Veikkausliigan floppiseura etsii nyt uutta päävalmentajaa – urheilupomolta tuimaa tekstiä: "Todella monella on peiliin katsomisen paikka"
Veikkausliiga-kauden suurimpiin pettymyksiin lukeutuva AC Oulu etsii uutta käskyttäjää erotettuaan valmennustiiminsä torstaina. Seuran urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen kommentoi isoa ratkaisua ja joukkueen epäonnistumista kunnianhimoisessa mitalitavoitteessaan.
AC Oulu tiedotti torstaina, että päävalmentaja Rauno Ojanen sekä täksi kaudeksi palkatut apuvalmentajat Tuomas Silvennoinen ja Mikko Viitsalo ovat kaikki irtisanottu sopimuksistaan.
Kolmikosta Silvennoinen, jolla ei ollut Veikkausliigan päävalmentajalta vaadittavaa Uefa Pro -lisenssiä, oli käytännössä vastuusssa joukkueen pelitavasta. Heikkinen myöntää, ettei Helsingissä ja Seinäjoellakin tutuksi tullut hybridiratkaisu toiminut.
– Menemättä liikaa yksityiskohtiin, ei se ihan niin mennyt kuin olisimme halunneet. He tuntevat todennäköisesti samoin. Aika selkeä juttu, kun tällaiseen ratkaisuun päädyimme, Heikkinen sanoo MTV Urheilulle.
Heikkinen ottaa kuitenkin osan vastuusta omille harteilleen.
– Haluaisin korostaa, että vaikka irtisanomme valmentajia, ei syy ole täysin heidän. Tässä on todella monella peiliin katsomisen paikka, itseni mukaanlukien, Heikkinen jatkaa.
– Pelaajahankintojen kanssa olisin varmasti voinut toimia paremmin. Täydellisiä onnistumisia ei tule millään kaudella, millään joukkueella. Pelaajilla on myös ammattilaisina jonkinnäköinen vastuu.
AC Oulun väliaikaisiksi valmentajiksi nousevat reserviryhmästä vastuussa olleet Mikko Isokangas ja Rafinha. Uuden pysyvän päävalmentajan etsintä on kuitenkin käynnissä.
– Kyseessä on väliaikainen ratkaisu. Isokangas ja Rafinha ovat tehneet todella hyvää työtä Ykkösen reservijoukkueessa. Se on meille todella tärkeää, joten emme halua liikaa sotkea sitä kuviota.
– Uuden päävalmentajan kartoitus on käynnissä. Paras tilanne olisi löytää varteenotettava tekijä mahdollisimman pian. Asiat eivät kuitenkaan aina mene kuin haluaa, joten pitää varautua moniin tilanteisiin.
Onko nimiä jo listattuna tai haastatteluita sovittuna?
– En voi kommentoida sitä, vastaa Heikkinen.
AC Oulu sijoittui kahtena edelliskautena seitsemänneksi, mutta lähti nyt tavoittelemaan sijoja kolmen parhaan joukosta. Tällä hetkellä sijoitus on kuitenkin 11 ottelun jälkeen kymmenes ja voittoja kasassa yksi.
Loppukauden tavoite onkin yksinkertainen: nousta taulukossa ylöspäin.
– Mitään virallista sijoitusta emme ole asettaneet sen jälkeen, kun luovuimme siitä mitalitavoitteesta. Haluaisimme kuitenkin näyttää, että joukkue on parempi kuin nykyinen sijoitus antaa osoittaa.
– Tämä on monelle pelaajalle uusi alku ja tilaisuus näyttää osaamistaan. Toivon, että pienemmässä roolissa olleet pelaajat nostavat nyt päätään.
Heikkinen sanoo valmistutuvansa hankkimaan uusia pelaajia joukkueen vahvistamiseksi. Prioriteettina on kuitenkin uuden päävalmentajan palkkaaminen, sillä tällä tulee olemaan iso rooli myös rekrytoinnin parissa.
– Kartoitamme mahdollisuuksia. Yksikään pelaaja ei kuitenkaan tule AC Ouluun ilman päävalmentajan hyväksyntää. Siinä ei olisi mitään järkeä. Loppuviimein valmentajat tietävät kuitenkin minua paremmin, mitä he peliltä haluavat.
