Vatsatautiaalto kaataa nyt suomalaisia ja syykin on selvä – älä haksahda koronakonstiin: "Se pelkästään ei riitä"

6:24img
KATSO MYÖS: Norovirus on jokavuotinen kiusa. Tartunnan välttämisestä keskusteltiin Huomenta Suomessa vuonna 2019.
Julkaistu 09.03.2022 19:01

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Tartuntataudit ovat alkaneet jyllätä ihmisten uskaltautuessa ulos kohtaamaan toisiaan samalla kun heidän vastustuskykynsä on alentunut. Syksyn pahin flunssakausi on vaihtunut nyt vatsatautiepidemiaksi.

Moni on tällä hetkellä vatsataudin kourissa ja tapausten lisääntyminen näkyy myös tartuntatautirekisterissä. Kahtena edellisenä vuotena norovirustapauksia on tilastoitu alle tuhat, kun tänä vuonna niitä on raportoitu jo yli 1800. 

Erikoistutkija Haider Al-Hello Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL) kuitenkin huomauttaa, etteivät luvut ole vertailukelpoisia keskenään. Koronavirusepidemian vuoksi asetetut rajoitukset ja lisääntynyt kotonaolo ovat hillinneet kaikille taudinaiheuttajille altistumista.

Kun ihmiset uskaltautuvat ulos julkisille paikoille ja kohtaavat kanssaeläjiään, ovat taudit alkaneet taas jyllätä. 

Vastustuskyvyn aleneminen on näkynyt kuluneen talven aikana pahana flunssakautena ja nyt myös rajuina vatsatauteina. Sekä hengitystievirukset että vatsapöpöt antavat vain lyhytaikaisen immuniteetin, joka sekin on eristäytymisen vuoksi jäänyt monelta saamatta.

Lue myös: Millaisen vastustuskyvyn korona vaatii, ja voiko immuniteettia olla liikaa? Professori vastaa

Tartuntaketjuja ravintoloista, hoitolaitoksista ja päiväkodeista

Suomessa ja muissa hyvän hygienian maissa norovirus on yleisin äkillisten suolistoinfektioiden aiheuttaja. Se tarttuu ihmisulosteen saastuttamasta juomavedestä, elintarvikkeista tai pinnoista ja leviää herkästi ihmisestä toiseen kosketuksen kautta.

Norovirusta on mahdollista kantaa myös oireettomana, joten hyvä käsihygienia on tärkeää, vaikka olonsa kokisi terveeksi. Ravintolarajoitusten purku on ennättänyt jo näkyä ruokamyrkytystapausten lisääntymisenä, kun norovirus on levinnyt henkilökunnan likaisista käsistä asiakkaiden ruokaan.

Al-Hello kertoo, että eri kaupunkien epidemiologisten yksiköiden kautta on kantautunut tietoa myös noroviruksen aiheuttamista osasto- ja laitosepidemioista sekä päiväkodeista alkaneista tartuntaketjuista.

 – Määrät ovat samanlaisia kuin normaalina norovirusepidemiavuotena. Tässä ei ole mitään hälyttävää, Al-Hello sanoo.

Kevättalvi ja kevät ovat tavallisesti norovirustaudin vilkkainta aikaa. Al-Hello kertoo, että nyt epidemia on jo laskusuunnassa. Toukokuuhun mennessä norokausi todennäköisesti loppuu.

Lue myös: Ravaatko koko ajan vessassa? 10 syytä suolen toiminnan vilkastumiselle

Desinfiointiaine ei riitä tappamaan norovirusta

Noroviruksen leviämistä voi ehkäistä hyvällä käsihygienialla.

Käsidesit eivät noroa nitistä vaan siihen vaaditaan perusteellinen, vähintään 40 sekunnin puunaus saippualla ja vedellä. Kädet tulisi pestä kauttaaltaan sormenvälejä ja kynnenalusia unohtamatta. Huuhtelun jälkeen kädet kuivataan.

– Sen jälkeen voi käyttää desinfiointilisää, mutta se pelkästään ei riitä tappamaan noroa, Al-Hello sanoo.

