Moottorikelkkaonnettomuuksissa syntyvät henkilövahingot ovat usein vakavia.
Vakuutusyhtiö Ifin tilastojen mukaan moottorikelkkaonnettomuuksien määrä on noussut parin viime vuoden aikana.
– Osin tämä selittyy varmasti korona-ajalla, jolloin on pysytty enemmän kotimaassa. Kuten moottoripyöriä ja veneitäkin, on myös moottorikelkkoja hankittu koronavuosina tavallista enemmän, kommentoi tiedotteessa ajoneuvovakuutusten tuotepäällikkö Mikael Tervonen.
Tavallisimpia moottorikelkkailuonnettomuuksia ovat kelkan kaatuminen, reitiltä ulosajo ja törmäys kiveen tai puuhun.
Lue myös: Poliisi: Moottorikelkka on yhdessä asiassa aivan omissa sfääreissään, eikä se ole hyvä juttu – muista nämä, kun hyppäät ohjaksiin
Valtaosa onnettomuuksista sattuu matkailijoille
Eniten vahinkoja tapahtuu siellä, missä on eniten luntakin eli Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Näillä alueilla korostuu myös ulkopaikkakuntalaisten osuus vahingoista. Lähes 40 prosenttia Lapin vahingoista tapahtuu ulkopaikkakuntalaisille, joista suurin osa saapuu muista maakunnista.
– Kun eteläsuomalaisella on kelkka, niin hyvin todennäköisesti se on Pohjois-Suomessa omalla vapaa-ajanasunnolla tai kulkee mukana matkustettaessa lumen perässä, kertoo Tervonen.
Vieraalla paikkakunnalla kuitenkin ajetaan varovaisemmin, sillä pahimmat kolarit ja henkilövahingot sattuvat omalla kotipaikkakunnalla ajettaessa.
– Kaasukahva on helposti vähän eri asennossa tutuilla reiteillä kuin vieraassa maastossa, Tervonen arvelee.
Tyypillisimmiltä henkilövahingoilta voi suojautua
Ifin tilastojen mukaan moottorikelkkavahingoissa korvataan useimmin ajoneuvoille koituneita vauriota. Henkilövahinkoja kuitenkin syntyy yli 40 prosentissa onnettomuuksista. Tilastoissa on huomioitu vain yksityisomistuksessa olevat moottorikelkat.
– Vuokrakelkoissa henkilövahinkojen osuus on vielä huomattavasti suurempi, Tervonen sanoo.
Tyypillisimpiä henkilövahinkoja moottorikelkalla ovat kylkiluiden murtumat sekä rintarangan vammat. Jos kelkka kaatuu, tulee henkilöille usein murtumia tai nivelsidevammoja.
– Tavallisimpien turvallisuusohjeiden noudattamisen lisäksi tyypillisimmiltä vahingoilta voi suojautua tehokkaasti ylimääräisin turvavarustein, kuten rinta- ja selkäpanssarilla, ohjeistaa Tervonen.
Lue myös: Hiihtolomalla moottorikelkkailemaan? Tässä vinkit niin aloittelijalle kuin kelkkamestarillekin
Lähde: If