AC Oulun kannattajat ovat osoittaneet tyytymättömyytensä joukkueen heikkoihin suorituksiin, eikä ilmapiiriä seuran ympärillä ole voinut kuvailla positiiviseksi.
– Ymmärrän tyytymättömyyden. Seuran tehtävänä on toimia niin, että ihmiset olisivat tyytyväisempiä. Mutta päätökset pitää aina analysoida huolellisesti seuran sisällä, ennen kuin toimitaan. Emme voi vain toteuttaa toiveita. Eriäviä mielipiteitäkin on niin paljon.
Heikkinen jakaa kannattajien tuskan, mutta on myös kiitollinen heille, jotka ovat saapuneet katsomoon. Keskiviikon 2–2-tasapelissä FC Lahtea vastaan oli paikalla 1812 katsojaa.
– Olen todella iloinen, että haastavasta alkukaudesta huolimatta katsojia on tullut paikan päälle. Enemmänkin mahtuisi, mutta se onkin sitten meidän tehtävä houkutella heidät sinne.
– Nämä ovat raskaita hetkiä, mutta ei auta muuta kuin yrittää eteenpäin, Heikkinen päättää.
Uusimmat
-
13:25
Liikenneonnettomuus valtatie 3:lla Nurmijärvellä– käytössä kiertotie
-
13:12
Ilves mestaruustaisteluun jättivoitolla – kokenut maalitykki näki jo ennalta tapahtumien kulun: "Nilkka suorana takanurkkaan"
-
12:48
Kommentti: Patrik Laineen loukkaantuminen ei ollut vain huonoa onnea
-
12:40
Suomalaistutkija Beirutista: Johtajan kuolema ei heikennä Hizbollahia merkittävästi – tämä mies voi olla seuraaja
-
12:40
Aksa Korttila ei nauti huomiosta, paitsi näytellessä: "Jollain lailla se on turvallisempaa"
-
12:15
Tästä asiasta kumppanin kanssa on pakko puhua: "Valtava vaikutus parisuhteen menestykseen"
-
12:13
Israelin surmaaman Hizbollah-johtajan seuraajaksi veikattu ainakin kahta nimeä – MTV seuraa
-
12:08
Alle 30-vuotias mies kuoli tulipalossa Turussa – saattoi sytyttää palon itse
-
12:04
Matkustaja kuoli Tampereen rajussa ulosajossa – kaikki osalliset alle 20-vuotiaita
-
12:02
Varo tätä maanantain aamuliikenteessä! "Voi olla petollista"
-
11:37
Näihin Kalle Rovanperän sanoihin tiivistyy Toyotan tuska – tällaista tekstiä ei ole aiemmin nähty
-
11:35
Onerva, 86, on katsonut lähes jokaisen TTK-jakson – ja omistautunut ohjelmalle tavalla, jota ei jokainen fani tee: "Tämä on elämäni"
-
11:31
Ruovesi juhlii lottovoittoa – kauppias lupaa kakkukahvit kaikille asiakkaille
-
10:59
MTV Wienissä: Populistijohtaja Kickl haluaa rajat kiinni ja stopin Ukrainan tukemiselle – nyt hän on lähellä vaalivoittoa
-
10:53
AL: Yksi nuori kuoli ulosajossa Tampereella, kolme sairaalaan
-
10:33
NHL:n ex-kovanyrkki epäilee: Patrik Laineen täräyksen taustalla kahden päivän takaiset tapahtumat – "Raukkamainen isku"
-
10:31
Kuolonuhrien määrä yhä kasvussa – tällaisia ovat Helene-myrskyn tuhot
-
10:27
Näin lapsi muuttaa maajussi-Kallen ja Niinan elämää
-
10:23
WSJ: Näin Israel löysi Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin ja toteutti tappavan bunkkeri-iskun
-
10:07
Raumalla jalkapallokentän otti haltuun erikoinen pallotaituri – "Ei nyt sitten päästy pelaamaan"
-
Lataa lisää