Eurovaaleissa valituksi tuli kymmenen nykyistä kansanedustajaa.
Vihreiden Alviina Alametsä ja vasemmistoliiton Pia Lohikoski nousevat viime viikon eurovaalien myötä eduskuntaan.
Lohikoski työskentelee tällä hetkellä järjestöpäällikkönä ja Alametsä siirtyy tehtävään europarlamentista.
– Hyvin erilainen kausi on ollut meneillään kuin mitä edellinen oli. Hyvin mielelläni hyppään syksyllä takaisin, vuosina 2019–2023 eduskunnassa istunut Lohikoski pohtii.
Alametsä seuraa vihreiden entistä puheenjohtajaa Maria Ohisaloa ja Lohikoski puolestaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Jussi Saramoa.
Lohikosken mukaan viime kevään tappio eduskuntavaaleissa oli henkilökohtaisesti kova paikka.
– Sain suunnilleen saman äänimäärän [kuin edellisissä vaaleissa] ja ehkä vähän enemmänkin. Sitten jäin kuitenkin rannalle.
– Kyllähän se oli todella rankkaa. Sai monet itkut itkeä, kun tuntui niin pahalta.
Nyt eurovaaleissa vasemmistoliitto nousi vaalien toiseksi suurimmaksi puolueeksi puolueen puheenjohtaja Li Anderssonin huikean äänisaaliin myötä.
– Nyt on sitten tietenkin saanut monet itkut itkeä, kun vasemmistoliitto sai niin mielettömän vaalivoiton, Lohikoski jatkaa.
Lue myös: Tämä mies nousee Henrikssonin tilalle eduskuntaan
Erikoistumiset erottavat
Molemmilla uusilla edustajilla on yhtymäkohtia edeltäjiinsä, mutta myös omat teemat puhuttavat.
–Vantaan ja Keravan välinen raja erottaa ainakin, Lohikoski naurahtaa.
Hänen mukaansa hänellä on taustaa asuntopolitiikassa kun taas Saramolla on enemmän painotusta Kansainvälisissä teemoissa.
Alametsä kertoo tehneensä pitkään yhteistyötä Ohisalon kanssa tukitiimeissä ja omaavansa samat arvot.
– Minulla on ehkä enemmän painotus mielenterveyden ja hyvinvoinnin puolella. Olen aiemmin tehnyt työuran tällä alalla, hän avaa.
– Haluaisin keskittyä terapiatakuun maaliin saattamiseen eduskunnassa. Aiemmin hallitus sitä lupaili, mutta nyt ei ole terapiatakuuta kuulunut suomalaisten terapiaan ja psykoterapiaan pääsyn helpottamiseksi.
Miltä tuntuu hypätä eduskuntaan kesken kauden? Entä millaisia käytännönjärjestelyitä uudessa pestissä aloittaminen vaari? Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta!
Juttua muokattu kello 12.40: Korjattu virheellinen videon kuvausteksti. Tekstissä kerrottiin aiemmin, että videolla on Lohikosken ja Ohisalon haastattelu. Todellisuudessa videolla on Lohikosken ja Alametsän haastattelu.