Valokuvaaja puki 100-vuotiaat sotaveteraanit maastopukuihin – näin Aimo Reinikainen yllätettiin suurmerkkipäivänä

1:40img
VIDEO: Valokuvaaja puki 100-vuotiaat sotaveteraanit maastopukuihin
Julkaistu 20.06.2024 05:47

Ruut Parikka

ruut.parikka@mtv.fi

Johanna Kareen Valokuvanäyttely sotaveteraaneista avautui tiistaina Helsingissä.

Johanna Kareen valokuvanäyttelyn pääosassa ovat sotiemme noin satavuotiaat veteraanit. Henkilökuvissa esiintyneet veteraanit oli puettu moderneihin maastoasuihin.

– Vähän jännitti kysyä veteraanilta ”Onnistuisiko pukea tällainen lumihaalari päälle?”. Vastaus oli reipas ja myöntävä. Nämä veteraanit olivat todellisia herrasmiehiä, joilla oli pilkettä silmäkulmassa.

Kuusi valokuvien satavuotiaista malleista osallistui näyttelyn avajaisiin Helsingissä. Yksi heistä oli 101- vuotias sotaveteraani Unto Hakuli Lemiltä. Elämänmyönteinen veteraani kertoi haastattelussa innokkaana kesäsuunnitelmistaan.

– Vietän kesän maalla syntymäkodissani. OIen viljellyt sinne tomaattia ja kukkia. Niiden kastelu ja hoitaminen on kesähommani. En malta oikein jouten olla, Hakuli kertoo.

Lue lisää: Sodan kokeneet kertovat: Näin Niinistö on onnistunut presidenttinä

Onnittelulaulu satavuotiaalle

Valokuvataiteilija Kare kertoi haastattelussa olevansa kiitollinen taideprojektin kehityskulusta.

– Kuvausmatkalla minulla syntyi syvä ystävyyssuhde jokaisen veteraanin kanssa. Yhdellä kuvausreissulla yllätin tamperelaisen veteraanin Aimon, kun pyysin eräässä kahvilassa kaikkia paikalla olijoita osallistumaan onnittelulauluun.

Kuvauspäivänä sotaveteraani Aimo Reinikainen täytti 100 vuotta.

– Laulu kajahti hienosti ja Aimo oli iki-onnellinen, Kare muistelee.

Valokuvamalleina kodittomia ja lottia

Espoolainen Johanna Kare tunnetaan valokuvaajana, joka nostaa unohdetut ihmiset esille. Kare on aikaisemmin kuvannut muun muassa lottia, kodittomia, kehitysvammaisia pariskuntia sekä koulukiusattuja.

– Halusin jo pidemmän aikaan tehdä tämän valokuvasarjan. Kaikki isäni ja äitini suvut ovat lähtöisin Viipurista.

Kareen tarkoituksena on herättää valokuvilla keskustelua tärkeistä marginaaliin jääneistä ilmiöistä ja ihmisistä. MUISTAKAA – heille kallis ol’ maa -valokuvanäyttely on osa Kareen KATSO IHMINEN® -näyttelykonseptia. Konseptiin kuuluu jo yli toistakymmentä näyttelyä.

Näyttelyn suojelijana toimii presidentti Sauli Niinistö. Presidentti ei ollut avajaistilaisuudessa paikalla, mutta jätti tervehdyksen kutsuvieraille.

Johanna Kareen valokuvanäyttely avautuu yleisölle maanantaina Helsingin päärautatieaseman postihallissa.

Tuoreimmat aiheesta

Sotaveteraanit