hyökkäämme 60 prosenttia pelistä". Lausunto ei vakuuttanut Manu-faneja eikä tuskin muitakaan.
Pelitapa ei ole suinkaan ainoa, mistä van Gaal on kuraa saanut. Jopa merkittävämpinä voidaan pitää rekrytointeja; 13 pelaajaa hankittu kolmen siirtoikkunan aikana, joista vain Shaw, Herrera, Martial saavat lähes puhtaat paperit. Syyttävä sormi kohdistuu ihan yhtä paljon siis Ed Woodwardiin.
Ja ne vaihdot. Ennen tätä viikkoa se oli jo suuren ihmettelyn aihe, nyt se on jo vitsi. Kauden tärkeimmässä ottelussa tappiotilanteessa Juan Matan vaihtaminen Nick Powelliin, joka ei ollut pelannut minuuttiakaan kaudella, on selittämättömän typerä veto. Bournemouthia vastaan ainoan maalin tehnyt ja ainoa uhka koko ottelussa Bournemouthia vastaan, Marouane Fellaini, vaihtui samaiseen Powelliin.
Huhujen mukaan vaihdot ovat entisestään aiheuttaneet kitkaa pelaajien ja van Gaalin välille. Kuten moni muukin asia, harjoitusmetodeista lähtien. Asia, josta van Gaal saa myös kantaa vastuun, koska jotain Carringtonissa tehdään väärin, jos pelaajia lahoaa koko ajan sairastuvalle. Siitä kantaa vastuun päävalmentaja valmennustaffeineen.
Jos tulokset jatkuvat huonoina, asiat, jotka siellä joukkueen ja valmentajan välejä hiertävät, nousevat yhä vahvemmin pintaan, jopa räjähdyspisteeseen saakka. Mikä ei olisi yhtään yllättävää peilaten van Gaalin valmennushistoriaan, hän harvemmin on tullut tunnetuksi kompromissien tekijänä. Toivoa sopii, että van Gaal olisi hieman muuttunut Bayern-vuosiltaan, jolloin hän latoi pukukopissa joukkueelle: "Minä olen kuin Jumala. En tule koskaan kipeäksi ja olen aina oikeassa."
Tällaisen kaverin kanssa on suht' vaikea neuvotella tai diskuteerata mistään.
Uusi Swansea
Garry Monkin erottaminen oli surullinen asia. Swansea-legenda, joka oli edustanut neljällä eri tasolla Swanseaa, ollut nostamassa piskuista jengiä Valioliigaan ja kantanut kapteenin nauhaa kädessään. Noussut manageriksi rakastamassaan seurassa ja luotsaten heidät viime kaudella seurahistorian parhaaseen sarjasijoitukseen.
Alkukausi meni vielä kuin viime kausi kokonaisuudessaan, peli rullasi ja Swansea pelasi heille tavanomaista kaunista peliä. Sitten tapahtui jotain, mitä Monk ei enää pystynyt kääntämään. Ensimmäistä kertaa lyhyellä valmentajaurallaan hän joutui siihen tappiokierteeseen (myös tasureita toki paljon) eikä pystynyt laivaa kääntämään. Jossitteleva kysymys tietysti kuuluu, olisiko pystynyt?
Ensimmäinen ottelu Monkin erottamisen jälkeen Ettihadilla oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen, sillä nyt Swansean pelaajilla oli riittävää terävyyttä, halua ja uskoa omaan tekemiseensä. Ilme oli erilainen kuin edeltävillä viikoilla. Kertoiko se sittenkin siitä, että pelaajat olivat vapautuneita? Miksi he eivät ole pelanneet tällä tavalla enää viikkoihin, koska siihen selvästi kykenevät? Tätä huudeltiin muun muassa BBC:llä ja peräänkuulutettiin pelaajien vastuuta.
Tuleva päävalmentaja on myös mielenkiintoinen aihe. Kaikki Valioliigassa valmentaneet ovat luottaneet Swanseassa pallonhallintaan, lyhytsyöttöpeliin, hyökkäysvoittoiseen jalkapalloon... Jatkuuko sama linja vai kokeillaanko Swanseassa nyt jotain uutta?
Henkinen lukko?
Harvoin näkee niin kaksipuolista peliä kuin Norwichin ja Evertonin välinen. Evertonin olisi pitänyt johtaa ekan puoliskon jälkeen vähintään 3-0, niin huikeita maalintekopaikkoja sillä oli. Heti toisen puoliajan alkuun Norwich tasoitti 1-1:een ja koko Everton meni aivan jäihin. Norwich olisi voinut voittaa koko ottelun, jos Cameron Jeromesta joskus kasvaisi edes auttavasti Valioliigatason hyökkääjä.
Evertonilla alkaa olla samantyyppisiä ongelmia kuin Newcastlella. Jos vastustaja tekee maalin, niin se lamauttaa koko joukkueen. Ei yhdellä takaiskuosumalla saisi olla niin suurta vaikutusta. En tiedä, löytyykö Martinezin valmennusstaffista henkisen puolen valmentajaa, mutta sellaiselle alkaa olla tarve kohta.
Tämäntyyppisillä esityksillä Everton ei tule nousemaan kärkikuusikkoon. Sen olisi kyettävä kääntämään nämä tasaiset ottelut voitoiksi. Juuri nyt se ei siihen pysty.
Peliesitykset ailahtelevat liikaa. Barkley, Kone, Deulofeu ja Lukaku ovat parhaimmillaan maaginen nelikko hyökkäyspäässä, mutta ajoittain he myös maagisesti katoavat, kun heitä eniten tarvittaisiin.
Potentiaalia edelleen on. Martinez on muuttanut viime kauden junnaavasta pallonhallinnasta pelityyliään monipuolisempaan suuntaan; nyt siitä löytyy se ensimmäisen kauden pelote taas eli mahtavat, suoraviivaiset vastahyökkäykset. Nyt pitäisi enää pystyä tappamaan pelit, kun siihen mahdollisuutta tarjotaan.