Valtteri Bottas sai tiukan varoituksen F1-kuskilta
F1:n ainut suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas taistelee tulevaisuudestaan Sauberilla, mutta ei seiso tavoitteensa kanssa yksin. Bottaksen tallikaveri ja sarjan ainut kiinalaiskuski Zhou Guanyu on vastaavasti ilmoittanut tekevänsä kaikkensa, jotta hän veisi ensi kauden viimeisen kuljettajapaikan itselleen.
LUE MYÖS: Valtteri Bottakselta kovaa puhetta
– Juuri nyt suunnitelmana on yrittää taistella paikasta Sauberilla, tässä tallissa. Se on hyvin suoraviivaista, Zhou sanoi Reutersille Singaporen osakilpailun alla perjantaina.
– Yritän antaa kaikkeni jäljellä olevissa kisoissa, jotta voin toivottavasti näyttää ihmisille, (tiimipäällikkö) Mattialle (Binottolle), mihin pystyn, ja tehdä sellaisen suorituksen, jonka hän haluaa nähdä.
Sauber, josta tulee Audin tehdastalli vuonna 2026, ilmoitti huhtikuussa pestanneensa saksalaiskuljettaja Nico Hülkenbergin ensi kaudeksi. Hänen vierellään on kuitenkin vielä paikka avoinna ja Bottasta on pidetty ennakkosuosikkina jatkosopimuksen saamiselle.
"Brutaalia"
Bottas on itse sanonut olevansa 99-prosenttisen varma jatkostaan Sauberilla. Zhou näkee tilanteen hieman toisin.
– Sanoisin, että minulla on 50 prosentin mahdollisuus jäädä, mutta eihän sitä koskaan tiedä, Zhou jatkoi.
– Tämä on brutaalia tässä urheilussa. Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu tai mitä tarkalleen ottaen joutuu kohtaamaan.
Zhou vihjaa, että hänellä olisi varavaihtoehtoja muissa mestaruuskilpailuissa. Esimerkiksi Formula E:n toimitusjohtaja Jeff Dodds on sanonut haluavansa kiinnittää Zhoun sarjaansa.
– Voin vain sanoa, että jo nyt monet hyvät ja erittäin vahvat tallit muista sarjoista ovat ottaneet minuun yhteyttä. En aio mainita keitä, mutta niitä on muutama eri luokissa, Zhou sanoi.
– Juuri nyt taistelen kuitenkin vain paikastani täällä Sauberilla.
Sauberilla on ollut vaikea kausi tänä vuonna. Se on valmistajien sarjassa viimeisenä ainoana tallina, joka ei ole vielä saanut ainuttakaan pistettä.
Uusimmat
-
18:17
HIFK-hyökkääjälle jäätävä merkkipaalu täyteen – liittyy harvinaiseen kerhoon
-
18:02
Israelin kohteena ollut Hizbollah-komentaja kuollut iskussa – MTV seuraa
-
18:01
MTV seuraa SM-liigaa: Pelicans askissa ilman Laschia – Porissa kuumien kohtaaminen
-
17:58
Syyt Nordean verkkopankkiongelmiin selvisivät
-
17:45
ISW: Venäjä voi kohdistaa aggressiota Baltiaan – taustalla Putinin huoli "läntisestä etuvartiosta"
-
17:40
90 päivää morsiamena -tähti Big Ed kihlasi uuden rakkaansa vain 24 tuntia ensitapaamisesta
-
17:34
"Haluan olla täällä urani loppuun saakka" – NBA-supertähti hieroi satojen miljoonien sopimuksen
-
17:32
Oliko valkoinen t-paita huono vaatevalinta eduskunnassa? Tapakouluttaja: "Yleensä kannattaa mennä mieluummin yli kuin ali"
-
17:18
Eeva Lehtimäen kommentti: Ihmisoikeudet eivät ole irtokarkkitiski – Orpo joutuu taas selittelemään
-
17:17
Joensuussa keskustan tuntumassa taas karhuhavainto: "Välttäkää liikkumista"
-
17:14
Max Verstappen kaukana kärjestä – Valtteri Bottasta ohiteltiin jo harjoituksissa
-
17:08
Erling Haalandin poskettomassa vireessä iso tahra – Cristiano Ronaldo peittoamassa norjalaisen
-
17:07
Tuhovoimaista lastia kuljettava laiva suuntaa Itämerelle? Liikkunut strategisten paikkojen lähellä: "Pistää miettimään"
-
17:00
Poista tämä lämmityslaite heti käytöstä
-
16:53
Kurskista löydetyt asiakirjat paljastavat noloja tietoja Venäjän sodanjohdosta ja sotilaiden moraalista
-
16:53
Etelä-Savon hyvinvointialueelle kovat leikkaukset: Palvelut heikkenevät ja työpaikkoja vähennetään
-
16:46
Kuningatar Margareeta kotiutettiin sairaalasta – Tanskan hovilta lisätietoa kaatumisonnettomuudesta
-
16:40
EU aikoo lainata Ukrainalle 35 miljardia euroa Venäjän jäädytettyjen varojen avulla
-
16:32
Viimeisenkin SM-liigaseuran luvut julki – taas rajut tappiot
-
16:23
Mies ampui uhriaan useaan otteeseen puistossa Tampereella: Hovioikeus kovensi tuomiota
-
Lataa lisää