Vasemmistoliitto kannattaa Lex Taipaletta - "Nimi voisi olla myös Lex Andersson tai Lex Clasu"

Li Andersson
@Petteri Paalasmaa/All Over Press
Julkaistu 23.08.2016 11:32(Päivitetty 23.08.2016 11:59)
Toimittajan kuva

Juha Kaija

juha.kaija@mtv.fi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson katsoo, että Suomen ongelma ei ole matalapalkkatyön puute.

Vasemmistoliitto tyrmää julkisuudessa olleet puheenvuorot työehtosopimuksia alempien palkkojen sallimisesta.

Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson on ehdottanut työllisyyden parantamiseksi muun muassa pienempiä palkkoja, joita voitaisiin täydentää sosiaaliturvalla.

Andersson sanoi puheessaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä, että puheissa matalapalkkatyön lisäämisestä on kysymys vain pyrkimyksestä siirtää vastuu palkanmaksusta työnantajilta valtiolle.

Hän muistuttaa, että kilpailukykysopimus leikkaa jo palkkoja. Vasemmistoliiton mielestä työllisyyden parantamiseksi tarvitaan kotimaisen kysynnän vahvistamista ja julkisia investointeja.

Vasemmistoliitto kannattaa STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) ehdotusta niin sanotusta Lex Taipaleesta, eli yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien päästämisestä eläkkeelle.

Andersson sanoo, että lain nimi voisi olla myös Lex Andersson tai Lex Clasu, koska samaa ehdotti yli 55-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille aiemmin vasemmistoliiton Claes Andersson.

Vasemmistoliitto ehdottaa, että koulutus- ja sosiaaliturvaleikkaukset perutaan kiristämällä pääomaverotusta osinkoverotusta yksinkertaistamalla, perumalla suurituloisten veronkevennykset sekä leikkaamalla ympäristölle haitallisia tukia.

Vasemmistoliitto esittää ylempään pääomatuloveroluokkaan yhden prosenttiyksikön korotusta. Puolue verottaisi myös kaikkia osinkoja kuten listattujen yhtiöiden osakkeita. Vasemmistoliiton mukaan näillä kahdella toimella veroja kertyisi yhteensä 300 miljoonaa euroa aiempaa enemmän.

Juttua korjattu klo 11.59: 300 miljoonaa enemmän verotuloja kertyy vasemmistoliiton mukaan ylemmän pääomatuloveroluokan yhden prosenttiyksikön korotuksesta ja osinkoveromuutoksesta yhteenlaskettuna.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa