Vasemmistoliiton kansanedustaja näkee perussuomalaisten puhetavan yhtenä rasismin juurisyistä: "Sanat johtaa tekoihin"

Poliitikot keskustelivat rasismin juurisyistä tiistaiaamun Huomenta Suomessa SuomiAreena-tapahtumassa.

Keskustelussa mukana olivat perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää, vasemmistoliiton kansanedustaja Minja Koskela ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson RKP:sta

Oulussa viime viikolla tapahtuneet puukotukset nostivat rasismin laajasti keskustelunaiheeksi.

Muun muassa presidentti Alexander Stubb on vaatinut rasismin juurisyihin puuttumista.

Juontaja Ivan Puopolo kysyi poliitikoilta, mitä he juurisyistä ajattelevat. 

– Kuten sanottua, väkivalta ei missään kohtaa ole oikea ratkaisu mihinkään, perussuomalaisten Vuorenpää sanoi. 

– Meidän kaikkien pitää ennen kaikkea kannustaa ihmisiä siihen, että vaikuttamisen pitää tapahtua rauhanomisin ja demokraattisin keinoin eikä näin.

Vasemmistoliiton Minja Koskela sanoi rasismin juurisyyksi muun muassa perussuomalaisten puhetavan, jossa ihmisiä hänen mukaansa jaetaan ”meihin ja muihin”. 

– Se on yksi tekijä siihen, että tietynlainen puhe normalisoituu ja ihmisiä aletaan kategorisoimaan ikään kuin erilaisiin ryhmiin, Koskela sanoi. 

– Kuten pahimmillaan ollaan nähty, sanat johtaa tekoihin. 

Suoraa johtopäätöstä siitä, että tällaiset puheet olisivat johtaneet Oulun tapahtumiin ei Koskela mukaan kuitenkaan voi tehdä. 

– Meidän pitää silti pystyä sanomaan ääneen, että jos hyväksymme eduskunnassa tietynlaista puhetta ja sen, että sisäministeri kampanjoituu sanomalla, että ”emme voi olla niin sinisilmäisiä, että emme enää ole sinisilmäisiä”, niin se on yksi tekijä siihen, että tietynlainen puhe normalisoituu ja se on minusta vakavasti otettava ja surullinen asia. 

"Tulemme näistä asioista puhumaan jatkossakin"

Otto Andersson painotti kansanedustajilla olevan erityinen vastuu siitä, millainen yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri Suomessa on. 

– Meillä on erityinen vastuu siitä, miten me puhutaan vähemmistöistä ja maahanmuuttajista, miten me ilmaisemme itseämme, mitä sanoja käytämme ja mitä emme. 

Perussuomalaisten Vainionpää sanoi, ettei puolue tunne pistoa sydämessään, vaikka puoluetta syytetään puheistaan. 

– Kyllä me tulemme näistä asioista puhumaan jatkossakin, maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja niin edelleen. 

Lue myös:

    Uusimmat