Valtteri Bottas täräytti kovasanaisen kannanoton: "Kusevat sääntöjen päälle"

Valtteri Bottas tietää monen vuoden kokemuksella, että kaikki F1-kuskit eivät kunnioita lajin sääntöjä.

F1-sarja siirtyi Yhdysvalloista Meksikoon melkoisen kohun saattelemana, kun McLaren-talli käynnistyi uudelleentutkinnan viime sunnuntaina Austinissa ajetun kisan loppuratkaisusta.

McLaren haluaa selvittää, toimiko Yhdysvaltain GP:n tuomaristo väärin antaessaan Lando Norrisille viiden sekunnin aikarangaistuksen tilanteessa, jossa Red Bullin Max Verstappen oli pakottanut hänet ohitustilanteessa ulos radalta.

Rangaistus ratkaisi maailmanmestaruudesta taistelevan kaksikon kamppailun kisan kolmossijasta ja tärkeistä MM-pisteistä Verstappenin eduksi.

Useat kuljettajat ovat ottaneet kantaa F1-kisojen tuomarointiin, jossa monia sääntörikkomuksia on katsottu sormien läpi. Sauber-kuski Bottas tietää 12 kauden kokemuksella, että kaikki eivät kunnioita sääntöjä.

– Se on ollut aina aika selvää, ei siinä ole mitään draamaa, Bottas aloitti Daily Express -lehden mukaan.

– Jotkut kuskit venyttävät sääntöjen rajoja ja melkeinpä kusevat niiden päälle, mutta säännöt ovat selvät.

Suomalaisen entinen tallikaveri Lewis Hamilton kritisoi juuri Verstappenin harjoittamaa tapaa puolustautua ohitukselta hyökkäämällä mutkaan sellaisella vauhdilla, ettei autoa voi mitenkään pitää radalla mutkan läpi. Näin ohitusta yrittävä ajatetaan ulos tai pakotetaan perääntymään.

– Se on ongelma, mutta sitten tullaan pointtiin, että jos menet ulos radalta, et saa saavuttaa sillä etua, mitä ei aina ole helppo mitata, että kuka saa enemmän ja kuka vähemmän etua, Bottas huomauttaa.

Sääntöjen mukaan Verstappenilla oli tilanteessa oikeus puolustaa paikkaansa jättämättä Norrisille tilaa mutkassa. McLarenin mukaan Norris oli kuitenkin jo hankkinut asemansa kamppailussa saamalla etupyöränsä Red Bullin edelle.

Myös Bottasta Mercedeksellä seurannut George Russell on sitä mieltä, että Verstappen oli tilanteessa se kuski, jota olisi pitänyt rangaista.

– Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla, näkeekö FIA katsottuaan tilanteen uudelleen, että Maxia olisi pitänyt rangaista vai ei. Minun näkemykseni mukaan olisi pitänyt, Russell kommentoi Motorsport.comin mukaan.

– Sitten ei ole mitään porsaanreikää. Jos he sanovat, että sääntöjen mukaan häntä ei olisi pitänyt rangaista, niin silloin hän on käyttänyt porsaanreikää.

Lue myös:

    Uusimmat