Kinkku, 43, toivoo elämältä rauhaa ja haaveilee maapallon räjäyttämisestä. Tero, 29, kokee olevansa hyvä kaveruudessa. Hänen suurin haaveensa on työpaikka. Nämä ja 20 muuta miestä ovat asunnottomuusnäyttelyn tähtiä. Monilla heistä ei ole ollut kotia nuorenakaan. Sellaisia teini-ikäisiä on yhä tänä päivänä.
– Yllätyin heidän hyvästä itsetunnostaan ja positiivisesta energiastaan. He ovat kuitenkin käyneet läpi aikamoisen mankelin, kiteyttää valokuvataiteilija Lauri Eriksson näyttelynsä päähenkilöiden taustoja.
Liki neljännes Suomen asunnottomista on alle 25-vuotiaita nuoria. Näyttelyn miehet ovat kaikki saaneet oman asunnon viime aikoina pääkaupunkiseudun asumispalveluyksiköistä, mutta heistä moni on ollut liki koko ikänsä vailla kotia.
Asiantuntijan mukaan maassamme on yhä kodittomia nuoria.
– Teini-ikäisiä on asunnottomina. Heillä voi siis olla virallisesti asunto esimerkiksi vanhempiensa luona, mutta he eivät käy siellä ollenkaan. Taustalla on muun muassa huumeidenkäyttöä. Nuorella itsellään ei välttämättä tarvitse aina olla päihdeongelmaa, vaan kodin olosuhteet ovat sietämättömät, sanoo matalan kynnyksen toiminnan esimies Jussi Lehtonen Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksestä.
Jokainen kuvattu sai kertoa omasta elämästään. Ilpon vamma esti kirjoittamisen.
Teinien etsintä tehotonta
Lehtosen mukaan nuoria ei kunnolla edes yritetä löytää.
– Kun nuoret alkavat olemaan 16 - 17 -vuotiaita, ei heitä kovin innokkaasti enää etsitä viranomaistaholta.
Onko tässä tietynlaista yhteiskunnallista asennevalintaa? Siinä, että teini-ikäisten etsintään ei suhtauduta niin vakavasti?
– Ei 16-vuotiaisiin enää kiinnitetä niinkään huomiota, kun verrataan vaikka kymmenvuotiaisiin. Paljon on kiinni myös siitä, paljonko vanhemmat, tai lapsen sijoituspaikka, vaativat etsintöjä, Lehtonen jatkaa.
Lapsuudessa ei välttämättä ollenkaan normaalia asumista
Asunnottomia perheitä oli vuoden 2014 lopussa 427. Tämä on 10 perhettä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Perheissä oli 467 lasta.
Vaikka lastensuojelu on aivan eri tasolla kuin 80-luvulla, Lehtosen mukaan yhä esiintyy sellaista, että niin sanottua normaalia asumista ei välttämättä ole lapsuudessa ollenkaan.
– Asunnottomuus voi olla sukupolvet ylittävää. Vanhemmat menettävät asuntonsa ja sitten lapset otetaan huostaan. Ensin asunto on laitos tai perhekoti, myöhemmin monet käyvät läpi vankilan ja päihdehoitolaitokset, sanoo Lehtonen.
Kinkku haaveilee ikiliikkujan keksimisestä.
Asuntoa odotetaan kauan
Eriksson muistuttaa, että neljä viidestä Suomen asunnottomasta on miehiä.
– Tilastollisesti tilanne on musertava. Ja käytännössä, jos olet vain mies eikä ole muuta ongelmaa, niin sinä et kyllä asuntoa saa, valokuvaaja kertoo ja viittaa moniongelmaisuuteen.
Ja sitten kun vihdoin asunnon sattuu saamaan, odotus jatkuu.
– Kun saa päätöksen asumisesta, siitä kestää kaksi vuotta, että saa asunnon. Eli asumista edeltävä vaihe jatkuu – jokainen kaveri käy joka päivä lunastamassa yöpaikan uudelleen Hietaniemenkadun palvelukeskukselta ja yön jälkeen päivä ollaan kadulla, Eriksson kertoo.
"Maahanmuuttajat eivät saa asuntoa vuokratakuurahoillakaan"
Valokuvaajan mukaan valtaosa kuvattavista haaveilee yhä omasta kodista, vaikka asunnon he ovat jo saaneet. Päättäjiltä hän vaatii "edullisia vuokra-asuntoja ja nopeasti".
– Joka päivä tulee uusia asunnottomia, Eriksson muistuttaa.
Erityisen huolissaan hän on pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien tilanteesta.
– Helsingin kaupungin virkamieheltä olen kuullut, että maahanmuuttajat eivät saa asuntoja vapailta markkinoilta vaikka olisi vuokratakuurahat kädessä.
Keijo toivoo terveyttä ja tahtoa elää.
Syrjäytyminen pienestä kiinni
Taideprojekti opetti Erikssonille jotain tärkeää tästä hetkestä.
– Opin, että syrjäytyminen on todella pienestä kiinni. Äkillinen sairaus, työttömyys, avioero, luottotiedot. Kaikki nuo voivat kolahtaa myös samaan aikaan. Ei siinä tarvitse yhtään edes viinaa litkiä.
Näyttely "22 tapausta asunnottomuudesta" Kaapelitehtaan Turbiini-salissa 11.10. asti.