Vantaan kaupunki valmistelee 12-15-vuotiaiden rokotuksia aloitettavaksi ensi maanantaina, kertoo Vantaan Sanomat. Rokotusasetuksen tulisi astua silloin voimaan.
Vantaa pyrkii rokottamaan nuoret ripeästi.
– Tavoitteena on, että 12–15-vuotiaat on rokotettu kouluilla ensi viikon perjantaihin (13. elokuuta) mennessä, kertoo perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo Vantaan Sanomille.
Ennalta ehkäisevän terveydenhuollon palvelupäällikkö Piia Niemi-Mustosen mukaan rokotuksia voi saada keskitetyiltä rokotuspisteiltä alkuviikosta. Kouluissa ja oppilaitoksissa saa myös rokotuksia erillisen ohjelman mukaisesti keskiviikosta lähtien, kun koulut alkavat. Rokotteen voi käydä ottamassa myös ensi viikon jälkeen.
Rokotettavia on 7.–9.-luokalla noin 7 500 ja kuudesluokkalaisia 12 vuotta täyttäneitä noin 1 500. Perheet saavat viestiä rokotuksista perjantaina.
Vantaa nopeuttaa rokotuksia myös varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen henkilökunnalle.
– Kaikki vantaalaiset voivat mennä tehosterokotukseen, jos ensimmäisestä rokotteesta on aikaa vähintään kahdeksan viikkoa, Kalo sanoo Vantaan Sanomille.
Rokotuksen saa ilman ajanvarausta.