Likaiset kädet vievät norovirusta myös erilaisille pinnoille, kuten ovenkahvoille ja valokatkaisijoille, joissa pöpö säilyy tartuttavana useitakin päiviä. 

Teoreettisesti norovirus voi levitä myös ilmavälitteisesti, mutta tästä ei olla saatu vielä vakuuttavaa näyttöä. Koronan vuoksi käytössä olevat kasvomaskit tekevät ilmavälitteisten pisaroiden kautta saadun tartunnan todennäköisyydestä entistä pienemmän.

Katso videolta, miten kädet tulisi pestä tartunnat välttääkseen. Juttu jatkuu videon alla.

1:15img

Katso video: Näin kädet kuuluisi oikeasti pestä.

Norovirustaudin oireet ja hoito

Norovirustartunnoille alttiimpia henkilöitä ovat lapset, vanhukset ja immuunipuutteiset. Toisaalta osa ihmisistä ei sairastu vatsatautiin lähes koskaan.

Norotaudin itämisaika on lyhyt, yleensä 12–48 tuntia. Ripulia, pahoinvointia, oksentelua ja usein myös kuumetta aiheuttava sairauskaan ei tavallisesti kestä muutamaa päivää pidempään. Varsinaisia jälkitauteja norovirus ei aiheuta.

Lue myös: Vatsatautia vai koronaa? Yksi merkittävä ero

Nesteiden menetys voi kuitenkin aiheuttaa vatsakramppeja vielä hetken akuutin taudin jälkeen. Suolen toiminta voi jatkua epäsäännöllisenä vielä useita viikkoja. Lohduttava tieto on, että noroviruksen tartuttavuus käytännössä päättyy, kun varsinainen ripuli loppuu.

Lääkehoitoa tautiin ei ole vaan tärkeintä on pitää huolta riittävästä nesteiden nauttimisesta. Terveellinen ruokavalio ja apteekeissa myytävät, veteen laimennettavat ravintolisäjauheet voivat nopeuttaa paranemista. 

Lääkäriin kannattaa hakeutua, jos tauti jatkuu laantumattomana pidempään kuin kolme päivää.

Näin voit yrittää estää noron leviämisen perheessä

shutterstock_1674720592

Norovirus voi tarttua pinnoilta, joihin sairastunut on likaisilla käsillään koskenut. Kuvituskuva.

Tartuttavuutensa vuoksi kotiin luikerrellut norovirus voi aiheuttaa perheessä tautiryppään. 

Perheessä vatsataudin leviämistä voi yrittää estää osoittamalla sairastuneelle oman vessan. Jos tämä ei ole mahdollista, tulisi vessan pinnat puhdistaa potilaan vierailun jälkeen kloorilla kertakäyttöhansikkaita käyttäen. Hanskat ja puhdistusliinat tulee hävittää välittömästi.

Erityistä puhdistusta vaativat sellaiset pinnat, joihin sairastunut koskee – tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi vessanpöntön vedin ja lavuaarin hana. Mikäli oksennusta tai ripulia on roiskunut tekstiileille, tulisi niitä pestä 90 asteessa vähintään kahden minuutin ajan.

Norovirusta vastaan ei ole rokotetta. Taudin antama immuniteetti kestää kuukausia tai vuoden, mutta sekään ei täysin suojaa uudelta tartunnalta. Lisäksi vatsataudin aiheuttama vastustuskyky on huono muita kuin juuri kyseisen taudin aiheuttaneen noroviruksen kantoja vastaan.

Al-Hello kertoo, että THL:n tietojen mukaan tällä hetkellä väestössä ei liiku uusia noroviruskantoja.

Lue myös: Rokottamaton Mikael ei sairastunut, vaikka avopuoliso toi koronan kotiin – THL:n asiantuntija kertoo, miksi tauti ei iske kaikkiin

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Milloin vatsaoireista pitää huolestua? Alla olevalla videolla kerrotaan, miten suolistosyöpä oireilee.

1:44img

Katso video: Tällaisia ovat suolistosyövän oireet.

Osittaislähteet: THL, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Vatsavaivat